Jouduin karmean linuxhomotuksen uhriksi!

linuxhomotuksen.uhri

Olin lauantai-iltana viettämässä ihanaa iltaa kummankin mallityttökaverini kanssa yökerhossa. Mukana oli myös tärkein työkaluni, Surface Probook Premium kaikilla mausteilla (i7 yms).

Vietettiin laatuaikaa keskenämme, nautimme virvokkeita ja toistemme seurasta. Muistelisin päivittäneeni puolen yön aikaan Surfaceen elokuun päivityksetkin. Tarkoitus oli lähteä aamuyöstä viettämään jo perinteeksi muodostuneita jatkoja hotelliin.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan! Itse en muista mitään.

Heräsin nimittäin tänä aamuna sairaalasta. Lääkärin mukaan minut oli huumattu, laitettu kenties juomaani tyrmäystippoja tai jotain vastaavaa. Sellaista kuulemma sattuu. No entäpä mitä muuta?

Huoh, nyt menee noloksi. Minut oli löydetty ravintolan lähistöltä sivukadulta housut nilkoissa. Peräsilmästäni oli pilkistänyt 16cm USB-muistitikku, johon kiinnitetyssä lapussa oli lukenut: NSA korkattu.

Päivystävä lääkäri oli tarkastunut muistitikun, ja se sisälsi hänen mukaansa linuxin asennuslataajan! Itse en ole sitä nähnyt, koska tikku oli toimitettu heti dna-tutkimuksiin tekijöiden tunnistamiseksi.

Myös rakas Surface-koneeni on kateissa, enkä ole kuullut kummastakaan mallityttökaverista toistaiseksi mitään. Tässä on kauhea hässäkkä päällänsä, kun ei tiedä mitä kaikkea on tapahtunut ja kenelle.

Toin tämän tapahtumakuvauksen julki heti, kun pääsin vanhempieni koneelle. Heille en ole uskaltanut kertoa vielä mitään, koska olotila on tällä hetkellä aika hävettävä.

Olkaa siis varuillanne yökerhoissa, ainakin jos teillä on hämäräväkeä kiinnostava Surface mukananne! Saatatte joutua mahdollisesti väkivaltaisen linuxhomotuksen uhriksi!

11

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnia-meni-maine_kasvoi

      Sellaisia ne kadonneet mallitytöt ovat, "panevat" pikkupojan pikkupään niin sekaisin että alkaa keksimään toinen toistaan omituisempia juttuja.

    • tiedän_totuuden

      Plot twist: "mallityttökaveri" oli Seppo.

    • linuxhomotuksen.uhri

      Voi ei! Muistitikku oli siis 16Gt eikä cm. Tuolle yhdelle kommentoijalle tiedoksi, että itsekin olen nuori nainen. Minulla ei ole mitään homoja vastaan. Olen vaan tapahtuneesta aika ulalla ja olo on kuin olisi tullut raiskatuksi.

      • pist.tikku.pers....ja.ui

        Kukaan , ei kukaan huoli Microsoft Surfacea, tai no kai joku Windowssari haluaa palvonnan kohteen jos pullon/purkkien keräily ei ole kyllin tuottavaa.


    • Winhihhulin säälittävyys venyy jo uskomattomiin lukemiin.

    • Nyt-lähti-linux-koneelta

      Minut oli löydetty ravintolan lähistöltä sivukadulta housut nilkoissa. Peräsilmästäni oli pilkistänyt 16cm USB-muistitikku, johon kiinnitetyssä lapussa oli lukenut: LINUX on korkattu.

    • harrastajille

      Saatatte joutua mahdollisesti väkivaltaisen linuxhomotuksen uhriksi!

      • huomattu.on

        Palstan ainoat homottelijat ovat keskenkasvuisia Windows-käyttäjiä joilla on epävarmuutta omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.


      • prossutkin-hitsaa
        huomattu.on kirjoitti:

        Palstan ainoat homottelijat ovat keskenkasvuisia Windows-käyttäjiä joilla on epävarmuutta omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

        Millä sinä nuohoat takaportteja, löylykauhallako?


    • Anonyymi

      Onkohan tuo aloitus vieläkin ajankohtainen?

      • Anonyymi

        Todnnäköisesti Windowstrollla housut nilkoissa edelleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      56
      3374
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      72
      2707
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      61
      2500
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      94
      2354
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2114
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      1755
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      142
      1746
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      179
      1689
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      90
      1670
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      387
      1646
    Aihe