Mitään vitamiinilisiä ei tarvi, paitsi D-vitamiini

OlenTätäMieltä

Olen henkilökohtaisesti seuraavaa mieltä.

Normaali ihminen saa aivan kaikkea riittävästi ja hieman ylipainoinen kaikkea 2-3 kertaa yli tarpeen.

Vitamiinin, yms. aineiden puutosta tulee vasta vanhuusiällä, niille hyvin vähän syöjille siis normaali ja alipainoisile jotka eivät paljoa liiku. Eli noin 1600 kaloria ja alle syöjille.

Jos syö nuorena vitamiineja ja sitten lopettaa, kehon oma tuotanto voi olla lamaantunut ja tulee puutoksia.

Vitamiinit voivat rasittaa munuaisia, maksaa, yms. joten voi tulla ennenaikaisia vanhuuden oireita.

Jos on oikea sairaus, Pernisiöösi anemia tai muuta, siihen ei purkkivitamiinit auta, voi ehkäpä vääristää laboratoriotuloksi ja vaikeuttaa hoitoa.

Jos olisin vitamiinien myyjä, olisin tietysti aivan eri mieltä.

4

234

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdgdfgfgdg

      No voi hyvänen aika. Onhan sinulla toki oikeus mielipiteisiisi. Siis oletat, että ylipainoinen automaattisesti syö 2 - 3 x enemmän kuin pienikokoinen ja siksi myös saa ravinteita monin verroin? Ei se niin mene. Yleensä ylipainoisilla dieetti on vääristynyt, eli tyhjiä kaloreita on paljon. Lihava voi olla aliravittu. Ja kevyt ihminen voi syödä laadukkaasti ja saada kaiken tarvitsemansa. Ovathan lapsetkin pieniä ja heillä on kohtuullisen pieni energian kulutus, silti heille ei vitamiineja suositella. Paitsi D:tä. Syynä voi olla tietyt valmisteissa olevat aineet, jotka saattavat toimia jopa hormoninhäiritsijän tavoin. Eli eivät ole kasvavalle lapselle tarpeen.

      Ihmisten välillä on pienet geneettiset erot, eihän ero banaanikärpäseenkään ole geneettisesti suuri. Silti pienet erot vaikuttavat paljon. Ihmisten kyvyssä ottaa ravinnosta ravintoaineita tai varastoida niitä vaihtelevat. Suurin osa saa keripukin 1 - 3 kk:n C-vitamiinin puutoksen jälkeen. Mutta on ihmisiä, jotka eivät varastoi C-vitamiinia lainkaan. Ihan hyvin sama voi päteä muidenkin vitamiinien tai hivenaineiden suhteen.

      Oletettavasti laitat vitamiinit ja hivenaineet samaan pakettiin? Piilevä puute on yleistä ainakin raudassa (vuotavat naiset), jodi ja D-vitamiini. Teollisuus ei käytä enää jodioitua suolaa ja vähäsuolaisuutta suositaan.

      Myös iän myötä ravintoaineiden imeytyminen heikkenee, energian tarve vähenee ja syöminen voi vaikeutua (makuaistimuutokset, sairaudet, huonot hampaat jne). Lisäravinteet ovat ihan paikallaan vanhemmalle väestölle. Esim. B12-vitamiinin puute on siinä vaiheessa jo yleinen, ja voi olla osaltaan aiheuttamassa tai pahentamassa dementiaakin. Myös stressi ja tupakointi lisäävät ravinteiden tarvetta. Itse aion yhä käyttää lisäravinteita, mutta vältän maxisuuria annoksia.

    • Ohhohhhoii

      Nämähän eivät ensinnäkään ole mielipidekysymyksiä. Tieteellisesti on osoitettu, että ravintolisistä ja vitamiinivalmisteista on hyötyä moniin tilanteisiin. Ei tietenkään kaikille kaikkea, vaan täsmänä oireisiin tai todettuun puutteeseen. Mikäli syö yksipuolisesti, niin monivitamiini voi olla myös ihan hyvä lisä.

      • vähänlukenut

        Otappas selvää munuaisiin vaikuttavasta rasituksesta.
        Toiseksi, jos sittenkin syö lisäravinteita/vitamiineja, kehon oma tuotanto voi heikentyä, eli jos syö, niitä pitäisi syödä koko loppuelämä.


    • Näkökulma

      Jos nyt ei niinkään.Minulle oli valtavan suuri ja iloinen yllätys,kun aloin käyttämään Kromi vitamiinia,jonka on todettu alentavan veren sokeria(estää liian sokerin imeytymistä vereen).Minulla on sukurasitteena kohonnut verensokeri vanhemmalla iällä,ja heti kun aloin käyttää Kromi 200 vahvuutta päivittäin ohjeen mukaan,niin en tunne enää väsymystä ruuan jälkeen ja olo on virkeämpi.Itse en aio lopettaa enää Kromin käyttöä,koska se auttaa myös painon hallintaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe