Usein ateistien kuulee sanovan ''Ateismi on vain uskon puuttuminen Jumalaan''. Jos näin on, niin sitten myös kivet, puut, lentokoneet, autot ovat ateisteja, sillä niiltä puuttuu usko Jumalaan. Ateismin määritelmään olis…
Jumala ei ole osa universumia. Jumala ei siten koostu proneista ja neutroneista tai mistään muustakaan materiasta/hiukkasista, joita tämä universumi pitää sisällään. Jumala on yliluonnollinen henki. Hän on iankaikkinen,…
Filosofisesti ajateltuna jotain aina on täytynyt olla olemassa. Jos olisi ollut tila, jolloin ei ollut mitään. niin nytkään ei olisi mitään. Tyhjästä tulisi aina tyhjää. Tyhjyydellä tarkoitan tilaa, jossa ei ole yhtään …
Ateistit sanovat Jumalaa mielikuvitusolennoksi ja satuolennoksi, ja heille Jumala on näitä eikä mitään muuta. Jos puhut ateisteille Jumalasta, niin heissä herää suuria tunteita. He saattavat esimerkiksi kokea vihaa, ärt…
kreationismi_on_sairaus on väittänyt seuraavaa: ''Ensinnäkin kreationismi perustuu vain ja ainoastaan Raamatun kahden luomissatuun, jotka ovat jo keskenään ristiriitaisia. Luomissaduista se ensimmäinen on tutkijoiden mu…
Yusraaa oli eräässä toisessa ketjussa kertonut, mitkä asiat saivat hänet vakuuttumaan että islam on totta ja oikea uskonto. Hän kertoi näiden syiden olevan seuraavat: 1) Muhammed saarnasi orpojen, köyhien, vähäosaisten …
Koraanin mukaan juutalaiset ja kristityt löytävät Muhammedin (rh) Raamatusta tai ennustuksia koskien Muhammedin (rh) tuloa Toorassa ja Evankeliumissa. Koraani olettaa että Muhammedin (rh) aikana 600-luvulla tässä muodos…
Koko mormonismin totuudenmukaisuus riippuu tästä kysymyksestä. Jos Joseph Smith voidaan osoittaa vääräksi profeetaksi, niin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ja Mormonin Kirja on täyttä humpuukia jot…
Usein kuulee väitettävän, että kristityt ja muslimit uskovat samaan Jumalaan. Tämä väite ei ole totta, sillä Raamatun Jumala on Jeesus Kristus, ihmiseksi tullut iankaikkinen Sana, joka uhrasi itsensä ristillä maailman s…
Ateistit elävät denialismissa, sillä he eivät haluaa antaa mielessään minkäänlaista mahdollisuutta evoluutioteorian valheellisuudelle. Täysin terve mieli olisi avoin kaikille mahdollisille vaihtoehdoille eikä mielessään…
Koraanin ja islamin opetusten mukaan Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat muslimeita ja Jeesus oli muslimiprofeetta. Koraanin ja islamin mukaan Jeesus opetti ja saarnasi islamia. Kuitenkin kaikki historialliset todiste…
Jehovan Todistajat kääntävät Johanneksen evankeliumin alun omassa Uuden maailman käännöksessään seuraavasti: ''Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona ja Sana oli jumala.'' Tarkoitatteko että Jeesus on jonkinlainen pien…
Tiede ei korvaa metafysiikkaa/uskontoa, ja myös toisin päin uskonto ei korvaa tiedettä. Tiede vastaa ''miksi''-ja ''kuinka''-kysymyksiin, uskonto vastaa ''miksi''-kysymyksiin. Tiede ja uskonto eivät siten edes kohtaa, j…
Ateistit usein vaativat, että luomisen pitäisi pystyä selittämään tieteellisesti. Eli meidän vähäisellä ymmärryksellä varustettujen ihmisten pitäisi voida saada selville luomisen mekanismi? Jos me saisimme sen selville,…
Jehovan todistajat väittävät Jeesuksen olevan vain luotu olento, Jumalaa alempi. Kuitenkin Johannaksen evankelikumin alku selvästi osoittaa Jeesuksen olevan kaiken luonut Jumala. Joh: 1Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumal…
Se ''ateistinen tiede'' josta tällä palstalla usein puhutaan tarkoittaa seuraavaa: Siinä ennalta päätetään että on olemassa vain ainetta ja luonnonvoimia. Mitään ulkopuolista suunnittelijaa tai luojaa ei sallita. Se on …
Ateistin on pakko uskoa, että olemattomuus päätti ilman mitään syytä räjähtää universumiksi. Muutaman miljardin kuluttua avaruudessa leijailevista vetypilvistä tiivistyi aurinko ja planeettoja. Yhdellä näistä planeetois…
Raamatun totuus universumin alkuperästä on seuraava: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Kaikki on luotu Sanan kautta, ja ilman häntä ei ole luotu mitään mikä luotu on. Maailman opettama vastako…
Usein kreationismi halutaan mieltää uskonnoksi, mutta se ei ole sitä. Kreationismi = uskomus tai käsitys, jonka mukaan kaikkeus ja siinä olevan asiat on luotu luojan toimesta. Tämä ei siiten ole uskonto, koska siitä puu…
Tämä siis on kreationismipalsta ja täällä käsitellään luomista. Miksi Jumala päätti luoda ihmisiä, eläimiä ja maan niille asuinpaikaksi? Vastaus on Rakkaus. Jumala on ollut iankaikkisessa rakkaussuhteessa omaan Sanaansa…