Yläkerran naapuriin muutti juuri ulkomaalaistaustainen perhe. He ovat varmaan kovaäänisimmät ihmiset joita olen koskaan tavannut. Jatkuvaa huutoa aamusta yömyöhään. Monta kertaa ollaan käyty myöhään illalla (22-24) koputtamassa ovella ja pyytämässä hiljaisuutta. Perheen isä, isokokoinen, kovaääninen mies, on aina ollut ovella vastassa vihaisen näköisenä, ''kuka kehtaa tulla tähän aikaan illasta ovelle''-tyylillä. Monista pyynnöistä huolimatta jatkuvalle huudolle ja lapsen itkulle ja kiljumiselle ei ole tullut mitään stoppia. Kiva kun menee yöunet heidän huutamista kuunnellessa :)
Yhtenä iltana (joskus 23 aikaan) kun huuto ei vaikuttanut lakkaamasta, päätin kopuuttaa kattoon, ihan vaan merkiksi että hiljaisuus on alkanut jo kauan sitten ja ihmiset yrittää nukkua. No reaktio ei ollut ihan toivottu. Naapurin ukko tuli meidän ovelle vihaisena huutamaan, että kuka paukuttaa heidän lattiaan. Uhkasi jopa soittaa poliisit siinä huutaessa. Taisi jopa sanoa ''meillä on pieni poika, ei sille voi mitään tehdä''. Sen lapsen ääni ei ole lähellekkään se suurin häiriöntekijä. En vissiin saanut yhtään lausetta sanottua kun ukko oli saanut viestinsä perille ''älkää enää ikinä koputtako'' ja päätti mennä jatkamaan huutamista kotiinsa. Kommunikointi tuollaisten ihmisten kanssa on täysin mahdotonta. Ihan sama kuinka rauhallisena yrittää pysyä ja mitä yrittää sanoa, mies alkaa vain huutaa päälle.
Mitä tollaselle luupäälle voi tehä? Ei se ainakaan puhumalla ratkene, sitä on jo yritetty.
Kovaääninen naapuri ongelma
8
342
Vastaukset
- lisää_kotiuttamista
No sinä teit tänne aloituksen, oletko itse järkevä?
- Mitäkukamissä
Äänijänteet soikeana huutavia riittää ja aina ne luulee olevansa oikeutettuja huutamaan jatkuvasti jollekin.
- kummi_setukka
Palkkaa virolaiset kaljupäiset körmyniskat hoitamaan asia. Maksaa toki mutta hoituu. Tulee hiljaista.
- Mohammad
Sinä rasisti.
- smajuttuoli
Otan osaa. Mun naapuriin muutti myös mamu-perhe ja jösses siitä huutamista. Mitään asiaa ei sanottu normaaliäänellä vaan se HUUDETTIIN. Suku ramppas lukuisine kakaroineen huutamassa lisää ja leikkivät rappukäytävässä.
Isännöitsijä soitti perheelle, mutta ei se mitään auttanut. Mä jouduin muuttamaan pois. Eihän noita pirulaisia saa millään pois - maalla.olisi.tilaa
Sellaista se on, jos asuu "sosiaalisen rakentamisen" alueella. Oma moka.
- Sämplääjä
Kyllä ne suomalaisetkin osaa. Normaali ihminen uskoo, kun kerran sanotaan, mutta jos kyseessä on mielenterveysongelmainen siitä tulee sellanen härdelli, että se "normaali" lähtee. Mutta tsemppiä.
- Ikäihminen
En näe mitään syytä välittää somaleista ja muista ulkomaalaistaustaisista asukkaista. Joskus nuoret kuuntelee pari tuntia musiikkia kovaa mutta hiljenevät 22:00. Ei ole ollut syytä valittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621575- 121559
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211431Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91213Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit451005Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 171875
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747