Idea säryn kaikottamiseksi

Tutkijan.ainesta

Lipaisin muutama päivä sitten punaviinipullon illanmittaan. Aamulla oli päänsärky. Kärsin sen ja kyllähän se puolenpäivän maissa loppui. Vältän särkylääkkeitä ja varsinkin lievään krapulaani, jos maksa rasittuu jo muutenkin siitä punaviinistä. Sain idean nyt jälkikäteen. Mitä jos hieroisi päänahkaan Voltairea, kun sitä on muutenkin lonkkakolotusten silloin tällöin ilmaantuessa. Iholta imeytyessä särkylääke ei rasita maksaa. Tietenkin paksu vallaton tukkani rasvoittuisi, mutta ihan kokeeksi seuraavan viinipullon aikana kokeilen. Loppuisiko päänsärky Voltaire-voitelusta? Voisiko joku kalju tai harvatukkaisempi tällä palstalla kirjoittaja kokeilla?

18

294

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terveysvaikutus

      Ota sitä punkkuasi vain yksi lasillinen niin se on terveydeksi etkä tarvitse edes Voltarenia.

    • Ennakko-voitelu

      Ssmsn asian ajanee ilman asianajajaa, kun sivelee tuubillisen Beba ntinea peppuun, molemmille kannikoille yhtä aikaa, iatuutuu tiukasti ja alkaa dokailla.

    • Tutkijan.ainesta

      Hei Terveysvaikutus, ei kun otan sen pullon, kun sen kerran olen Alkosta hakenut. Sitten taas en hae ja häärään kaikkea muuta. Lasilla parilla en tee mitään. Eikä se alkoholin määrä ollutkaan tämän jutun juuri, vaan se Voltaire.
      Hei Ennakkovoitelu, katsoin googlesta, mitä on Bebantine, sehän on allergiavoidetta, ei tässä siitä ole kysymys. Rattoisaa yötä sinulle. kokeilepa aamulla Voltairea, jos on. Särkylääke rasittaa maksaa.

      • Tutkitarkemmin

        Punkku ei pilaannu vaikka pullo on korkattu. Se jaksaa odottaa tasan niin kauan että olet tyhjentänyt sen lasi / vrk -tahtia.


    • ei tuu pää kippeeksi kahdenkaan punkkupullonkaan jälkeen
      ja maksa on terve
      vaihda valkkariin tai oo ottamatta
      jälkimmäisellä ainakin säästyt päänsäryltä
      eikä todellakaan kannata ottaa pullollista punkkua
      jos siitä krapula tulee.

    • Tutkijan.ainesta

      Nyt te ette kukaan ymmärrä. Miksi meninkään sanomaan, että pää tulee kipeäksi punkun takia. Miksen sanonut vaan että pää tulee kipeäksi. Halusin tietää parantaako Voltaire päänsärkyä siinä missä lonkankolotuksenkin. Se oli se pointti. Hoksasin vasta sitten kun päänsärkyni oli jo parantunut, enkä itse voinut enää kokeilla. Turha minulle on alkoholin käyttöä opettaa, juon just sillä tavalla kuin lystään ja autolla-ajoiltani joudan. Pääni ei vain koskaan tule muuten kipeäksi kuin joskus siitä punaviinistä.

      • Heikunkeikku

        "Tutkijan.ainesta"

        Hupaisa aloitus. Kyllä mä tajusin, että aloituksen pointti oli tuo Voltaire, eikä punaviini.

        Asiasta melkein toiseen, mut ei kuitenkaan, vaikka tavallaan kyllä.
        Punaviinissä pysyskelen.
        Kirjoitit, että pääknuppisi ei tule kipeäksi kuin aniharvoin ja syy on punaviini.
        Sitä tulin sanomaan, että syy siihen voi olla se, että et huomaa viiniä ostaessasi katsoa onko se vähätanniinista tai onks siinä keskitanniinista meinikiä vai peräti paljon tanniinia.

        Tanniini laukaisee pääkivun. Koita ostaa seuraavan kerran sellaista viiniä, jossa on vain vähän tanniinia.
        Koska sinulla on Tutkija.ainesta, niin voinet tutkia tuotakin, ellet tutkijana jo ole sitä tehnyt.

        Sen voin sanoa, että vähätanniinisia punaviineja on vähän. Alkon hyllyissä jokaisen viinipullon alla lukee selostus ja siinä mainitaan aina tuo tanniinisuuskin.
        Jos minä pistän nenäni lasin reunalle ja nuuhkaisen, niin oitis aivoni raksuttavat tiedon, että hei Heikku älä Vaan juo tätä viiniä, tässä litkussa on Paaaaljon tanniinia.
        Pääni pötkähtää kipeäksi hyvin-hyvin-hyvin helposti, mikäli viinissä on paljon tanniinia. Yksikin lasillinen voi laukaista migreenin.

        Voltairen hierominen pääknuppiin on niin hauska idea, että melkein sitä voisi kokeilla:)
        Supistaakohan vai laajentaakohan se aivokopan ympäriämpärillä olevia verisuonia?
        Vai miten voltairen parantavat rasvasormet alkavat kipukohtaa hivelemään.


    • Tutkijan.ainesta

      No puhutaanpa sitten punkusta. Nyt kun kerroit, niin olen tuon aikaisemminkin kuullut mutta unohtanut. Valitsen viinin edullisuuden mukaan hinta/prosentit. Lisäksi katson jäännössokerin, maku ei merkitse mitään, kunhan ei maistu makealta, se on ällöä. Minulle hyvänmakuista punaviiniä, kuten ei mitään alkoholia, ei ole olemassakaan, mutta viininmaistajaisissa pystyn maistamaan, mikä viini on kallista. Minulle punkun tarkoitus on valua jäseniin aiheuttaen vähän hurlumhei-olon. Nappaan Alkosta aina saman pullon. Mielestäni hinta ennen juhannusta, jolloin otin punkkua edellisen kerran, oli 6,98 €, nyt oli 7,98 €. En ole seurannut hinnan nousua ja voin muistaa väärin. Ohessa linkki, kyllä siinä tanniinia on.
      https://www.alko.fi/tuotteet/436837/Footmark-Pinotage-2017

    • kellosepänhommaa

      Lähtee samalla aineella millä tulikin;)

      • Bengalitikku

        Voisi kopauttaa eduskunnan puhemiehen nuijalla päähän. Kyllä vanha kipu lähtisi.

        (Ohje: aamulla krappikseen piimää, Pommacia sitten suklaata muutama pala ennen nukkumaanmenoa, mutta siitä myöhästyit.)


    • Tutkijan.ainesta

      Kaivoin tämän vanhan ketjun, kun keskustelin eilen sairaanhoitajan kanssa. Kipugeeli imeytyy päänahasta verenkiertoon, mutta ei ole säryn lievittäjä, eikä hoitajalla ollut tietoa, olisiko se poistanut päänsärkyni. Nuoret ovat käyttäneet sitä niin, että päänahkaan tehdään pieniä viiltoja, joihin on laitettu kipugeeliä. Se kuulemma sekoittaa pään huumausaineen lailla ja kun sen lisäksi ottaa pari kaljaa niin nuppi on sekaisin.
      Ja aloituksessani ei siis ollut kyse krapulanhoidosta vaan särkylääkkeen (jota minulla ei ollut) mahdollisesta korvaamisesta kipugeelillä, jota sitäkään en kokeillut, mietin vaan vaikutusta.

      • Punkutar

        Hyvä että olet saanut oikeaa ja relevanttia tietoa mieltäsi askarruttaneeseen aiheeseen. Joskus jostain luin, että punkulla olisi tulehduksia estävä vaikutus, mutta mene, tiedä. Terveysvaikutuksia sillä kuitenkin ihan tutkitusti on silloin, kun sitä ei käytetä väärin, ts. humaltumistarkoituksessa.


      • Bengalitikku

        Punkusta mm. voi saada migreenin.


      • Tarkennus

        Jotkut saavat mutta he saavat sen muustakin kuin punkusta.


      • Bengalitikku

        Minä juustosta, hajuista, appelssinimehustakin joskus jne.
        Itse en ole kymmeniin vuosiin, koska aiheutti nokkosrokon.


      • hocipero

        Kannattaisikohan haaveilla jostakin muusta vaihtoehdosta kuin tutkijuudesta, pellopelottomuus vaikka, kun rohkeutta ja ideoita tuntuu piisaavan, mutta siis alkoholin aiheuttamaan krapulaan ei särkylääke tehoa, että tämä sellaisena perusaksioomana pohdinnalle.


    • auttaa-tai-ei

      Miksi aloittajalle tarjotaan Voltarenia vaikka hän kaipaa Voltairea?

      Pään hierontaan käy hyvin Voltairen sitaatti: "Sellaista ei voi toivoa, josta ei ole tietoa."

      • Hah-hah-haaa

        Totta tosiaan !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1134
    3. 82
      992
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      800
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      601
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      581
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    Aihe