Seksiopetusta Leena-tädiltä (Koko novelli)

novelpro

Kun tätini Leena tuli vahtimaan minua äidin lähtiessä työmatkalle en mitenkään voinut kuvitella mitä tulisi tapahtumaan. Vaikka mitenkä paljon 16-vuotias tarvitsee vahtimista, äitini vain halusi jonkun katsomaan taloa. Mutta olin aina ollut hyvissä väleissä Leenan kanssa ja välillämme olikin eräänlainen kiusoitteleva kaverus suhde, ennemmin kuin täti-siskonpoika suhde.
Tätini oli sinkku, ei edes poikaystävää. Mutta se ei johtunut siitä että hän olisi ollut ruma tai jotain. Hän oli tyrmäävä kolmekymppinen, hoikka ja pitkä. Hänellä kiharat ja vaaleat hiukset, jotka yltivät ainakin olkapäille asti. Hänellä oli tyrmäävän isot rinnat, jotka paistoivat hänen tiukkojen paitojensa läpi. Peppu oli juuri sopivan muodokas, lievästi pallomainen sivulta päin katsottuna, eikä liian littana. Takaapäin katsottuna takamus korostui ohuen vyötärön myötä, ja tiukat farkut joita hän suosi eivät jättäneet arvailun varaa. Hänellä oli upean täyteläiset huulet ja kristallinsiniset silmät jotka lumosivat ensikatsomalta. Hän piti ulkonäöstään huolta, ja suurin loukkaus tätiäni kohtaan oli sanoa häntä “tätimäiseksi”. Joten se olikin vakio herjani.
Oli kukkein kesänaika kun tätini piti tulla vahtimaan minua äitin ollessa työmatkalla. Laiskottelin kotonani kun yhtäkkiä ovikello soi. Siellä oli, kuka muukaan kuin rakas tätini Leena, joka syöksyi tukka hulmuten sisään. Päällään hänellä oli tummansininen farkkutakki jonka alla oli musta toppi, jalassa tietysti siniset (tiukat) levikset.

-Heiii!! onkos se minun suosikkipoikani?!
-Terve vaan, Leena-TÄTI
-No eipäs täditellä heti kättelyssä.
Leena koppasi minut syliinsä, ja en vastustellut, varsinkin kuin kasvoni olivat suurinpiirtein hänen rintojensa korkeudella, ja ahnaasti hautasin naamani hänen tissiensä väliin. Pitkän ja hartaan syleilyn jälkeen Leena viipotti äitini makuuhuoneeseen purkamaan tavaroitaan. Jäin makuuhuoneen ovensuuhun norkoilemaan ja tsiigailemaan tätiäni, kun tämä kumarteli purkaen laukkujaan. Pikkuhousujen raja näkyi selvästi tämän pyllistellessä sängyn edessä. Eikä pepun koko yleisolemuskaan ollut huono, pakarat pingottuivat tiukasti housuja vasten tädin hyöriessä laukkunsa kanssa.
-Eikö sinulla ole parempaa tekemistä?
Leena yhtäkkiä kysyi kääntämättä katsettaan. Häkellyin hetkeksi mutta kohta jo keksinkin vastavedon.
-Eiku kattelin vaan että alkaa sunkii peräs jo leviämään.
Salamannopeasti väistin minua kohti heitetyn sandaalin ja poistuin naureskellen olohuoneen puolelle. Enhän minä tätiäni tosissani loukannut, eikä hän sitä tosissaan ottanut. Kuten jo olin sanonut välillämme oli pikemminkin kaverussuhde, siksi tulinkin toimeen niin hyvin tätini kanssa. Nauroimme samoille asioille ja muutenkin meillä synkkasi hyvin. Ja olihan sitä tultua katseltua Leenaa vähän sillä silmälläkin, kyllähän Leena sen huomasi, mutta oli vain iloinen että joku pitää tämmöistä “vanhustakin” vielä hyvännäköisenä (hänen omat sanansa). Eikä meillä ollut niin hirveästi ikäeroakaan. Olipa Leena kerran juhannuksena uinut liiveihin hirveässä kaatokännissä, ja oli ruvennut siinä pusuttelemaan ja kourimaan mutta oli sitten sammunut melkein suorilta käsin. Häveliäänä pojankloppina en ottanut tilaisuudesta vaaria ja jätin tädin kuorsaamaan säädyllisesti saunan eteiseen. No okei saatoin ehkä hiukan kokeilla peppua farkkujen läpi, mutta siinä kaikki. Luulenpa vielä että Leena ei edes muista koko episodia, mutta minulle tapaus jätti hirveän himon päästä kokeilemaan tuota perää vielä uudestaan. Tuosta illasta Leena-täti oli minulle henkilökohtainen seksifantasia numero yksi, ja jatkuvasti metsästin netistä videoita ja pornovelleja joissa nuori poika pääsee panemaan tätinsa kanssa.

Ja voisiko parempia puitteita ollakkaan unelmani täyttymiseen. Tyhjä talo, vain minä ja tätini. Tilanne oli kuin huonosta pornopätkästä, jossa himokas täti viettelee viattoman sukulaispojan. Tunsin välillä lieviä omantunnon pistoja ajatellessani tädistäni näin, mutta samalla tilanne kiihotti koska se oli “kiellettyä”. Minä ja tätini, pyörimässä lakanoitten välissä, hikiset ruumiimme toisiaan vasten, tätini huutaa himosta kun paukutan häntä takaapäin, nopeutin tahtiani, Leenan pillu litisee munani kairatessa syvemmälle ja syvemmälle… Yhtäkkiä säpsähdän hereillä haaveistani. Hitto! tässä iässä sitä naisi vaikka lehmää jos sillä olisi hame päällä. Käyn vielä vähän kurkistamassa tätini puuhia makuuhuoneessa. Siellä se perä vielä heilui, ja kuvittelin munani nuitten tiukkojen kankkujen väliin. Aijaijai! niin lähellä mutta silti niin kaukana. Päätän lähteä vähän kävelemään kaupungille, muuten saattaisin tehdä jotain… peruuttamatonta.

18

15941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Vaelsin kaupungin kuumilla kaduilla. Tilannetta ei helpottanut yhtään se että oli kesän kuumia päiviä, ja eritoten naispuolisilla vastaantulijoilla oli niukasti vaatetusta. Oli kesämekkoja ja tiukkoja pyöräilyshortseja. Ihonmyötäisiä T-paitoja ja napapaitoja. Huomasin tiiraavani niin ylä-asteelaisia teinihoroja kuin iäkkäitä täti-ihmisiäkin. Jokapuolella oli tiukkoja peppuja tai hyllyviä tissejä, pikkuruisia tisuleita tai leveitä perseitä. kävin ylikierroksilla ja jotain oli tehtävä. Niinpä kävin kulmakioskilla ostamassa Erotiikan Maailma -lehden, sillä ajattelin hieman helpottaa oloani. Illalla sitten vetäydyin huoneeseeni hieman kuntoilemaan, ja liukkaan litinän säestämänä tyhjensin hiukan tankkejani. Jättimäiset hinkit mielessäni vaivuin raukeaan uneen.
      Yöllä uneni täyttivät lentävät tissit jotka aina kiitivät ohitseni, ja pakenivat otteestani. Sitten eteeni konttasi Leena-tätini, ilkialastomana. Sitten olinkin jo puskemassa häntä takaapäin, tätini kiljuessa kuin jalopeura. Hänen äänensä kaukui ja kaukui kun leijalimme maan ja taivaan välillä. Munani työntyi sisään ja ulos, sisään ja ulos, tädin ihana pillu puristi ihanasti, yhtäkkiä välkkyvät värit alkoivat rytmittää panoani. Sininen, punainen, sininen, punainen, sininen, punainen… Maailma alkoi kieppua ja Leenan huuto voimistui korviahuumaavaksi meluksi. Kuin salamaniskusta säpsähdin hereillä ja olin hiestä märkä. Huhhuh olikohan se nyt painajainen vai mikä? Hämmentyneenä painan pääni tyynyyn ja nukahdan melkein saman tien. Lopun yötä näinkin sellaista unta että vetelin lehmää takaapäin sen ammuessa kiimaisena. Jessus mitä unia! Insestiä tai ei, niin helvetin kiihottavia joka tapauksessa.
      Aamulla heräsin ja huomasin että päällä oli hirveä stondis. Tungin vain munani bokserien lahkeeseen ja lähdin keittiöön aamupalalle. Matkalla huomasin että tätini nukkui täyttää päätä äitini sängyssä. Hetken mielijohteesta pyörähdinkin makuuhuoneeseen ja kävelin sängyn reunalle. Peiton hän oli potkinut päältään ja näin hänet yöpukusillaan. Kuinka somalta Leena näyttikään nukkuessaan, siinä käsi mahansa päällä, ja kuulin hänen hengityksensä sekä näin kuinka hänen rintansa pomppaili ylös alas. Kuinka haluaisinkaan hieman kouraista noita jättimäisiä pallukoita ja työntää munani niitten väliin niin että sperma vain lentäisi ja ja…

      Siinä unelmoidessani munani nosti päätään ja boksereissani alkoi olla aikalailla ahdasta. Yhtäkkiä päähäni tuli villi idea, alkoi nimittäin olla jo aamurunkun aika, ja miksi tiirailisin tylsiä lehtiä kun edessäni oli oikea ja eläväinen naisihminen, ja vielä oikea valioyksilö! vilkaisen vielä kerran tätiäni että tämä on varmasti unessa, hyvä, nukkuu kuin tukki. Nopeasti pujotan bokserit jalastani, ja munani pomppaa reippaasti pystyyn. Päälläni on vain t-paita kun hipsin sängyn viereen.
      Tilanne vaikutti epätodelliselta, minä samassa huoneessa naisen kanssa, ilman housuja, olkoon vaikka nukkuva. Mutta edessäni makasi tätini! Aikuinen seksipommi, ihan muuta kuin ne koulussa pyörivät pikkupimulit joilla tuskin on edes kunnon tissejä. Koko tilanne oli tälläiselle pojanklopille sietämättömän kiihottava, kiinnijäämisen vaara ja tieto siitä että kaikenlainen seksuaalinen “toiminta” tädin kanssa oli “kiellettyä” vain lisäsivät intoani. Hitaasti alan vetelemään nahkaani edestakaisin, en muista milloin munani olisi ollut kovempi, niin ihanalta runkkaus tuntui. Tärisevin käsin kosketin tätini paljasta reittä, tuntui kuin sähköisku olisi kulkenut lävitseni. Silittelin hellästi tätini kiinteää reittä, se oli ensikosketukseni naisvartaloon tälläisissä merkeissä. Nostin Leenan yöpuvun helmaa, ja näin hänen ihanat pikkarinsa, valkoiset pitsireunoilla. Niiden alla odotti tädin paljas pillu. Kunnon nuorena miehenä olin jo tutustunut äitini pikkareihin pyykkikorin kautta, mutta nyt näin pikkarit “in action” ja olin sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Varovaisesti kosketin housuissa olevaa kumpua seuraten tarkasti tätini reaktiota. Leena ei edes värähtänyt. Tästä rohkaistuneena työnsin varovasti pari sormea pikkareitten sisään, ja ensimmäisen kerran elämässäni tunsin naisen pimpsan. Se tuntui karvaiselta ja lämpimältä, pehmeältä ja ihanalta. Siinä samassa tunsin kuinka lasti alkoi purkautua palleistani, ryntäsin äkkiä pesuhuoneeseen, jossa ammuin satsini kaakeliseinälle.

    • novelpro

      Siitä lähtien kävin aina öisin tädin ääressä runkkaamassa. Joskus kokeilin hänen peppuaan, joskus hänen tissejään. Olin aina erittäin varovainen että tätini ei heräisi. Tuntui uskomattoman rivolta ensin runkata Leenan äärellä, ja sitten aamulla olla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yksi yö Leena meinasi herätä kun puristin hänen ihanaa tissiään liian lujaa. Luikin nopeasti huoneeseeni ja hyppäsin peiton alle, kuuntelin vähän aikaa mutta en kuullut mitään, joten päättelin että Leena ei huomannut mitään. Päivisin suorastaan söin hänen muotojaan silmilläni, mutta en uskaltanut tehdä mitään rohkeampaa. Leena sen sijaan vihjaili ja flirttaili minulle, tai ehkä vain kuvittelin. Himosin tuota naista niin että järkeni alkoi sumenemaan, runkkasin useita kertoja päivässä, hypistelin hänen alusvaatteitaan (kun täti ei ollut paikalla), ja fantasioin pitkin päivää kuinka työntäisin melani hänen ihanaan pimpsaansa, ja naisin häntä kuin eläin.

      Sitten koittikin viimeinen päivämme kahdestaan. Huomenna äitini tulisi kotiin ja Leena lähtisi. Luonnollisesti olin enemmän kuin näreissäni. Ihanat makuuhuonekokeiluni tulisivat loppumaan, ja muutenkin jäisin ilman tätini eroottista seuraa. Ajattelin tehdä ratkaisevan siirtoni tänä iltana, sitä paitsi, mitä hävittävää minulla olisi? Mutta palkkio olisi sitäkin suurempi… Nyt tai ei koskaan, sitä paitsi minua harmittaisi koko elämäni jos en toimisi nyt. Päätimme viettää viimeisen iltamme kotona. Tiedättehän, sohvalla istuskelua ja TV:n katsomista. Ja saunomista… Munani heräsi välittömästi kun aloin ajatella Leenaa saippuoimassa itseään, kuinka ihanat saippuaiset tissit heiluisivat pesun tahdissa. Ja tiukat pakarat kiiltäisivät pesuaineesta… Tänä iltana naisin tätiäni tai kuolisin yrittäessäni!
      Ilta alkoi lupaavasti Leenan mennessä saunaan. Vähän ajan päästä hipsin hänen perässään mutta jäin pukuhuoneen puolelle. Tädin vaatteet olivat hujan hajan lattialla ja pystyin kuulemaan suihkun lorinan oven takaa. Nappasin Leenan pikkarit lattialta: Valkeat, pitsireunaiset ja niin ihanat. Haistoin niitä ja olin haistavinani jotain, tätini ihanan pillun hajun. Pistin pikkarit taskuuni ja menin olkkariin. Odotin että täti tuli pois saunasta, kohta hän keimailikin ohitseni makuuhuoneeseen, kylpytakki päällään. Menin saunaan ja otin tädin pikkarit mukaan. Lauteilla runkkasin autuaasti tädin pikkareihin, kuvittelin samalla kuin naisin häneltä silmät päästä. Tulin tosi nopeasti, parin minuutin päästä suihkuttelin valkoisen lastini pikkareihin ja vähän lauteillekkin. Suihkussa pesin sperman pois ja heitin valken kylpytakin harteilleni. Marssin olohuoneeseen missä Leena istuikin jo sohvalla, hänelläkin oli vain kylpytakki päällään, menin ja istahdin hänen viereensä.

      -On se vaan niin että mikään ei voita suomalaista saunaa.
      Sanoin “asiantuntevasti”
      -Juu, kun siellä saa tosi hyvät löylyt…
      Vastasi Leena lirkutellen.
      TV:ssä alkoi joku myöhäisillan ranskalainen taide-elokuva, ikävä kyllä koko filmi oli pelkkiä panokohtauksia, joita tauottivat turhanpäiväiset puhekohdat. Kääntelin vaivautuneena sohvalla, kun ensimmäinen panokohtaus alkoi. Leena sen sijaan katseli filmiä hyvinkin kiinnostuneena. Yritin parhaani mukaan peitellä kohoumaa kylpytakissani, mutta oloni alkoi käydä hyvinkin tukalaksi. Ja kun vielä tädin kylpytakki oli valunut niin että hänen reitensä näkyi silmäkulmassani, niin alkoi tuntua kuin räjähtäisin. Vilkuilin myös tädin rintoja, jotka näkyivät selvinä kumpuina kylpytakin alta. Vaihdoin asentoani ja samalla hetkellä Leena katsahti minuun. Ensin kasvoihin, sitten jalkoväliin, ja sitten taas kasvoihin. Hän hymyili ilkikurista hymyään ja iski silmää.
      -Taitaa olla aika ahdasta vai?
      -No minkäs mahat kun tuommonen filmi tulee telkasta.
      Vastasin muka itsevarmana, oikeasti päässäni jyskytti häpeän ja jännityksen luoma tykytys. Siinä sitä nyt istutaan muna pystyssä tädin vieressä, kun telkkarissa kaksi muijaa imee jonkun korston munaa. En enää yrittänyt piilotella seisokkiani. Ajattelin pelata avoimin kortein, ei ollut enää mitään hävittävää.
      -Juu, kyllähän tuo pikkuveikka tahtoo vähän innostua kun ei oo päiviin päästy tositoimiin.
      Leena yllättyi silminnähden suorapuheisuudestani, mutta kokosi pian itsensä. Hän vaihtoi asentoaan niin että nojasi toiseen käteensä ja kurottautui lähemmäksi minua. Hänen kasvonsa olivat aivan omieni vieressä, ja pystyin haistamaan hänen shampoonsa. Samalla sain oivan näköalat, sillä hänen ojentautuessaan eteenpäin hänen tissivakonsa paljastui kylpytakin alta. Leena vain nojaili siinä ja katseli minua silmiin. Hänen kristallinsiniset silmänsä upposivat syvälle tajuntaani. Leena vain tuijotti, tuijotti ja tuijotti. Jähmetyin hänen hypnotisoivan katseensa alla.
      -Juu, että ei oo tositoimiin päästyyyy!

    • novelpro

      Kun avasin suuni Leena nappasin munastani kiinni kylpytakin lävitse ja puristi oikein kunnolla. Kiljaisin sillä munani oli tosi herkkänä. Tuijotin jähmettyneenä ensin Leenaa ja sitten haaroväliäni. Tätini puristeli munaani! Minä vain tuijotin lamaantuneena. Yhtäkkiä Leena päästi irti, huokaisin helpotuksesta (ja pettymyksestä).

      -Olet sinä vaan aika epeli, noinko paljon sinä tykkäät vanhasta tädistäs?
      Yritin selitellä että se johtuu elokuvasta, mutta Leena keskeytti minut tylysti.
      -Juupa juu, entäs ne sinun yölliset kokeilusi? Niinpä, taisit hiljentyä, luulit varmaan että minä nukuin? Etkö sinä heräisi siihen jos joku sorkkisi sinun munaasi?
      Täti ei kuulostanut yhtään vihaiselta, lähinnä myötätuntoiselta ja ymmärtäväiseltä. Uskalsin vähän rentoutua ja otin henkeä ensimmäisen kerran ties miten pitkään aikaan. Odotin mitä tuleman pitää. Yhtäkkiä Leena vain nousi ja lähti makuuhuonetta päin, huoneen ovelta hän huikkasi:
      -No, taidanpa nyt mennä tuonne ihan yksin nukkumaan…
      Istuin vähän aikaa siinä sohvalla yrittäen setviä päätäni. Kelasin äsken tapahtunutta päässäni, toinen puoli minusta halusi vaan livahtaa johonkin maanrakoon piiloon, ja toinen puoli (eli lähinnä alapuoli) halusi tällä hetkellä naida kaikkea mikä liikkuu. Istuin pari minuuttia sohvalla kunnes toinen puoli sai voiton. Marssin äitini makuuhuoneeseen (jossa Leena siis piti majaa) ja työnsin raollaan olevan oven auki. huoneeseen paistoi kuun kelmeä valo, ja näin tätini istumassa sängynlaidalla.
      -Tulithan sinä, minä jo luulin että sinä pelästyit minun puhetta…
      Täti puhui pehmeällä äänellä, joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Samassa Leena nousi ylös ja tipautti kylpytakin maahan. Henkäisin aivan kuin joku olisi iskenyt minua mahaan. Tätini JUMALAINEN ruumis kylpi kuunvalossa, ja näin kaiken: Täydelliset kurvit jotka alkoivat täyteläisestä ylävartalosta, jatkuivat hoikkaan vyötäröön mutta nopeasti muuttuen leveään lantioon. Runsaat mutta kiinteät reidet ja kuumat pohkeet. Pillun, jota höylät eivät ole kesyttäneet, sekä valtavat tissit jotka uhkaavat painovoimaa. Täydellinen, kypsä, seksikäs ja haluttava nainen seisoi edessäni ja esitteli minulle sulojaan. Kun hän vielä oli tätini oli kiihkoni sanoinkuvaamaton. Leena käveli viereeni ja silitti poskeani.
      -Miten on? kelpaisiko pieni oppitunti tädin kanssa, niihän sitä sanotaan että suku on pahin…
      -Leena… Täti, käykö että mä nain sua vaikka koko yön?
      Leena naurahti ja hyppäsi takaisin sängylle. Hän makasi suurella selällään suurella parisängyllä ja aukaisi jalkansa.

      -Tule kokeilee vanhaa tätiäs!
      Hän mourusi kiimaisena. Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä. Laskeuduin sängylle puolittain hänen päälleen, ja aloin ahnaasti kourimaan hänen pehmeitä tissejään, voi jeesus miten ihanalta ne tuntuivatkin. Imaisin yhden tissin osittain suuhuni ja aloin imemään sitä kuin pikkuvauva, Leena silitti päätäni ja huokaili nautinnosta. Huomasin miten tädin nännit alkoivat kovettua; terhakkaat nännit nöpöttivät keskellä suurta nännipihaa. Olinhan unelmoinut tästä runkulla, mutta mitään näin ihanaa en uskaltanutkaan kuvitella. Hyväilin tädin tissejä vielä vähän aikaa, kunnes siirryin istumaan hajareisin hänen päälleen. Tuntui uskomattoman rivolta istua tädin päällä, vetäisin munaani pari kertaa ja sen päähän olikin ilmestynyt jo touhutippa. Hieroin munaani tädin rintojen välissä ja Leena ymmärsi vihjeen. Hän puristi mahtavat rintansa munani ympärille ja minä aloin nytkyttämään eestaas. Aina kun työnnyin eteenpäin Leena lipaisi terskaani. Kitkaa ei ollut nimeksikään, mutta Leenan rintojen uskomaton pehmeys kiihotti munaani ja minua. Pökin tädin rintoja pari minuuttia, ja munassani alkoi tuo tuttu laukeamisen tunne.
      -Hei multa tulee kohta!
      Sain uristua huohotuksen välistä. Leena kehotti laukeamaan hänen rinnoilleen ja tein työtä käskettyä. Otin munastani kiinni ja ohjasin suihkuni tädin kookkailla meloneille, karjaisin kun munani syöksi valkeaa kultaansa, joka irstaasti tahrasi tätini ylävartalon. Leena levitti spermaani rinnoillensa aivan kuin paraskin pornotähti, kohta hänen tissinsä olivat kiiltävät spekustani. Rojahdin selälleni sängylle raukeana ja huohottavana. Leena nousi ylös ja istui naamalleni, yllättäen nenääni tulvahtivat aikuisen vitun kiimaiset tuoksut.

    • novelpro

      Nyt on sun vuoro siskonpoika, nuole kiimasta tätiäsi, kun niin tykkäät insestistä!
      Leena siirtyi ylemmäs ja hänen karvainen vittunsa oli aivan edessäni. Otin kiinni hänen lihaksikkaista pakaroistaan ja vedin paljasta pillua lähemmäksi. Varovaisesti aloin nuolemaan tädin eritteistä märkää pillua, se maistui oudolta, suolaiselta ja makealta yhtä aikaa. Muistelen pornoelokuvia ja nuolen tädin vakoa pitkillä vedoilla alhaalta ylös. Leena alkaa huohottaa ja sulkee silmänsä, kiihdytän vauhtia ja alan lipomaan tädin vittua, tungen kieltäni vähän sisäänkin ja puristelen samalla Leenan ihania pakaroita. Leena alkaa vinkua kuin koiranpentu, muistan että klitoris on naisen herkin kohta ja hamuilen sitä. Kohta löydänkin kovettuneen nakkulan ja alan nuolla sitä kuin pehmistä. Leena alkaa vinkua kovemmin ja pyörittämään persettään. Kasvoni ovat aivan märät tädin nesteistä kun livon hänen naurunappulaansa, alan hamuilla käsilläni hänen peppuaan, ja toinen käteni löytääkin hänen ryppyreikänsä. Mitään kysymättä tungen peukaloni Leenan peppuun, Leena huudahtaa ja alkaa pyörittämään peppuaan yhä hurjemmin. Tunnen kuinka tätini peppu alkaa sykkimään peukaloni ympärille, alan työntämään peukkua hitaasti sisään ja ulos. Samalla nuolen villisti Leenan klittaa, ja huomaan kuinka hän alkaa vikisemään ja ulisemaan.
      -AAhhhh! multa tulee kohta, älä vaan lopetaahh!!
      Leena työntää vittunsa aivan naamaani kiinni ja tuntuu etten saa henkeä. Tunnen kuinka tädin alapää alkaa supistella ja Leena alkaa huutaa kuin naarassusia. Pyörittelen peukkuani villisti hänen pepussaan ja tungen kieleni syvälle pilluun. Leena kierähtää pois päältäni ja rojahtaa selälleen sängylle. Seuraan tiukasti perässä ja nuolen yhä hänen pimpsaansa. Tunnen jonkinlaista ylpeyttä että sain annettua tädilleni orgasmin vain nuolemalla. Jatkoin nuolemista, mutta nyt livoin häntä piitkin vedoin, aina välilihalta klitorikselle. Leena tärisi yhä orgasmin jälkimainingeissa ja silitteli hiuksiani.
      -Sinähän osaat nuolla pimppaa… Ihan kun ammattilaiset.

      Siirryin Leenan viereen ja aloin hellästi hieromaan tädin tissejä. Välillä suutelimme ja välillä vain hyväilimme toisiamme. Nautin Leenan pehmeästä vartalosta omaani vasten, kun kierrätin kättäni ympäri tätini kroppaa. Salakavalasti siirsin käteni tädin haarojen väliin ja silittelin hänen karvoitustaan. Munani oli tässä vaiheessa jo ehtinyt palautua, ja janosi lisää toimintaa. Kiipesin Leenan päällä ja hän laittoi polvensa automaattisesti koukkuun. Ohjasin munani hänen vitulleen ja hitaasti työnnyin sisään, tädin kypsä römpsä suorastaan imaisi kullini sisälle. Työnsin itseni aivan pohjaan asti ja aloin sitten hitaasti nylkyttämään edes takaisin. Aaahhh miten ihanalta tuntui naida omaa tätiään äidin sängyssä, samalla tunsin pientä syyllisyyttä naidessani tätiäni, mutta samalla tilanne kiihotti minua suunnattomasti. Sängyn jouset nytkyivät kun nain tätiäni joka huohotti allani. Käskin Leenaa menemään kontilleni ja tädin käännyttyä työnnyin takaapäin hänen ihanaan koloonsa. Tartuin tiukasti kiinni tädin pakaroista kun runttasin munaani hänen sisäänsä. Munani oli jo aivan märkä tätini kiimanesteistä, jotka valuivat par’aikaa hänen reisiään pitkin. Leenan isot tissit heiluivat villisti puolelta toiselle kun nussin häntä. Läpsäisin häntä pari kertaa pakaroille ja Leena vinkaisi himokkaasti joka kerta. Leena hieroi klittaansa samalla kun panin häntä ja alkoi olla laukeamispisteessä: Hän huohotti ja hänen kroppansa tärisi villisti. Tunsin että minunkin munani alkoi olla jo valmista tavaraa. Tietty kihelmöinti alkoi tuntua mahanpohjassa ja kiihdytinkin vauhtia. Huomasin kuinka Leena sai orgasmin ja huusi kuin villieläin. Tädin selkä vääntyi kaarelle ja hänen pillunsa alkoi supistelemaan munani ympärillä. Se olikin viimeinen tikki, Leenan lysähtäessä voimattonana sängylle pysyttelin hänen sisälleen ja laukesinkin karjuen hänen pilluunsa. Ammuin kuusi lemmensuihkausta tädin sisälle ja kellähdin hänen viereensä.
      -Sinä olit ihana, ja sun nuori munas vielä ihanampi.
      -Täti hei, mä taidan rakastaa sinua.

    • novelpro

      Noilla sanoilla vedimme peiton päällemme ja kietoiduimme yhteen. Pian uni valtasikin meidät ja viimeinen muistikuvani oli käteni joka puristeli Leenan ihanaa peppua. Heräsin joskus aamulla kun roska-auto tuli tyhjentämään asuntomme roskiksia. Huomasin että Leena makasi kyljellään vieressäni ja päätin antaa hänelle kunnon aamuherätyksen. Tädin paljas pillu oli sopivasti tarjolla koska hänen jalkansa olivat hieman erillään. Ryömin hänen viereensä ja työnnyin tädin sisään lusikka-asennossa. Tuntui hyvältä saada pillua näin aamutuimaan ja munani upposikin helposti tätini liukkaaseen vittuun. Huomasin kuinka Leena alkoi heräillä ja kiihdytin vauhtiani, kohta Leena olikin hereillä ja inisi jokaisella työnnölläni. Käskin häntä menemään kontilleen että voisin naida takaapäin. Leena teki työtät käskettyä ja työnsin taas kyrpäni hänen sisäänsä, samalla otin tukevan otteen tädin lanteilta ja aloin pumppaamaan. Tädin pillun litinä ja huohotuksemme täytti huoneen. Olin kuulevinani että ovi kävi mutta varmaan kuvittelin. En enää kuvitellut kun kuulin äitini huikkaavan onko ketään kotona. Leena katsoi minua silmiin ja hetken ajan vain tuijotimme toisiamme. Kuulimme kuinka äitini askeleet lähestyivät makuuhuonetta, mutta emme uskaltaneet liikahtaakkaan. Odotimme vain mitä tuleman pitää ja kohta äitini avasikin makuuhuoneen oven, mutta jähmettyi paikallene nähtyään minut ja Leenan. Äitin kasvoilla oli kauhistunut ilme ja hän yritti puhua, suu oli auki ja liikkui mutta sanoja ei tullut ulos. Leena rikkoi hiljaisuuden.
      -Tervetuloa kotiin!

      -LOPPU-

      • kamppo

        Kiitos lisäyksestä :)


      • tasomkpos

        kiitti vaan


    • nskood

      Hyvä ä luettavaa :)

    • juskoddf

      Leena tätä opettaa :)

      • kimpss

        niinpä :)


    • nassokd

      hyvin kirjoitettu :)

    • torress

      hyvä novelli

    • kamospsd

      hyvin opetti :)

    • kamkoms

      mukava oli tätä lukea

    • sdss

      opetuksessa kiva oll

    • Anonyymi

      Kuinkahan monelle eri seksinovelli palstoille tätäkin tarinaa ON levitetty ja hiukan eri muunnelmilla ja lisäyksillä.
      Yhdessä versiossa Leena-tädin nimi on Sari, joka kehuu siskonpoikansa 20 cm vehjettä isoksi ja ottaa suihin sängyn laidalla.
      Jokaisessa versiossa on SAMOJA kirjoitusvirheitä sekä kielioppivirheitä.

      Noh, otin copypasten kahdesta eri versiosta sekä olen muokkaamassa tarinaa uusiksi korjaten kirjoitus- ja kielioppivirheet. Sekä lisäten loppuun lisäkohtauksia, jossa kummitäti ja kummipoika harrastavat peppuseksiä ja äiti yllättää heidät, niin samalla hetkellä he huutaen, karjuen sekä kiljuen saavat voimakkaan orgasmin.

      • Anonyymi

        Katsopas sitten että on oaj ohjekirjan mukainen. Meille tyhmemmille kelpas tuo alkuperäinenkin.
        Ja tottahan tuo on että mitä aatami ja Eeva teki paratiisissa sitä kaikki matkii, ainoostaan tuo ryppy reikä hommat on homoillta opittua, kukahan oli se ensimmäinen?,, olisko sinun oivallus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsopas sitten että on oaj ohjekirjan mukainen. Meille tyhmemmille kelpas tuo alkuperäinenkin.
        Ja tottahan tuo on että mitä aatami ja Eeva teki paratiisissa sitä kaikki matkii, ainoostaan tuo ryppy reikä hommat on homoillta opittua, kukahan oli se ensimmäinen?,, olisko sinun oivallus?

        Anonyymille kirjoituksissa on myös tekijänoikeudet! Että ota vähän selvää ennen kuin alat turpaas louskuttaa.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe