Utopistinen evoluutioteoria

Evoluutioteoriassa ei uskota Jumalan luomistyöhön, vaan se perustuu uskomukseen, että ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta olevat elottomat aineet päättivät kauan sitten olemattomilla aivoillaa ryhtyä elämään ja kehittyä ihmiseksi, joka sitten sepitti itselleen evoluutioteorian.

Sen mukaan siis ihminen kehitti itse itsensä eli loi itse itse itsensä.

Koko evoluutioteoria on yhtä utopisten, kuin väite, että ihminen voisi nostaa vyötäröstä itse itsensä ilmaan ja kantaa itse itseään.

Se on myös yhtä utopistinen kuin väite, että leipä on leiponut itse itsensä, taidemaalaus maalannut itse itsensä tai kuvapatsas veistänyt itse itsensä.

25

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evoluutioteoriassahan ei luonnollisesti ole mitään järkeä. Jumalankieltäjien on kuitenkin pakko keksiä jokin juttu/selitys sille kuinka kaikki näkemämme luonnon ihmeellisyys on tullut ilman Jumalaa.

      He ovat siis käytännössä naimisissa evoluutioteorian kanssa koska se on heidän ainoa tieteellinen peruste ateismilleen.
      Tästä kumpuaa myös se että miksi evoluutiokriitikoita pilkataan eniten ja tiedemaailmassa vallitsee evoluutiodiktatuuri: kaikki, jotka uskaltavat avata suunsa luomisen puolesta ja julkisesti hylkää evoluutioteorian, julistetaan epäpäteviksi he eivät saa mitään tutkimusapurahoja ja voivat jopa menettää virkansa.

      • Tutkimusapurahoja saattaakin olla hieman hankala saada esim. Nooan arkin jäänteiden etsintään ja vastaaviin kreationistisiin harrastuksiin.

      • Eitsiisus

        Ei ateisti mitään jumalia kiellä, teidän väitteisiin ei vaan uskota. Montas maailman uskonnon jumalaa sinä "kiellät"? Lyö todisteet pöytään niin vaihdan mielipidettä, niin yksinkertaista se on. Tuhansia vuosia vanhat mutinat ja päänsisäiset tuntemukset eivät sitten ole mitään todisteita.

        Evoluutio on tosiasia, eikä se siitä tule miksikään ikinä muuttumaan, niin kauan kun tällä pallolla elämää on.

      • Voisit vaikka ajankuluksesi laatia listan niistä tiedemiehistä jotka ovat menettäneet virkansa esitettyään evoluutiokritiikkiä, kerran sellaisia väität olevan, ja julkaista sen täällä.

        Ellei listaa ala täällä näkyä, katson, että puhut perättömiä.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Voisit vaikka ajankuluksesi laatia listan niistä tiedemiehistä jotka ovat menettäneet virkansa esitettyään evoluutiokritiikkiä, kerran sellaisia väität olevan, ja julkaista sen täällä.

        Ellei listaa ala täällä näkyä, katson, että puhut perättömiä.

        Fossiilitutkija Mark Armitage sai potkut Kalifornian yliopistosta osoitettuaan että dinosauruksen luut eivät olleet 65 miljoonaa vuotta vanhoja, vaan noin 4500 vuotta vanhoja.

        Dr Gavriel Avital sai potkut kun ei tunnustanut evoluutiota.

        Biologi Nathaniel Abraham sai potkut Woods Hole Oceanographic Instituitiosta, koska hän ei tunnustanut evoluutiota.

        Matemaatikko ja filosofi William Dembski menetti virkansa tutkimuskeskuksen johtajana, mutta sai jatkaa apulaisprofessorina Baylorin yliopistossa, koska hän vastusti evoluutiota ja toi esille älykästä suunnittelua.

        Professori Stuart Burgess julistettiin ''Iso Britannian vaarallisimmaksi mieheksi'' koska hän toi esille kreationismia ja sai kaiken maailman paskat niskaansa.

      • jhkjhkjhkhk
        asdfman kirjoitti:

        Evoluutiokritiikki ja uskonnollinen tieteen vääristely ovat eri asia. Kukaan ei ole osoittanut tieteellisesti dinofossiileita 4500 vuoden ikäisiksi. Kyseessä on rankka tieteellinen vilppi.

        Dembski on porukasta ainoa, joka on kyennyt säilyttämään edes jonkinlaisen objektiivisuuden ja voi siksi jatkaa tutkijana. Dembski ei kuitenkaan ole evoluutiotutkija eikä edes biologi vaan matemaatikko ja teologi.

      • asdfman kirjoitti:

        Fossiilitutkija Mark Armitage sai potkut Kalifornian yliopistosta osoitettuaan että dinosauruksen luut eivät olleet 65 miljoonaa vuotta vanhoja, vaan noin 4500 vuotta vanhoja.

        Dr Gavriel Avital sai potkut kun ei tunnustanut evoluutiota.

        Biologi Nathaniel Abraham sai potkut Woods Hole Oceanographic Instituitiosta, koska hän ei tunnustanut evoluutiota.

        Matemaatikko ja filosofi William Dembski menetti virkansa tutkimuskeskuksen johtajana, mutta sai jatkaa apulaisprofessorina Baylorin yliopistossa, koska hän vastusti evoluutiota ja toi esille älykästä suunnittelua.

        Professori Stuart Burgess julistettiin ''Iso Britannian vaarallisimmaksi mieheksi'' koska hän toi esille kreationismia ja sai kaiken maailman paskat niskaansa.

        Mark Armitage ei saanut potkuja, vaan hänen määräaikainen työsuhteensa päättyi.

      • asdfman kirjoitti:

        Fossiilitutkija Mark Armitage sai potkut Kalifornian yliopistosta osoitettuaan että dinosauruksen luut eivät olleet 65 miljoonaa vuotta vanhoja, vaan noin 4500 vuotta vanhoja.

        Dr Gavriel Avital sai potkut kun ei tunnustanut evoluutiota.

        Biologi Nathaniel Abraham sai potkut Woods Hole Oceanographic Instituitiosta, koska hän ei tunnustanut evoluutiota.

        Matemaatikko ja filosofi William Dembski menetti virkansa tutkimuskeskuksen johtajana, mutta sai jatkaa apulaisprofessorina Baylorin yliopistossa, koska hän vastusti evoluutiota ja toi esille älykästä suunnittelua.

        Professori Stuart Burgess julistettiin ''Iso Britannian vaarallisimmaksi mieheksi'' koska hän toi esille kreationismia ja sai kaiken maailman paskat niskaansa.

        https://www.theguardian.com/environment/blog/2010/oct/06/israel-scientist-sacked-evolution-climate

        Gavriel Avital on kasvatustieteilijä, ei biologi, ja sinällään epäpätevä kritisoimaan hänelle vierasta tieteenalaa.

      • asdfman kirjoitti:

        Fossiilitutkija Mark Armitage sai potkut Kalifornian yliopistosta osoitettuaan että dinosauruksen luut eivät olleet 65 miljoonaa vuotta vanhoja, vaan noin 4500 vuotta vanhoja.

        Dr Gavriel Avital sai potkut kun ei tunnustanut evoluutiota.

        Biologi Nathaniel Abraham sai potkut Woods Hole Oceanographic Instituitiosta, koska hän ei tunnustanut evoluutiota.

        Matemaatikko ja filosofi William Dembski menetti virkansa tutkimuskeskuksen johtajana, mutta sai jatkaa apulaisprofessorina Baylorin yliopistossa, koska hän vastusti evoluutiota ja toi esille älykästä suunnittelua.

        Professori Stuart Burgess julistettiin ''Iso Britannian vaarallisimmaksi mieheksi'' koska hän toi esille kreationismia ja sai kaiken maailman paskat niskaansa.

        https://www.the-scientist.com/the-nutshell/creationist-postdoc-loses-lawsuit-45215

        Nathaniel Abraham erotettiin, nosti oikeusjutun ja hävisi. Oikeus katsoi ettei syrjintää väitetyllä perusteella ollut tapahtunut.

      • asdfman kirjoitti:

        Fossiilitutkija Mark Armitage sai potkut Kalifornian yliopistosta osoitettuaan että dinosauruksen luut eivät olleet 65 miljoonaa vuotta vanhoja, vaan noin 4500 vuotta vanhoja.

        Dr Gavriel Avital sai potkut kun ei tunnustanut evoluutiota.

        Biologi Nathaniel Abraham sai potkut Woods Hole Oceanographic Instituitiosta, koska hän ei tunnustanut evoluutiota.

        Matemaatikko ja filosofi William Dembski menetti virkansa tutkimuskeskuksen johtajana, mutta sai jatkaa apulaisprofessorina Baylorin yliopistossa, koska hän vastusti evoluutiota ja toi esille älykästä suunnittelua.

        Professori Stuart Burgess julistettiin ''Iso Britannian vaarallisimmaksi mieheksi'' koska hän toi esille kreationismia ja sai kaiken maailman paskat niskaansa.

        http://www.bristol.ac.uk/engineering/people/stuart-c-burgess/index.html

        Burgess toimii insinööritieteiden alalla joten on epäpätevä kritisoimaan hänelle vierasta tieteenalaa. Toimii alallaan aktiivisesti akateemisessa virassa, joten mitä ihmettä tämä listallasi tekee?

      • "Evoluutioteoriassahan ei luonnollisesti ole mitään järkeä."

        Havaintojen perusteella kaikki tulevat vanhemmistaan, ei luomalla. Aivan kuten evoluutioteoriassa sanotaan.

        Havaintojen perusteella evoluutio on totta. On helppoa todistaa evoluutio vääräksi vaikka luomalla ihminen.

      • evoluutiovalhe

        Darwinin aikaan oli helppo valehdella, koska solua pidettiin hyvin yksinkertaisena. Mutta jäädään odottelemaan sitä ensimmäistä nykytieteeseen perustuvaa evoluution todistetta. Ei kannata pidätellä hengitystä, sitä ei nimittäin löydy. Valhetta on aika vaikea perustella todeksi.

      • evoluutiovalhe kirjoitti:

        Älä jaksa.
        Nykytiede on todentanut evoluutioteorian tavoilla, joista Darwin ei olisi osannut edes unelmoida. Evoluutioteoria on todistettu lukuisin toisistaan riippumattomin tavoin. Kreationismille sen sijaan ei ole lainkaan tieteellisiä todisteita; päin vastoin. Jos nuoren Maan kreationismi pitäisi paikkaansa, se edellyttäisi sen, että luonnontieteiden perusteet olisivat niin pahasti väärin, että koko tieteellinen metodi voitaisiin heittää romukoppaan.

        Toisesta on näyttöä, toisesta ei. Arvaahan kummasta on.

      • evoluutiovalhe kirjoitti:

        Darwinin aikaan oli helppo valehdella, koska solua pidettiin hyvin yksinkertaisena. Mutta jäädään odottelemaan sitä ensimmäistä nykytieteeseen perustuvaa evoluution todistetta. Ei kannata pidätellä hengitystä, sitä ei nimittäin löydy. Valhetta on aika vaikea perustella todeksi.

        Millainen todiste sinulle kelpaa? Pitääkö kissan poikia kaniini, josta aikuistuu siili jolla on siivet? Pitääkö esittää autenttinen valokuva Maan ja Kuun törmäyksestä?

      • evoluutiovalhe kirjoitti:

        Darwinin aikaan oli helppo valehdella, koska solua pidettiin hyvin yksinkertaisena. Mutta jäädään odottelemaan sitä ensimmäistä nykytieteeseen perustuvaa evoluution todistetta. Ei kannata pidätellä hengitystä, sitä ei nimittäin löydy. Valhetta on aika vaikea perustella todeksi.

        Onhan niitä.

        Lajiutuminen toistettu koeputkessa: https://ucsdnews.ucsd.edu/pressrelease/biologists_watch_speciation_in_a_laboratory_flask

        Sukupolvien välillä tapahtuvat muutokset: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalostus_(biologia)

        Evoluutioalgoritmin käyttä tekniikassa, evoluutiolla optimoitu moottoripyörä: https://media.wired.com/photos/5926ec26af95806129f510ee/master/pass/SkeletonMotorcycle.jpg

        Makrorakenteita!

        Täysin selvästi evoluutio on totta ja toimii, havainnot ovat murskaavia.

    • Pöh! Ei ole noin! Siis evoluutiobiologisen ajattelun mukaan.

    • Evolutionistien jumala tai jumalia ovat atomit, molekyylit, kemialliset reaktiot, sähköimpulssit ja muut ilman älyä, järkeä, viisautta ja tietoisuutta olevat aineet, jotka ovat kaiken luoneet. Niitä on tarvinnut vain sekoittaa keskenään oikealla tavalla, näin evolutionistit uskovat.

      Se on melkein samaa kuin uskomus, että kun korttipakan kortit asetetaan vain oikeaan järjestykseen, niin siitä syntyy elämää. Ja uudelleen ja uudelleen järjestämällä kortteja saadaan aikaan eläimiä kasveja ja lopulta ihminen. Heidän teoriansa ongelma on vain siinä, kuka loi korttipakan ja suoritti korttien asettamisen oikeaan järjestykseen?

      • Vai niin kuvittelet.

      • Montakohan kertaa oletkaan muistuttanut, ettei uskoa voi ymmärtää ateismista tai "evolutionismista" käsin? Montako kertaa sinulle pitää muistuttaa, ettet sinä liioin voi ymmärtää ateismia etkä "evolutionismia" ennen kuin luovut uskosta?

        Miksi ylipäätään jankutat evoluutiosta ja evoluutioteoriasta, vaikket ymmärrä niistä mitään? Ei kai uskosi vain ole horjumassa?

      • "Evolutionistien jumala tai jumalia ovat atomit, molekyylit, kemialliset reaktiot, sähköimpulssit ja muut ilman älyä, järkeä, viisautta ja tietoisuutta olevat aineet, jotka ovat kaiken luoneet. "

        Hölynpölyä. Ei tarvitse mitään luomista. Evoluutiolle riittää vain kopioituva molekyyli ja sellainen selvästikin onnistuu hassuilla hiiliyhdisteillä ja tarvitsee energiaa siihen kopioitumiseen.

        "Heidän teoriansa ongelma on vain siinä, kuka loi korttipakan ja suoritti korttien asettamisen oikeaan järjestykseen?"

        Kuka laittaa jääpuikon H2O molekyylit järjestykseen kun se kasvaa räystäälle?

    • BlueDevil

      "Evoluutioteoriassa ei uskota Jumalan luomistyöhön, vaan se perustuu uskomukseen, että ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta olevat elottomat aineet päättivät kauan sitten olemattomilla aivoillaa ryhtyä elämään ja kehittyä ihmiseksi, joka sitten sepitti itselleen evoluutioteorian."

      Juu, ei perustu. Se perustuu suppeasti siihen, että elämä on kehitytnyt itsekseen, ilman ulkoista ohjausta. Mutaatioiden myötä yksisoluiset organismit kehittyivät monisoluisiksi ja yhä mutkikkaammiksi niin, että sopeutuvimmat yksilöt selvisivät. Ajan myötä monimutkaisuus johti ihmiseen.

      Sitten ihminen kehitti itselleen jumalia selittääkseen ympäristöään/hallitakseen toisia. Ihminen siis loi jumalan, ei toisin päin.

      "Sen mukaan siis ihminen kehitti itse itsensä eli loi itse itse itsensä."

      Tuyota, ei. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää, ihminen on vain välivaihe.

      "Koko evoluutioteoria on yhtä utopisten, kuin väite, että ihminen voisi nostaa vyötäröstä itse itsensä ilmaan ja kantaa itse itseään.

      Se on myös yhtä utopistinen kuin väite, että leipä on leiponut itse itsensä, taidemaalaus maalannut itse itsensä tai kuvapatsas veistänyt itse itsensä."

      Tai että jumala olisi luonut itse itsensä, kuten kretuilu olettaa...

    • kysynpä.vaan

      Tuli Mark5:n avausta lukiessa mieleen että että onko tässä maailmassa ketään tai mitään mihin Mark5:ttä voi verrata ilman että se on loukkaus rinnastettavaa kohtaan?

      • räyhräyh2

        Niin, kukahan olisi yhtä paljon hyödyksi vastapuolelle, mokaamalla yhtä pahasti? Tuli mieleen MM-loppuottelussa pallon omaan maaliin potkaiseva jalkapalloilija, mutta ehkä hänkin loukkaantuisi lopuksi ikäänsä Markiin vertaamisesta...

    • miksi_vihaat

      "Sen mukaan siis ihminen kehitti itse itsensä eli loi itse itse itsensä."

      "Koko evoluutioteoria on yhtä utopisten, kuin väite, että ihminen voisi nostaa vyötäröstä itse itsensä ilmaan ja kantaa itse itseään."

      "Se on myös yhtä utopistinen kuin väite, että leipä on leiponut itse itsensä, taidemaalaus maalannut itse itsensä tai kuvapatsas veistänyt itse itsensä."

      Kun uskovaisella lähtee lapasesta, syntyy järjettömiä ja perusteettomia rinnastuksia, joilla ei ole mitään selittävää tai ratkaisevaa voimaa. Tästä ei tarvitse vääntää teoriaa, vaan se on fakta; tällaisia vertauksia ja rinnastuksia tehtailevalla uskovaisella ei toimi logiikka ollenkaan, vaan mikä tahansa, mikä kuulostaa tarpeeksi negatiiviselta, kelpaa vakuutteluksi. Itsesuggestion voima... Tällä tavoin toimiva uskovainen on häpeäksi uskonnolleen. Mutta koska olemme hyviä ihmisiä, annamme vihan ja valheiden tielle lähteneelle uskovaiselle anteeksi, ja yritämme ymmärtää hänen ahdistustaan.

    • Joopajoo, että rinosaurus päätti itse kasvattaa suomuistaan sulat lämpötalouden takia... ettei vain kyseessä ollut spontaani muutos joka antoi valintaedun...

      Mikä tekee sinun jumal näkemyksestäsi paremman kuin muiden uskonnon tulkitsioiden jumal käsitteestä..?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe