Perinnönjako

Vanhempani kuolivat keväällä. Perunkirjoitus pidetty kesäkuussa. Vanhemmiltani jäi omakotitalo maaseudulla irtaimistoineen.
On olemassa keskinäinen testamentti, jossa me 2 sisarusta (veljeni ja minä) perimme kaiken. Testamentissa teksti: kummankaan rintaperillisen nykyisillä eikä tulevilla aviopuolisoilla ole mitään avio-oikeutta mihinkään omaisuuteen.
Mitä kaikkea tämä käytännössä tarkoittaa?
Ongelma ja veljeni ja hänen vaimonsa. Kuolinpesästä on viety tavaroita jo ennen perunkirjoitusta minulta kysymättä. Tärkeimpänä mm. äitini kihlasormus, jota näyttää olevan hankala saada takaisin itselleni. Isäni sormuksesta ei veljeni mukaan ole tietoakaan, missä se on. Sen saisi veljeni, jos se on kadoksissa.
Tämä on vain yksi esimerkki tavaroista, joita on viety edes minulta kysymättä. Muutakin sellaista on, jota olen esim. itse vanhemmilleni ostanut.
Mitä voin asiassa tehdä, kun ilmeisesti joku muukin kuin rintaperilliset puuttuvat asioihin?
Käsittääkseni niin minun kuin veljenikään puolisoilla ei ole mitään oikeutta mihinkään omaisuuteen, mikäli ymmärrän testamentin sisällön oikein.
Auttakaa!
Kiitos!
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lopenuupunut kirjoitti:

Vanhempani kuolivat keväällä. Perunkirjoitus pidetty kesäkuussa. Vanhemmiltani jäi omakotitalo maaseudulla irtaimistoineen.
On olemassa keskinäinen testamentti, jossa me 2 sisarusta (veljeni ja minä) perimme kaiken. Testamentissa teksti: kummankaan rintaperillisen nykyisillä eikä tulevilla aviopuolisoilla ole mitään avio-oikeutta mihinkään omaisuuteen.
Mitä kaikkea tämä käytännössä tarkoittaa?
Ongelma ja veljeni ja hänen vaimonsa. Kuolinpesästä on viety tavaroita jo ennen perunkirjoitusta minulta kysymättä. Tärkeimpänä mm. äitini kihlasormus, jota näyttää olevan hankala saada takaisin itselleni. Isäni sormuksesta ei veljeni mukaan ole tietoakaan, missä se on. Sen saisi veljeni, jos se on kadoksissa.
Tämä on vain yksi esimerkki tavaroista, joita on viety edes minulta kysymättä. Muutakin sellaista on, jota olen esim. itse vanhemmilleni ostanut.
Mitä voin asiassa tehdä, kun ilmeisesti joku muukin kuin rintaperilliset puuttuvat asioihin?
Käsittääkseni niin minun kuin veljenikään puolisoilla ei ole mitään oikeutta mihinkään omaisuuteen, mikäli ymmärrän testamentin sisällön oikein.
Auttakaa!
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu