Musta nainen Jenkeissä - Paras ikinä

*Tarina sijoittuu 2000-luvun alkuun, jolloin vietin muutaman vuoden ison rapakon takana, nimet muutettu, muistista kirjoitettu*

Rasisti en ole koskaan ollut, mutta koskaan en ollut kuvitellut pitäväni mustaa naista haluttavana tai sellaisesta kiinnostuvani. Mielenkiintoista on se, miten nopeasti ihmismieli voikaan muuttua, kun kokemus on tarpeeksi voimakas...
Olin nuori mies, parikymmentä hädin tuskin, kun päädyin Dallasiin töihin, sähköasennuksia tein ja firmalla kävi joku lottovoittoon verrattava tuuri kun sai rapakon takaa jättikeikan. Tämä tarina alkaa nyt (lopulta) päivästä, jolloin aloitin hommat tuolla Amerriikan ihmemaassa.

Taksini pysähtyi hotellin pihaan. Suurta ja mahtavaa täällä, ja pah, rupinen murju jossain ei missään ajattelin, että vähän nyt mielikuvat olivat toista suuresta amerriikasta. Mutta huone oli siisti ja huomenna pääsisi duunit aloittamaan niin ehkä tämä tästä lähtisi. Aikaero vai mikä painoi kun en unta sitten saanut ja puolenyön aikaan mietin, että ei tästä tule mitään ja lähdin kävelylle, seudulla ei paljon tuon hotellin lisäksi vaikuttanut olevan, mutta silmiini osui pieni pubintapainen, sisään vaan, josko pari olutta auttaisi unen tuloon, ja töissä sitten aamulla jaksaisi.

Olutta sieltä tosiaan sai, tuopin tilasin ja istuin pöytään, ja valehtelematta kymmenen sekuntia ja pöytääni istuu isokokoinen (pitkä ja myös tukeva) yönmusta nainen todella antavassa mekossaan, hänen rintavarustuksensa ei tahtonut millään sisälle mahtua. Mahdoin olla näky kun käänsin katseeni häneen, alaleuka löytyi jostain lattian tasalta, silmät taas hänen rintojensa välistä. Tässä vaiheessa täytyy kertoa, että olen aina pitänyt isokokoisista naisista, joten tämä yksilö oli kuin suoraan likaisista päiväunistani, tosin musta, jollaisesta en koskaan ollut haaveillut. Nainen tervehti minua katsoen silmiin (tai yrittäen, silmäni olivat hänen rinnoillaan edelleen) ja hymyillen. Vastasin jotain "ööööööö, Hi" tai sinnepäin. Englannin osaamisenikin oli tuohon aikaan melko vajaata ja tuossa tilanteessa jäädyin ihan täysin. Ymmärsin naisen seuraavaksi kysyvän, että mistä kaukaa olen tullut (kas kummaa, että huomasikin, etten ole täkäläisiä). - "Finland", vastasin valtavan monisanaisesti. Onnistuin jotenkin sönköttämään kuitenkin, josko saisin neidille juoman tarjota, tajuamatta, että hänellä täysi tuoppi kädessä jo oli. Hän nauroi tilanteelle ja todennäköisesti tajusi minun olevan täysin paniikissa juuri hänen vuokseen, hän lisäsi epämukavuuttani (tai siis mukavuuttani) kysymällä "You like what you see?" samalla rintojaan käsillään kohottaen. "Jees jees. juu aaar veri pyytiful" oli varmaan vastaukseni, naamani alkaessa olla punainen kuin rapu, ymmärtäessäni sen, että nainen oli yllätys yllätys huomannut, kuinka tuijotan hänen rintojaan.

Ilmeisesti hän kuitenkin piti saamastaan huomiosta, sillä tunnelma rentoutui (minun osaltani, hän nyt oli täysin rento koko ajan) ja minullakin alkoi juttu luistamaan. Muutamat oluset ja juttelua ja sitten hän pyysi minua mukaansa, asui kuulemma ihan lähellä, Jotenkin oli tuleva työaamu kadonnut mielestä enkä edes miettinyt hetkeäkään kun lähdin hänen matkaansa. Taksilla mentiin (en tiedä miten sattui, että kapakan pihalla sellainen valmiina oli) ja matka tosiaan ei ollut pitkä, mutta sitäkin kuumempi. Nainen nimittäin hyökkäsi kimppuuni samalla hetkellä kun taksin oven kiinni saimme, hän suuteli minua kuin hullu, koskaan ennen tai jälkeen en ole sellaista kokenut. En saanut yhtään suunvuoroa, tai tilaa tai mitään, nainen oli joka paikassa minussa, kädetkin löysivät äkkiä housujeni sisään, jossa melkoinen paine luonnollisesti jo olikin. Olisin varmaan tullut hänen käsilleen ellei matka olisi ollut niin lyhyt. Täysin pyörällä päässäni saamastani kohtelusta maksoin taksin, annoin valtavan tipin kuskille tajuamatta edes miten iso se olikaan ennenkuin joskus seuraavana päivänä, ja tuo tumma jumalatar vetikin jo minua kädestä mukaansa. Hissiin päästyämme hän painoi minut seinää vasten ja suuteli tauotta koko matkan, en todella saanut henkeä vedettyä koko hissimatkalla, haukoin henkeä kuin hädissäni kun hän lopulta päästi minut ja suuni otteestaan, tämä huvitti häntä kovin "Something wrong?" hän kysyi virnuillen ilmeellä, jota voi kuvata parhaiten sanalla kiimainen.

Jos joskus voi sanoa, että toinen on täysin toisen otteessa tai vallassa tämä oli varmasti se tilanne. Minä, nuori mies tuntemattomassa maassa täysin paikallisen tumman kaunottaren vietävissä, mielenkiintoista on, että tajusin, että nyt poikaa kyllä viedään, mutta en kerrassaan piitannut siitä yhtään, olin täysin himojeni, siis tuon naisen vietävissä ja nautin joka sekunnista. Eihän tällaista voi minulla tapahtua, elän unelmaani. Nämä ajatukset ehdin käydä läpi muutaman asekeleen matkalla hissiltä naisen ovelle ja sen hetken, kun hän etsi avaimiaan aikana. Ihmismieli on nopea, tai hidas, riippuen tilanteesta. Tuolloin minä lähinnä vaan olin ja annoin tilanteen ja jumalattareni viedä minua mihin ikinä veisivätkään.

4

7670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossa seistessäni tajusin vasta miten valtavan hyvä (ja iso) perse naisella olikaan, olin tuohon saakka viettänyt iltaa katseeni hänen rintojensa vankina, mutta tuo perse se vasta jotain uskomatonta olikin. En siinä kauaa ihailtua saanut, kun hän oven auki sai ja huomattuaan minun jäätyneen tuijottamaan häntä kehotti astumaan rohkeasti peremmälle. Hänen ei tarvinnut toista kertaa pyytää, asunto vaikutti pieneltä ja siistiltä, mutta paljoa en ehtinyt ympärilleni katsoa kun nainen oli jo repimässä vaatteita päältäni. Saatuaan paitani nostettua pääni päälle siten, etten nähnyt mitään hän alkoikin työntää minua taaksepäin, ohjaten tiettyyn suuntaan, sitten kaaduinkin jo selälleen sängylle ja ennenkuin ehdin mitenkään reagoida tunsin jo hänen painonsa päälläni, edelleenkään en nähnyt siis mitään, käteni olivat myös jumissa paitani sisällä pääni yläpuolella, joten en oikeasti päässyt yhtään mihinkään.

      Hän varmasti huomasi, kuinka taistelin saadakseni paitani pois ja käteni vapaaksi sekä naamani esille kun sanoi "Let me help you with that" ja veti paitani pois pääni ja käsieni päältä. Sydämeni seisahtui hetkeksi. Maailma pysähtyi. Hänen valtavat rintansa roikkuivat paljaana lähes naamaani vasten, hän oli onnistunut riisumaan mekkonsa sillä välin kun olin sokkona ja pääsi näin yllättämään minut täydellisesti. "I understood that you like these twins" hän sanoi, eikä jäänyt odottamaan vastaustani vaan painoi itsensä minua vasten niin, että pääni jäi hänen rintojensa väliin. En todellakaan saanut henkeä yhtään, se ei haitannut, olin kaiketi kuollut ja päässyt taivaaseen. Sitten tajusin, että tämä on todellisuutta ja minun täytyy saada happea tai taivas (todennäköisemmin alakerta kuitenkin) kutsuu ihan oikeasti.

      Hetkellisen paniikin jälkeen hän vapautti minut otteestaan, mutta vain hetkeksi. Hän käski avaamaan suuni, en tajunnut mitään muuta kuin totella, ja seuraavaksi hän työnsi toisen nänninsä suuhuni "Suck that" hän sanoi, mutta mitenpä siinä mitään imee, kun toinen painaa tissinsä niin tiukasta naamaan kiinni, ettei mitään kautta henkeä saa. Hän ilmeisesti ei tiennyt, että ihmisen pitää myös hengittää, keksin keinon kuitenkin, purin hänen nänniään, en kauhean kovasti, mutta se sai hänet vetäytymään hetkeksi niin, että saatoin hengittää. Hän katsoi minua katseella, joka oli ehkä hieman vihainen, mutta ehkä vielä kiimaisempi kuin aikaisemmin. "You gonna regret that" hän sanoi ja samalla painautui taas niin, että pääni oli hänen rintojensa välissä pitäen minut tiukasti otteessaan. Nyt täysin pihalla ollut mieleni sen verran palautui, että tajusin minulla olevan kädetkin, yritin tarttua naiseen kiinni, jotta saisin hänet kammettua pois päältäni, tai edes siirrettyä vähän. Turha vaiva. Tämä nainen oli vahva, siis minä en todellakaan ollut silloinkaan mikään heikko mies, rautaa nostin säännöllisesti enkä ikinä olisi kuvitellut näin avuttomassa tilanteessa olevani, mutta nyt nainen otti käsistäni kiinni ja painoi ne patjaan, samalla säilyttäen pääni tiukasti rintojensa välissä.

      Panikoin, muistan kuolemanpelon, tässäkö tämä nyt on. Taivaani oli muuttunut helvetiksi, vaikka olin kai yhä hengissä. Muista tunteen siitä, etten tahdo lähteä näin nuorena...paniikki, potkin, rimpuilin, kaikki hyödytöntä, ehkä silloin tällöin sain vähän happea joko nenääni tai suuhuni, voimani vähenivät. Annanko periksi mietin. Sitten äkkiä olin vapaa. Hengitin kiivaasti kaipaamaani ilmaa. Nainen oli edelleen päälläni, katsoen silmiini "I don't wanna hurt you mister. " Minulle riitti sillä hetkellä. Käskin naisen nousta ja päästää minut menemään. Hän katsoi silmiini edelleen ja kysyi "So you don't wanna fuck me?" samalla silittäen poskeani kädellään. Perkele. Tottakai minä halusin, Sopersin vastaukseksi jotain siitä, että hän on upea ja tottakai tahdon naida häntä, mutta hän meinasi juuri tappaa minut, eikö hän tajua sitä. Nainen purskahti nauruun. Hän sanoi pidelleensä minua rintojensa välissä 30 seconds at max. Ei kukaan kuole jos ei muutamaan sekuntiin saa henkeä, ja että minä olen täysin silly. Jatkaen, että luonnollisesti hän päästää minut menemään jos niin tahdon, mutta samalla lupasi minulle unohtumattoman yön, jos päätän sittenkin jäädä. Mietin, että olen täysi idiootti, jos nyt lähden ja vastasin haluavani jäädä.

      "Good choice" hän sanoi, samalla laskeutuen niin, että hänen toinen rintansa täytti jälleen suuni. Tällä kertaa jumalattareni antoi minun todella imeä rintaansa, ja minä imin, välillä kevyesti nännin hampaideni väliin ottaen, hellästi sitä hampailla kiusoitellen, sitten kieltäni siinä pyöritellen, kunnes taas voimakkaasti imien. Kuulin hänen hengityksensä muuttuvan yhä tiheämmäksi, tämä innosti minua jatkamaan, tahdoin tuon naisen nauttivan, ja eipä minunkaan olossani ollut valittamista enää, tämä oli sitä mitä tahdoin. Olin joskus kuullut naisten voivan saada orgasmin vain nänniä stimuloimalla, nyt koin sen ensimmäistä kertaa, Hän painautui taas tiukasti minua vasten, tunsin kuinka hänen kehonsa tärisi...

    • Jälleen jouduin olemaan ilman happea jonkun aikaa, oliko se taas vain 30 seconds max vai enemmän, en tiedä. Lopulta nainen pyörähti pois päältäni, haukoimme molemmat henkeä, hän orgasminsa jäljiltä, minä koska pitkästä aikaa sain taas jotain hengitettävää. "Fuck you're good, so fucking good..." hän sanoi. Sitten jatkaen edelleen kiihkeästi hengittäen "My name is Trianna by the way". Tajusin silloin, että kaikessa jäätymisessäni koskaan ollut edes nimeäni hänelle kertonut, eikä hänkään siis minulle, ennen kuin nyt. Vastasin "I'm Anton" ja kättelimme toisiamme muka muodollisesti siinä selällämme maatessamme, molemmat hymyillen niin leveästi kuin nyt ihminen voi hymyillä.

      Tämä oli oikeastaan ensimmäinen hetki kun juttelimme täysin rennosti, Triannan pahin kiima oli (hetkellisesti, kuten sain pian huomata) mennyt ohi ja hän malttoi kuunnella minua sen sijaan, että olisi työntänyt kielensä suuhuni. Kerroimme toisistamme jotain perusjuttuja, en muista tarkemmin mitä, sen muistan, että hän kertoi aina olleensa vahva nainen (ihan kuin en olisi huomannut kun hän miltei tukehdutti minut muutama hetki aiemmin) ja että miehet pelkäävät häntä. Minä kuulemma olin heti näyttänyt siltä, etten pelkää. Hän oli oikeassa. En mitenkään ollut pelännyt häntä kun tapasimme. Ihaillut mieluumminkin, kerroin aina pitäneeni isokoisemmista naisista. Kuinka olin aina rakastanut suuria perseitä, jollainen hänelläkin on... kuten olen kertonut aiemmin, englantini oli erittäin epätäydellistä tuohon aikaan, kommenttini suuresta perseestä oli Triannalle triggeri, hän pomppasi ylös, ja taas päälleni saaden ilman pois keuhkoistani. Tällä kertaa hän oli päälläni niin päin, että hänen naamansa oli jalkojeni suuntaan. Hän huusi "So, you think my ass is big, how about you kiss that big ass then!" samalla siirtäen suuren perseensä siten, että se oli vain senttejä naamastani. "KISS IT" Trianna sanoi käskevästi. Jähmetyin täysin taas, mitä tapahtui, miksi Trianna suuttui, vai suuttuiko hän, en tehnyt mitään, joten Trianna teki seuraavan(kin) siirron. Hän laski perseensä suoraan naamalleni painautuen niin, että nenäni oli kutakuinkin hänen persereiässään, suuni taas jossain pillussa, tiukasti painettuina niin, että jälleen kerran, oli mahdotonta hengittää. Olin vangittuna lämpimään ja kosteaan vankilaan. Hetkeen en tehnyt mitään. Sitten alkoi taas paniikki iskemään, yritin siirtää Triannaa päältäni käsilläni. Turha toivo, en siitä asennosta saanut millään häntä liikkumaan milliäkään, hän ei todellakaan ollut mikään kevyt tyttö. Aloin potkia jaloilla, taistella kuin henkeni puolesta. Sitten hän nosti itseään niin, että saatoin vetää henkeä, kaikki ilma mitä sain tuli kuin suoraan Triannasta. Tuoksu oli jotain uskomatonta. Ei missään tapauksessa paha, en pysty sitä kuvaamaan. Kiima siinä ainakin haisi. "I see you love to sniff my BIG ASS" Trianna nauroi. Tosiaan hengitin suoraan hänen perseestään. Sitten Trianna painoi tylysti perseensä takaisin alas estäen minun hengitykseni uudelleen.

      "What's the matter mister? Can't breathe down there" kuulin hänen sanovan, kun jälleen yritin taistella itselleni kallisarvoista ilmaa. Ja sitten hän nosti itseään, ja sain ilmaa, joka oli jälleen täydennetty hänen tuoksullaan, hetki ja taas kostea vankilani ympäröi minut. Trianna jatkoi tätä kidutusta kauan, varmaan kymmenen kertaa, ennenkuin lopulta noustessaan kysyi "You ready to kiss my ass now?" My god yes vastasin ja aloin suutelemaan hänen valtavia pakaroitaan ympäriinsä. En tahtonut enää kertaakaan kokea paniikkia siitä, kun hapenpuute valtaa kehon. Tällä tavoin Trianna alisti minut suutelemaan persettään. Hauska juttu on se, että olisin todellakin suudellut sitä ilman näitä hengitysharjoituksiakin. Jäädyin vaan, kun käsky siihen kävi niin yllättäen. Tässä vaiheessa luulin, että Trianna olisi tyytyväinen, kun sai minut pussaamaan valtavaa takapuoltaan. Ehkä hän olikin, mutta kuulin hänen hengityksestään hänen kiihottuvan jälleen, "Now lick it. Lick my big black ass white boy" hän käskytti. Nuolaisin varovasti pakarasta, maku oli suolainen, hikinen ja samalla parasta mitä olen koskaan maistanut. Trianna tarttui hiuksistani kiinni ja käänsi pääni niin, että kieleni oli hänen pyllyreiällään. "There, lick, lick" hän komensi. En oikeasti voinut muuta kuin totella. Varovasti pyörittelin kieltäni hänen reikänsä ympärillä, sitten työnsin sitä sisään. Maku oli voimakas, ja kiihottava. Ei yhtään paha, kuten olisi odottanut. Aloin nuolemaan nuoruuden innolla, kuin Triannan persereikä olisi elämäntehtäväni. Trianna lievästi ilmaisten piti tästä. Hän alkoi huohottaa, sitten kiljua...FUCK, FUCK, righ THERE, WHITE BOY YEAH, MY GOD, I'm CUMING I'm CUMING. Ja sitten hänen perseensä peitti jälleen naamani.

      • Anonyymi

        Oh yeah, it was a really hot business, girls like that are not too close, at least I haven't seen ones these corners.


    • Anonyymi

      Uu­s­­­i s­ek­­sitea­tteri ava­­utu­u Su­­ome­­­en! Ku­­tsu­­­mme kaikk­­i­­­. Il­mo­it­­tau­­­tum­ine­­­n ryhmä­­­ämm­­­e tä­­­äl­­­l­­­ä 👉 http://al-dzakirah.com/H/S3z3F2

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe