Olen 13v poika ja murrosikä on aika aluillaan. Minua vaivaa sellainen homma että oikeeseen kivekseen kuin "vihloisi" aina joskus kun esim. juoksen tai pelaan jalkapalloa. Se sattuu tapahtumaan yleensä aina viikon alulla siis maanantaisin taikka tiistaisin, ei hirveämmin muina viikonpäivinä. Tätä on tapahtunut nyt noin 3-4 viikkoa. Kives ei ole turvonnut ulkoa eikä minulla ole mitään pattiakaan kiveksessä. En epäile housujakaan syypääksi sillä ne eivät hirmu tiukat ole. Kipu säteilee yleensä alavatsaan, nivuseen, etureiteen ja joskus jopa alaselkään. Ja minulla myös silloin tällöin on alaselkäkipuja, voisiko se kiveskipu johtua jostain muusta vammasta, joka säteilisi kiveksiin? Olen kuullut että selkäkipu voi säteillä kiveksiin, mutta siitä alkaa sitten seuraava kysymys, mistä se selkäkipu johtuisi ja voisiko se olla esimerkiksi rasitusta tai jokin vamma selässä? Mutta se kivesvihlominen minua enemmän huolettaa. Voisiko tähän olla jotain kotihoitoa, ettei vielä lääkärille tarvi mennä? Varaan kyllä ajan jos tämä ei pariin viikkoon parane. Kiitos vastanneille.
Kiveskipua urheillessa
7
647
Vastaukset
- lääkäritietää
Luulenpa, ettei kukaan muu kuin lääkäri tiedä.
Selkäkipu voi tosiaan säteillä vaikka mihin.
Voisiko syy ollakin se, että ne housut eivät olekaan tarpeeksi tiukat ja kulkuset pääsevätkin kilisemään liikaa? Pitäisin tätä kyllä aika epätodennäköisenä.
Ykkösvastaaja on luultavasti oikeassa ja välillä lääkäreilläkin on vaikeuksia arpoa, että mistä ihmeestä on kyse. Ihmiskeho osaa joskus olla melko konstikas laitos...- voiolla
Jotain hermostoon liittyvää?
- SelkäJaKiveskipu
Tässä liikuntatunnilla huomasin, että kipua on ensin hieman nivusen yläpuolella ja siirtyy siitä kivekseen. Voisiko se liittyä mitenkään siemenjohtimeen tai jotain?
- lääkäriinsiitä
MENE LÄÄKÄRIIN! Kukaan täällä ei tiedä.
- vierass
Sehän voi olla ummetusta.
- Diagnoosi
Epäilen vahvasti siemenjohdin tulehdusta. Sattuuko tömähtely aina urheillessa? Jos alavatsassa on kipuja ja tömähtely sattuu, suosittelen kertomaan vanhemmille taikka terveystarkastajalle. Asiahan on nopeasti ohi jos heti kerrot.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464