Mallia Turusta

Kun katselee Turun Aurajoen rantoja niin tulee mieleen että eikö Suntistakin voisi tehdä samanlaisen? Olisi upeaa jos Suntissa olisi ravintolalaivoja ja kahviloita. Meidän Kokkolassa pitäisi ottaa mallia Turusta.
24338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minäkin luin pari viikkoa sitten artikkelin Suntin kunnostamisesta tekojärven avulla. Se vaikutti ensivaikutelmaltaan aivan pätevältältä sunnitelmalta. Myöhemmin sukulaiseni kertoi vastaavan suunnitelman olevan jo kertaalleen tehdyn ja tämän kirjoituksen takana olevan henkilön kirjoittelevan aivan mitä sattuu kissantappo juttuja tai kehuvan omaa mieskuntoaan sekä ulkonäköään kirjoituksissaan.

Äänestä

Se on tää paikallinen narsisti joka kitisee joka asiasta.

Äänestä
  • Se on Kokkolan viisain mies ja jotkut kissantappojutut, mieskunnot ja ulkonäöt eivät kuulu jonkin tekojärven suunnitteluun.

    Äänestä

  • Sama Kivelä niitä kirjoittelee eri nimimerkeillä. Tämähän on se persujen kuntavaaliehdokas joka sai muutaman äänen ja seuraaviin vaaleihin sitä ei edes otettu ehdokkaaksi. Alkoholisoitunut vanha narsisti kapiainen joka laitettiin ennenaikaiselle eläkkeelle.

    Äänestä

Turussa on joki ja meillä Kokkolassa kuivunut merenlahti. Ei kannettu vesi kaivossa pysy ja maan kohoaminen hoitaa loput. Turhaa rahan haaskausta tähän on kuluttaa. Putki maahan ja umpeen, tulee hieno puistoalue kaupungin keskustaan ja halavalla.

Äänestä
  • Oikein

    Äänestä

Paraisillakin on Suntti, mutta siellä ei verrata itseä Turkuun vaan Amsterdamiin. On ne niin suuruudenhullua porukkaa. Pahainen mutaoja kulkee tuppukylän läpi. Raumallakin on Panaman kanava siihen verrattuna.

Äänestä
  • Amsterdamissa maanpinta laskee ja täällä nousee.
    Jäämassat painoivat maata täällä alas ja Amsterdamissa maat pursuivat ylös.

    Äänestä

Pohjapato on paras ratkaisu tälle kuihtuvalle entiselle merenlahdelle. Keskikaupungin kohdalta umpeen kasitielle ja hienot venevajat jäävät veden ääreen.

Äänestä

Kolme pohjapatoa tulee ensi vuonna ja tämä on varma tieto. Halavalla hyvä tulee ja saa sorsat uiskennellä. Valonheittimiä lisätään ja sortuneet penkat kunnostetaan.

Äänestä

Aurajokikin haisee kesäisin pahalle. Pikku kaljapäissään pystyy kuitenkin syömään ja juomaan joessa kelluvilla aluksilla. Lyhyt matka oksentaan ja samanlaiset kelluvat baarit vain Sunttiin kesäisin. Eihän se haittaa vaikka ei ole vettäkään, sillä Aurajokeen hukkuu joka vuosi muutama känninen.

Äänestä

200 metriä leveäksi uomaksi ja syvyyttä 14 metriä niin johan olis näky!

Äänestä

Tästä olen kirjoittanut jo kymmeniä vuosia. Riittävän leveä n. 200 metriä ja syvyyttä reilusti yli kymmenen metriä. Pääsee suuremmallakin purjeveneellä kaupungin torille asti, hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Ressu on nero.

    Äänestä

Padotaan koko vanhansataman lahti, niin siinä on sitten pitkäksi aikaa uusi paskalahti.
Voidaan kyllä parantaa rannoille pääsyä joka puolella kokkolaa, onhan jo ehdotettu satamaankin polkua.
Suntista viheralue se taitaisi olla paras, edullisin ja kestävän kehityksen suunta.

Äänestä

Hah, Suntti on joki eikä mikään kaupunginsalmi. Salmi on kahden vesialueen välissä oleva kapea vesiuoma, jonka vastakohta on kannas. Joki, puro, oja virtaa alamaahan - tässä tapauksessa kohti merta. Suntti, ja etenkin tuleva Kokkojoki virtaa tulevaisuudessa valtoimenaan, säännöstellen tekojärven sulun avulla. Suntti on Perhonjoen suistojoki, kuten muutama muu puro, mm Kola-Honga- puro.
Vettä ei voi valmistaa, mutta sitä saadaan tarvittaessa rakentamalla tekojärvi - joka on kuin toimiva kaivo, aina piripinnassa, vaikka kuinka paljon siitä vettä otetaan.
Kaustarissa, Köykärinmäen tekomäen eteläpuolella on valtavat vesimassat lähellä pintaa. Ei tarvita muuta kuin kaivaa "kuoppa", vaihdellen 2-10 metriä syvä, ja noin 1 kilometrin mittainen ja 300-500 metriä leveä maaston korkeuserot huomioiden. Kokkojärveen voidaan jättää 3-5 saarta linnuille. Tässä lyhyesti tällä kertaa...

Äänestä
  • Tuota samaa yritettiin jo aiemmnkin eikä onnistunut. Nyt tuo maksaisi monta miljoonaa ja rahaa ei ole. Ei Reijo toisten maalle saa "kuoppia" kaivella ja maan kohoaminen peittää vanhan merenlahden vähitellen, kuten jo nyt voit havaita, vettä ei ole.

    Äänestä

  • vesipiirinmies kirjoitti:

    Tuota samaa yritettiin jo aiemmnkin eikä onnistunut. Nyt tuo maksaisi monta miljoonaa ja rahaa ei ole. Ei Reijo toisten maalle saa "kuoppia" kaivella ja maan kohoaminen peittää vanhan merenlahden vähitellen, kuten jo nyt voit havaita, vettä ei ole.

    Koskaan kukaan ei ole puhunut tekojärvestä, vain jostain putkista, pumpuista ja paskaojista; hulevesilampareista yms paskasta. Olen tehnyt loistavan ja toimivan suunnitelman joka ei edes maksa maltaita. Pelkät maankaivuut, Kola-Honga- puron johtaminen Kokkojärveen sekä putki Kola- montusta tekojärveen; kanavan kaivaminen Vikströmin puroon mutkat oikaisten; tulevan Kokkojoen ruoppaukset, pengerrykset ja Suntinsuun säädettävä (ylös-alas) pohjapato, sekä ylikulkusillan rakentaminen pohjapadon yläpuolelle. Vähän samanlainen kaarisilta, joka on nyt viimeistelyä vaille valmiina torin kulmalla, hah hah haaa, kaikille kateellisille kakkiaisille ja pisipissiäisille!!!...

    Äänestä

Viime syksynähän tuosta edellisestä tekojärvi hankkeesta oli pitkä juttu lehdessä. Tätä realistin tekemää "aloitetta" ei mainittu edes sivulauseessa vaikka siinä haastateltiin kaupungin edustajia.

Äänestä

Saa...n kateelliset pissiäiset. Haistakaa paska ja uskokaa minua. Tekojärvi muuttaa kaiken. Nyt Wärtsilä rakentaa uuden tehdas kompleksin Vaasaan ja Seinäjoki saa pelastushelikopterin sekä nimitettiin avaruuskaupungiksi. Täällä Kokkolassa iloitaan vain Lidelin uudestä myymälästä, hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Älähän sälli hypi oikean Tosirealistin silmille. Jokainen tietää, että olet kateellinen, paskiainen, pelkkä pelle: Tehdaskompleksi on yhdyssana, päälauseen ja sivulauseen väliin tulee pilkku (,). "Lidelin" = Lidl. Hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Taas valerealisti vääristelee asioita. Ajoin kahdeksan vuotta edestakaisin Vaasaan ja olin työpaikka kiusattu. Henkinen rasitus oli liikaa ja jouduin varhaiseläkkeelle. Nykyään juttelen täällä mielikuva ystävieni kanssa ja kotona pihalla sisiliskoille. Facebook sivuille saan kauniita ystävättäriä Filipiineiltä ja muualta mailmalta milloin haluan. Voitte tarkistaa tämänkin asian Reijo Kivelä facebookista milloin haluatte (kuvaani en kehdannut laittaa, mutta se on se ylimmäinen). Hah hah haaa!!!....

    Äänestä

  • Ressu on nero.

    Äänestä

Meillä on tarpeeksi suuri tekojärvi kokkolan ja pietarsaaren välillä ja kun kaupungit joskus yhdistyvät niin sitten rakennetaan ne suuret stadionit ja urheiluhallit.

"Me" näpertelijät ehdimme kuolla ennenkuin kuu putoaa taivaalta tai suntissa virtaa puhdasta vettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurustaMallia kirjoitti:

Kun katselee Turun Aurajoen rantoja niin tulee mieleen että eikö Suntistakin voisi tehdä samanlaisen? Olisi upeaa jos Suntissa olisi ravintolalaivoja ja kahviloita. Meidän Kokkolassa pitäisi ottaa mallia Turusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu