MyHeritage ja todellisuus?

Olen Karjalan evakon lapsi ja vanhempieni ja esivanhempieni lähin kaupunki oli Viipuri, jossa he kävivät tarvittaessa. Vanhempani jopa voittivat tanssikilpailuja Viipurissa. Tosin aiemmille sukupolville hevospelillä 20 km matkakin on pitkä. Näin eläkkeellä kiinnostus heräsi, kun Viipuri oli aikanaan myös Suomen kansainvälisin kaupunki ja teetin DNA tutkimuksen MyHeritage yrityksellä. En kuulu mihinkään sosiaaliseen mediaan, joten seuraavasta on voitu keskustella jossakin aiemmin. Netti, kun on arvaamaton ja se osoittautui tässäkin. Välittömästi saatuani tuloksen eräs saksalainen? Wolfgang Grund family ilmoittautui geneettiseksi sukulaiseksi ja jopa kun avasin myöhemmin tuloksesta ilmottavan sähköposti se siirtyy Grund familyn sivuilla. Tämä oli ensimmäinen yllätys, joka kertoo kuinka huonosti Myheritage-sivustot ovat suojatut. Tosin suoraan salasanan avulla pääsin omille sivuille.
Tulokseni osoitti, että olen 98% suomalainen ja 2% inuiitti; eskimoksikin kutsuttu. Inuiittien etninen alue ulottuu Grönlandista (Kanada,Alaska (USA)) Siperiaan Venäjälle. Tarkemmin tutkittuani tuloksia huomasin tutkimuksen käytössä olevista etnisistä ryhmistä puuttuvan kokonaan Venäjän alueen. Soitin myös sivuilta löytyvään palveluun Houstoniin? ja eipä siitä paljon apua ollut. Henkilö ensin ihmetteli kiinnostukseni Venäjään/ itä-slaavilaisuuteen ja sitten tajusi Suomen olevan aika lähellä ja sanoi, että Venäjän geeniperimäni on varmaan inuiitti-osuuteni sisällä. Että sellasta. Tosin etninen englantinikin saattoi olla huonoa. Grund -familyn sotku hävisi kuitenkin soiton jälkeen.
Tutkimus maksaa 75 eur ja Itä-slaavilaisen perimän; pääasiassa Venäjän (,jossa paljon kansoja,) puuttuminen tutkimuksesta on varmasti tärkeää kaikille tätä harkitseville, koska onhan Suomi ollut myös Venäjän vallan alla, joten Itä-slaavilaisuutta pitäisi löytyä vähän ympäri Suomea. Minua ei kuitenkaan harmita, koska tutkimus sulki pois kaikki tuetut etnisyydet paitsi inuiitit, vaikka tosin nyt heräsi suuri uteliaisuus mitä tämä 98 % suomalaisuus sisältää. Kuitenkin tiedän, ettei minussa ole skandeja, ei länsieurooppalaisuutta, ei baltteja, ei balkkanilaisuutta jne. Löysin myös jutun talouselämästa kahden vuoden takaa suomalaisten geeniperimän erilaisuudesta verrattuna muuhun Eurooppaan, josta oli julkaistu juttu myös Nature-lehdessä. Kuitenkin missä minun itä-slaavilaisuuteni on ja onko sitä 98% sisällä? Joka tapauksessa voi huvittuneena todeta, että tulokseni toteuttaa hyvin Adolf Ivar Arwidsson:in lausumaan: Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.
2771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuo+1-2+%:n+inuiitti-+ym+tulokset+ovat+jonkinlaista+taustakohinaa+tuhansien+vuosien+takaa.+Jäämeri+on+ollut+joskus+nykyistä+lämpöisempänä+ilmastoaikana+ehkäpä+mursunmetsästäjien+kulkuväylä.+Savolainen++kaskenkaatajakansa+toi+mukanaan+myös+siperialaista+alkuperää+olevia+vaimoja.+Ja+miesten+yleistä+N-haploryhmää+on+löydetty+Kiinasta+asti;+muinaisdna-löytöjä++on+10+000+vuoden+takaa.My+Heritagen+serkkutestin+raakadatan+voi+siirtää+Family+Tree+DNA:ahan++(FTDNA)+https://www.familytreedna.com/learn/imports/transfer-autosomal-ancestry/family-tree-dna-family-finder-transfer-program/++(new+customers)Sen+jälkeen+voit+liittyä+Finland+DNA+projektiin,+jossa+on+jo+yli+13+000+ihmisen+testit+-+saa+jo+hyvin+osumia!++https://www.familytreedna.com/groups/finland/about/background+FTDNA:+sta+saat+myös+Ancient+Origins+-arvion+eli+paljonko+sinulla+on+metsästäjä-keräilijä-,+maanviljelijä-+tai+muuta+perimää.FTDNA:sta+voi+tilata+myös+haploryhmätestejä.+Nämä+testit+ovat+varsin+kalliita+-+esim.+sisarukset+yhdessä+tai+sukuseurat+voivat+kustantaa+niitä,+Äitilinjatesti+(suora+äitilinja+äiti-äiti-äiti+jne)+on+nyt+elokuun+tarjouksessa+149+dollaria+(euroissa+vähemmän)+ja+vastaava+isälinjatesti+199+dollaria+(sen+saa+vain+miehestä+-+naisilla+ei+ole+x-kromosomia).+Nämä+testit+tilataan+Finland+DNA+projektin+kautta.++Lisätietoa:+www.kurrinsuku.netÄiti-+tai+isälinjatestin+tilannut+voi+liittyä+Karjala+DNA+projektiin:+https://www.familytreedna.com/groups/karjaladna/about/background

Äänestä

Savolaisuus syntyi erämaiden uudisasutuksen myötä alk.1500-luvun jälkipuoliskolla. Tuskin mitään eskimoita tänne tuotiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yhdeksänkahdeksan kirjoitti:

Olen Karjalan evakon lapsi ja vanhempieni ja esivanhempieni lähin kaupunki oli Viipuri, jossa he kävivät tarvittaessa. Vanhempani jopa voittivat tanssikilpailuja Viipurissa. Tosin aiemmille sukupolville hevospelillä 20 km matkakin on pitkä. Näin eläkkeellä kiinnostus heräsi, kun Viipuri oli aikanaan myös Suomen kansainvälisin kaupunki ja teetin DNA tutkimuksen MyHeritage yrityksellä. En kuulu mihinkään sosiaaliseen mediaan, joten seuraavasta on voitu keskustella jossakin aiemmin. Netti, kun on arvaamaton ja se osoittautui tässäkin. Välittömästi saatuani tuloksen eräs saksalainen? Wolfgang Grund family ilmoittautui geneettiseksi sukulaiseksi ja jopa kun avasin myöhemmin tuloksesta ilmottavan sähköposti se siirtyy Grund familyn sivuilla. Tämä oli ensimmäinen yllätys, joka kertoo kuinka huonosti Myheritage-sivustot ovat suojatut. Tosin suoraan salasanan avulla pääsin omille sivuille.
Tulokseni osoitti, että olen 98% suomalainen ja 2% inuiitti; eskimoksikin kutsuttu. Inuiittien etninen alue ulottuu Grönlandista (Kanada,Alaska (USA)) Siperiaan Venäjälle. Tarkemmin tutkittuani tuloksia huomasin tutkimuksen käytössä olevista etnisistä ryhmistä puuttuvan kokonaan Venäjän alueen. Soitin myös sivuilta löytyvään palveluun Houstoniin? ja eipä siitä paljon apua ollut. Henkilö ensin ihmetteli kiinnostukseni Venäjään/ itä-slaavilaisuuteen ja sitten tajusi Suomen olevan aika lähellä ja sanoi, että Venäjän geeniperimäni on varmaan inuiitti-osuuteni sisällä. Että sellasta. Tosin etninen englantinikin saattoi olla huonoa. Grund -familyn sotku hävisi kuitenkin soiton jälkeen.
Tutkimus maksaa 75 eur ja Itä-slaavilaisen perimän; pääasiassa Venäjän (,jossa paljon kansoja,) puuttuminen tutkimuksesta on varmasti tärkeää kaikille tätä harkitseville, koska onhan Suomi ollut myös Venäjän vallan alla, joten Itä-slaavilaisuutta pitäisi löytyä vähän ympäri Suomea. Minua ei kuitenkaan harmita, koska tutkimus sulki pois kaikki tuetut etnisyydet paitsi inuiitit, vaikka tosin nyt heräsi suuri uteliaisuus mitä tämä 98 % suomalaisuus sisältää. Kuitenkin tiedän, ettei minussa ole skandeja, ei länsieurooppalaisuutta, ei baltteja, ei balkkanilaisuutta jne. Löysin myös jutun talouselämästa kahden vuoden takaa suomalaisten geeniperimän erilaisuudesta verrattuna muuhun Eurooppaan, josta oli julkaistu juttu myös Nature-lehdessä. Kuitenkin missä minun itä-slaavilaisuuteni on ja onko sitä 98% sisällä? Joka tapauksessa voi huvittuneena todeta, että tulokseni toteuttaa hyvin Adolf Ivar Arwidsson:in lausumaan: Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu