Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yh-äidit hei

Yh-äitinä oleskeleva ystäväni kertoi tänään tavanneensa mukavan miehen keväällä. Olivat tavanneet baari illan aikana ja ajautuneet samaan osoitteeseen, sen merkeissä. Ystäväni ajattelli ettei olisi enään tavannut kyseistä miestä, mutta oliki väärässä. Hän oli saanut ongittua jotenkin ystäviensä avulla kaverini numeron. Mies oli ihan suoraan puhelimessa ehdottanut seuraavanlaista sopimusta. Ajatus oli että he olisivat tapaillet seksin merkeissä satunnaisesti (mikä ystävälleni kyllä olisi kelvannut) mutta mies olisi myös halulas maksamaan 40-50€ tapaamisista, sen takia että tämä pysyisi täysin salassa. Nyt ystäväni miettii asiaa ja kysyi minunkin mieliipiteeni. Itse näytin vihreää valoa kysymykselle. Ystäväni on kumminkin tässä vuosien saatossa muutamaan otteeseen valitellut kun ei oikein ole minkäänlaista seksielämää, saati edes aikaa jörjestellä vapaa iltoja. Nyt olisi helppo melko varma seksi kumppani, ja tuo raha olisi vain plussaa toukkaan yh-äidin arkeen. Mitäs mieltä te olisitte tuollaisesta järjestelystä?
162359
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ilman muuta kannatan ehdotusta saa molempia seksiä ja rahaa kaikillehan tuo kelpais.

Äänestä
  • Ja sen tippurin kaupan päälle 😂

    Äänestä

Miesnäkökulmasta ihan ok jos haluaa maksaa ja nainen on valmis antaan rahasta.
Varmaan parasta näin.

Äänestä
  • Onko sulla joku tippuriongelma?
    Ei sitä saa jos toisellakaan ei sitä ole.
    Ja aina voi käyttää kortsua.

    Äänestä

Ei tuossa mitään pahaa ole jos kumpikin on tyytyväisiä järjestelyyn.

Äänestä

Hei
Ihan kyllä kuulostaa järkevältä tuo ajatus. Huomaa että vain miehet tätä on kommentoineet ja yksi pihtaava yh äiti.
Minusta tuossa ei ole mitään pahaa ja kun molemmat järjestelyn hyväksyvät se on ok.
Eihän tässä raha juurikaan näyttele isoa osaa mutta on toki naisena hyvä lisä tähän.
Kyllä minäkin olen rahaa ottanut vastaan.
Toivon että tuo seksisuhde vain on molemminpuolinen ettei vain niin että mies soittaa ja ilmoittaa milloin on tulossa.
Oikeasti suosittelen tuota koittamaan

Äänestä
  • Rahallahan siitä tehdään juuri se että silloink un se mies sitä haluaa eikä tarvitse välittää pätkääkään naisen haluista ja fiiliksistä. Kyse on huoraamisesta kun rahalla annetaan.

    Äänestä

  • Itse maksan naisille 85 EE jos saan tunkea vessa harjan vaginaan ja kusta päälle

    Äänestä

En nää tossa mitään ongelmaa....tuskin kaverisi haluaa että kyselet täältä neuvoa,vaikka tää nyt on anonyymia toimintaa...

Äänestä
  • Oletko suomalainen?

    Äänestä

Jäin miettii, että miksi se mies haluaa maksaa, jos hän voisi saada kaveriltasi ilmaiseksikin? Tuskin se raha sulkee kaverisi suuta? Onko se mies varattu, jos kerran haluaa rahalla maksaa toista hiljaiseksi? Vai onko se vain hänen kannaltaan ajateltu niin, että jos hän jää kiinni sun kaverisi kanssa muhinoimisesta, niin hän voi sanoa olleensa vain prostun kanssa. Vai kiihottaako sitä toista se, että hän pääsee käymään maksullisella?

Mutta eihän siinä mitään, jos se molemmille sopii. Ihan vapaasti voi siihen suostua. Onhan se raha tuokin, vaikka halvalla meneekin. Vaikka luultavasti siinä käy niin että tapaamiset hoituu vain silloin kun mies sitä seksiä haluaa. Tuskin hän alkaa maksamaan joka tapaamisesta silloin, kun nainen sitä ehdottaa.

Äänestä

Hei. Kerrohan tuosta baari löydöstä lisää?

Äänestä

Kävin pari vuotta sitten, erään yh-äidin luona useita kertoja. En vienyt rahaa, mutta joka kerta jonkin lahjan, joko toivotun tai yllätyksen, yleensä jotakin mistä me molemmat nautimme. Rahaa en tarjonnut, eikä hän pyytänyt, joitain pieniä apuhommia tein kyllä.

Miksi ei raha-avustustakin voisi antaa, jos se molemmille sopii.

Äänestä

Mies petää ja haluaa naisen vieraan seksikumppanin maksamalla hiljaiseksi?
Onko tuo noin vaikeaa oivaltaa?
Nähtävästi on, kun lukee noita vastauksia?
Surkeaa että luuserimiehet, oman naisensa pettäjät, saavat niin helposti seksiä niissäkin tilanteissa, joista paistaa selvästi läpi, että ollaan pettämässä vakikumppania. Tällaiset luuserit ansaitsisivat kunnon potkut persuksille, eikä mitään muuta!

1Äänestä

Prostituutiota..
Verot pitää piparinkin myymisestä maksaa...

Äänestä

Hei! voisin hyvin sun yh äiti ystävän kanssa nauttia ,eikä ole sukup.taut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ystävänpalvelus kirjoitti:

Yh-äitinä oleskeleva ystäväni kertoi tänään tavanneensa mukavan miehen keväällä. Olivat tavanneet baari illan aikana ja ajautuneet samaan osoitteeseen, sen merkeissä. Ystäväni ajattelli ettei olisi enään tavannut kyseistä miestä, mutta oliki väärässä. Hän oli saanut ongittua jotenkin ystäviensä avulla kaverini numeron. Mies oli ihan suoraan puhelimessa ehdottanut seuraavanlaista sopimusta. Ajatus oli että he olisivat tapaillet seksin merkeissä satunnaisesti (mikä ystävälleni kyllä olisi kelvannut) mutta mies olisi myös halulas maksamaan 40-50€ tapaamisista, sen takia että tämä pysyisi täysin salassa. Nyt ystäväni miettii asiaa ja kysyi minunkin mieliipiteeni. Itse näytin vihreää valoa kysymykselle. Ystäväni on kumminkin tässä vuosien saatossa muutamaan otteeseen valitellut kun ei oikein ole minkäänlaista seksielämää, saati edes aikaa jörjestellä vapaa iltoja. Nyt olisi helppo melko varma seksi kumppani, ja tuo raha olisi vain plussaa toukkaan yh-äidin arkeen. Mitäs mieltä te olisitte tuollaisesta järjestelystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu