Mä puhun nyt könönpellon nuorten puolesta. Sillä könönpellossa asuvilla aikuisilla on selvästi jonkun sortin asenne ongelma köpen nuorisoa kohtaan. Kirjoitan tämän päivän tapahtumien vuoksi sillä tänään nimeltä mainitsematon aikuinen sai hyvän idean takavarikoida meidän nuoriso porukalta kaiuttimen. Voin jo aloittaa sillä että vain viran omaisilla ja huoltajalla on lupa viedä nuorison tavaroita vaikka kuinka ärsyttäisi. Tilanteessa aikuinen ei vain pitänyt kaiutinta kädessään vain päätti pistää sen housujen/paidan alle piiloon. Tottakai tällaisessa tilanteessa häkellymme tilanteesta koska musiikkikaan ei ollut sopimatonta. Asia saatiin onneksi selvitettyä poliisin kautta. Ja sovimme myös että nuoriso porukka siirtyy muualle. Minun mielestäni käytös tältä aikuiselta oli epäasiallista, tottakai osa nuorisostakin suuttuu ja sanoo sanottavansa suoraan. Muistutan myös aikuisia siitä että hekin ovat olleet joskus nuoria ja siksi kysynkin missä te olette hengailleet kun olette olleet nuoria veikkaan kumminkin että ette ole pelkästään kotona istuneet. Asian pointti on kumminkin se että köpessä ei ole enää paikkaa missä nuoriso voisi hengailla koska joka paikasta löytyy niitä valittavia vanhempia "jotka eivät ole ikinä itse ollut nuoria". Toivon aikuisilta parempaa käytöstä ja sitä että esim. "Jos musiikki on liian kovalla" voidaan nätisti tulla pyytämään laittamaan hiljammalle ja toinen on kanssa se että jos esim. jollain leikkikentällä hengailemme ja siihen tulee pienempiä leikkimään nii yleensä siirrymme jo itsenäisesti kauemmaksi.
Eli jos teillä on ongelmaa nuorisoa kohtaan ja haluatte että he kuuntelevat teitä aloittaisin keskustelun kohteliaasti. Sillä kaikesta voi sanoa kohteliaasti.
Jos kyseinen aikuinen lukee tekstin toivon myös että hän ymmärtää käyttäytyneensä väärin!
Eli jos teillä on ongelmaa nuorisoa kohtaan ja haluatte että he kuuntelevat teitä aloittaisin keskustelun kohteliaasti. Sillä kaikesta voi sanoa kohteliaasti.
Jos kyseinen aikuinen lukee tekstin toivon myös että hän ymmärtää käyttäytyneensä väärin!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tämä!!!! 👍🏻 helvetin hyvin kirjoitettu!
Tämä!!! Helvetin hyvin kirjoitettu! 👍🏻
http://www.po1nt.fi/fi/kunnat/varkaus/nuorisopalveluilla-juuri-nyt/
Mitä Varkauden mopoilijat tarvitsevat? Millaisia paikkoja, toimintaa tai tiloja? Vastaa oheiseen kyselyyn ja vaikuta!
Olipa asiatonta aikuiselta ihmiseltä!! Kyllä pitäisi nuorille olla paikka jossa voisi viettää aikaa vaikka kuunnellen musiikkia vähän kovemmalla jos se kerta hauskaa on. Leikkipuistot on ehkä vähän väärä paikka mutta missäs sitä muuallakaan sitte olla ja aikuisilla luulisi olevan sen verran järkeä päässä että tulisivat asiallisesti ilmoittamaan esim liian kovasta musiikista! Varkaudessa ei kyllä ole paikkaa missä nuoriso voisi viettää iltaa!
Sain heti valitusta siit etten puhunut leikki puiston roskaamisesta mutta miten olette vakuuttuneita et kysees on sama nuoriso porukka
Jep tää on liiankin totta. Minkä ihmeen takia pitää koko porukkaa syyttää jos yksi tyrii? Parempi se on että nuoriso viettää aikaa yhdessä, eikä syrjäydy yksin kotona. Tekikö kukaan aikuinen nuoruudessaan mukama mitään hyödyllistä? Missä he olivat? Samalla tavalla hekin ovat rälläneet mopoilla ,polttaneet tupakkaa ja ryypännyt. Minkä ihmeen takia aikuiset ihmiset haluaa aiheuttaa draamaa eikö tämän pitänyt jäädä yläasteelle? 😂 Naurettavaa touhua sanon minä yrittää siinä niin olla kunnonkansalainen ja tuomita muita tunkekaa te kukkahattutädit ne hatut perseeseenne poikittain ja miettikää vittu hetki😂😂
Könönpellon nuoriso on perseestä suoraan sanottuna. Kaikki uusi rikotaan mitä sinne ikinä tuleekaan. Eikö osata olla kunnolla eikä ottaa vastuuta. Jos Waltterin Koululle tulevat rikkomaan hengailupaikkoja nii sit köpeläiset lähtee takas köpeen.
waltterin koulun porukka ei oo kyll yhtaa parempaa ku missaa muuallakaa :D
Ei sentään rikota paikkoja
Anteeksi mutta mitäs sitten on rikottu :)
Ihan samalla tavalla ne waltterin koululaisetkin niitä paikkoja rikkoo. Et sinä voi yleistää että ne on pelkästää köpeläiset. Järki kätee hei!
Missä te aikuiset ootte hengaillu ku ite ootte ollu tän ikäsiä?? Se jos ei saa olla koululla ei puistoissa eikä millää parkkipaikalla nii missä vitussa meijän pitäisi sitten olla! Ja luin niitä fb viestejä siellä ja siis se musiikinkuuntelu jonkun kotona on ihan sama asia siitä tulee sama haloo niiko tästäki nyt!! Te ”aikuiset” jotka ootte nyt tullu valittamaa että ”täällä ei saa olla” nii MISSÄ SITTEN SAA VITTU!! Yrittäkää tajuta että me ollaan nuoria tyhmiä ja äänekkäitä MEKIN tarvitaan joku paikka missä olla niiku ne pienet lapset leikkipuistossa!! Olette itsekkin olleet nuoria ja tyhmiä nii luulis teijän nyt jumalauta tajuuvan!!!
Tuohon on turha vedota, että aikuiset ovat itsekin olleet nuoria. Totta helvetissä ovat olleet nuoria. Mutta on aikakin ollut erilainen ja ihmiset ja ihmisten arvomaailma myös erilaiset. Meillä oli kotiintuloajat ja yleensä niistä lipsuttiin ja sitten oltiin kotiarestissa sun muuta. Nykyisin laki ei salli nuorten eikä kenenkään kurittamista siihen malliin kun ennen. Mutta sen tiedän, että harvoin..erittäin harvoin..aiheutimme tahallaan ongelmia kenellekään omalla tahdittomuudellamme. Ei tahallaan eikä vahingoss. Nykyisin kaikanlaisten ämyreiden huudatus keskellä yötä ja viritetyillä mopoilla ajelu edestaas aiheuttaa saman poleemiikin.." Eikö saa nuorilla olla harrastuksia?" Outoja noi tollaset harrastukset. Voi olla..joo-o..harrasteita ja saakin olla, mutta useimmiten niistä tahtoo koitua haittaa. On Varkaudenkin seudulla syrjäisiä paikkoaj jossa se musiikin huudatus ja rällääminen ei häiritse ketään. Teidän sen, että tietyt asiat tehdään ihan tuiki tahallaan ärsyttääkseen muita. Mitä enemmään asioista huomatuetaan, sitä enemmän te teette, eikös niin?Tiedän tapauksen kolmen viikon takaa Käpykankaan hiekkakentältä. Pärinäkallet olivat siinä päristelemässä mopojaamn ja eräs vanhempi rouva huomautti asias, niin tämä joukkio alkoi seuraamaan tätä naista ja jopa uhkailemaan. Tämä siis ielii jo siitä, että te haluatte tehdä aivan mitä tahansa ja kukaan ei saa sanoa yhtään mitään oli se miten väärin tahansa. Meidän nuoruudessa paletaan erilaisia pelejä, vietettiin aikaa kavereiden kanssa yleensäö tehden kaikkee kivaa, mistä siis EI ollut haittaa kellekään. Samanlaisuuden tavoittelu ja siihen muottiin meneminen vain siksi että tulis hyväksytyksi on ongelman ydin. Kaikkein täytyy tehdä samoja asioita yleensä joukon painostuksessa kuuluakseen joukkoon eikä jouud kiuusatuksi. Kyllä oisin sillä kannalla, että laki höllemäksi ja jälleen kunnon koivuniemen herra käyttöön. Sillä lailla pentuja on kasvatettu iät ajat ja ovat tuleet yhteiskunkelpoisiksi, eivät häiriköiksi. Jag har talat!
Silimät valluu piästä ku yrittää tuota tekstiä lukkee...
Miksiköhän ei ole nuorisolle enää paikkoja?? Olisiko sen takia että eivät käyneet nuokkareilla tai kaupungin päättäjät lopettivat nuokkarit hmm. Olen kuullut päättäjältä että nuorilla riittävästi paikkoja olla..
No miks ei nuorison. Anneta olla paikoissa joissa he olevinaan saisivat olla vaan pitää sitten valittamaan tulla sama asia että nuoret tulee "kaikki tietäväiselle" aikuiselle sanomaan että lähtee pois lastensa kanssa koska he häiritsevät porukkaa :D
Samoissa puistoissa riekuttiin yötä päivää 20 vuotta sitten könönpellossa eikä siitä kukaan ikinä sanonut mitään. Hiekkakentällä reviteltiin mopoilla, siitä tosin tuli sanomista ja sit ajettiin karkuun valittajaa. Mut se kuuluu asiaan siinä iässä. Antakaa nyt hyvät ihmiset nuorten hengailla ja pitää hauskaa, järkipäässä tietenkin.
soittakaa parempaa musiikkia saatana tuo oksettava räpin luritus saa loppua soittakaa rokkia tai kaija koota
Voin kirjoittaa tähän omakohtaisen kokemuksen könönpellosta tän viikon tiistaista. Yksi äiti kävi sanomassa nuorisolle kun olivat vallanneet puistossa kiikut, kiipeilytelineet jne. Käytös oli isolla nuirisaporukalla todella törkeää. Siirtyivät kyllä nurkempaan mut alkoi kamala esittäminen ja hakkasivat pyörillä lasten keinuva jne. Et miltä tuntuu lapsesta tulla puistoon kun kamala meininki siellä. En omia laskisi yksin sinne ja ei siellä kyllä viihtyny kun iso porukka mekasti ja kerää huomioo käytöksellään.Kyllä olisi vanhempien puhuttelun paikka miten käyttäydytään ja missä voi olla. Kuulemma tätä ollut aiemminkin. Leikkipuisto vääräpaikka ajella mopoilla pienten lasten seassa jne. Ja se tupakan polttaminen ja nuuskaaminen ja sitä kautta roskaaminen. En hyväksyisi omaltanikaan. Liekö vanhemmat edes tietää mitä nuoret puuhaa ja missä? Eipä tätä ongelmaakaan olisi kun harrastaisi jne. Nuoria oli todella paljon.Monta kymmentä. Että tietynlainen käytös ja kunnioitus! EI kyllä pitkään viihdytty ja ymmärsin et poliisit oli pyydetty sillon paikalle sinne
Joo tilanne siellä oli juuri kuvailemasi kaltainen ja leikkipuistoikäisiä lapsia pelottava. Pakkoko sinne puiston alueelle on sillä mopolla ajaa? Vaarallista touhua esittää ajotaitojaan pienten lasten seassa. Ja se pyörillä keinujen hakkaaminen... Tupakan poltotto ja nuuskaaminen... Ei ehkä ole kovin fiksua toimintaa. Puhumattakaan siitä mitä aiemmin olen Könönpellon alueella autoilleen kokenut. Nyrkkiä ja keskisormea on näytetty auton ohi ajaessa, siis ihan tuntemattomille ihmisille. Onko se miten fiksua?
Tää on niin varkautta.
Kuka aikuinen milloinkin käyttää kuka tiputtaa roskan, ottaa kuvan ja laittaa naamakirjaan.
Nämä narsistit esittelee itseään parempana ja viksumpana kuin ovatkaan, eivät tiedosta kuinka pelleiltä aikuiset miehet näyttävät, suorastaan looserilta.
Siitä valitetaan että on rikottu paikkoja sanokaa yksikin paikka mikä on rikottu
Ja jos meille tullaan valittaan jos ollaan koululla niin poliiisien luvalla ollaan koululla
Kyllä alkaa olla huonolla mallilla varkaus´denkin asiat nuorison takia kävin ammattikoululla kysymässä yksinkertaista asiaa ei kuulemma osata tehdä toimin itse 45 v opettajan ja 70 ja 80 luvulla 1 luokan pojat teki jo tällaisa töitä mihin tämähyvinvointisuomi on menossa
Siitä on nyt 11-vuotta kun sain mopokortin. Eli ajoin vielä 7-vuotta sitten mopolla itsekkin. Sitä ei silloin tullut ajatelleeksi, mutta kesäisin ihmiset nukkuu ikkunat auki ja monella todella aikainen lähtö töihin. Itsellä kello soi monesti jopa 3.30. On todella ikävää, että viritetyllä ja kierroksia hyvin ottavalla sekä todella äänekkäällä mopolla revitellään yöllä nurmet pilalle ainoastaan 100-50 metrin päässä kerrostalosta. Tuota herättävää ja yöunet pilaavaa häiriköintiä on ilmennyt kesäisim useamman kerran viikossa.
Musiikin soitto minua ei ole häirinnyt, koska siihen en herää vaikka tiedän sitä soitettavan kovaakin.
Kuulostaa siltä ettei hyvältä näytä
Saatana
Jaa,nuori olin itsekkin ja Kauppakadulla hengailtiin ja ikävä kyllä Könöpellossa asuneena ja silloin oli omatkin lapset kotosalla,niin se oli ensimmäinen asuinpaikka jossa alkoi olla kiusaamista. kun koitti sanoa asioista nätisti niin sai vastaukseksi,että pidä muija omista asioistasi huolta ja nauraa räkätettiin paskasesti.Miksi nuoret menee leikkipuistoihin, vaikka tietävät ettei siitä pidetä ja tietävät senkin että lapset pelkää nuorisojoukkoja.Menkää Köpen rantsulle,mutta älkää sotkeko paikkoja.
Itsekin Könönpellossa nuoruuteni viettäneenä löytyy jonkin verran ymmärrystä kyseistä nuorisoporukkaa kohtaan. Samalla tavalla mekin hilluttiin yötä päivää puistoissa, koulun ja kauppojen pihoilla. Sotkettiin, poltettiin tupakkaa, ryypättiin, rällättiin ja tehtiin tyhmyyksiä. Se kuuluu nuoruuteen. On aina kuulunut ja tulee kuulumaan. Suurin osa näistä valittavista aikuisistakin on nuoruutensa samalla tavalla viettäneet.
Niinä aikoina Köpessä toimi myös nuorisotalo, mutta eihän me siellä aikaamme kulutettu. Siellä kun ei aikuisen valvovan silmän alla saanut tehdä mitä lystäs. En usko, että isoin ongelma tässä on se, ettei nuorisolla ole paikkaa missä aikaansa viettää.
Se mikä tässä nuorisoporukassa itseäni ihmetyttää ja suoraan sanottuna vituttaa, on kyseisten nuorten suhtautuminen aikuisia ihmisiä kohtaan. Tiedän moniakin tapauksia, kun aikuinen ihminen on mennyt ASIALLISESTI kyseiselle porukalle jostain asiasta huomauttamaan, niin vastaukseksi on tullut pelkkää vittuilua, päänaukomista ja jopa tappouhkauksia??!! Haloo!
Varmasti tuossa iässä pään aukominen ja kovistelu aikuiselle ihmiselle tuntuu siistiltä ja kovalta jutulta. Nostaa jotenkin asemaanne siinä porukassa, kun uskallatte sanoa vastaan? Todellisuudessa se on jotain aivan muuta. Teette itsestänne pellejä.
Pointtina se, että vaikka itsekin nuoruudessani samoissa puistoissa tuli sekoiltua, niin ainakin meidän porukassa aikuisia kunnioitettiin sen verran, että jos joku tuli metelistä, sotkusta tai muusta häiriköinnistä huomauttamaan, niin pyydettiin anteeks, siivottiin sotkut ja hävittiin vähin äänin paikalta. Kenellekään ei tullut mieleenkään ruveta vittuilemaan tai heiluttelemaan keskisormea.
Nuoret KUNNIOITTAKAA aikuisia ihmisiä ja kuunnelkaa mitä heillä on sanottavaa. Tällä hetkellä olette varmasti sitä mieltä, että aikuiset on perseestä ja yrittää tehdä vain kiusaa ”häätämällä” teidät hengailumestoiltanne. Mutta voin luvata että kymmenen vuoden päästä olette eri mieltä ja häpeätte käytöstänne!
Nimimerkillä kokemusta on..
Asenne! Tämä ratkaisee tässä todella paljon.
Silloin kun omasta mielestä mennyt tuo mopoilla ja mönkijöillä rällääminen yli olen mennyt asiallisesti sanomaan nuorille että mites ois jos hieman rauhotuttais. Jo paikanpäälle mennessä ne isien ja äitien pienet kullannuput jotka on hölmöilly paljastaa itsensä sillä että ampuvat karkuun. Mutta silti olen opastanut näitä paikalle jääneitä kertomaan terveiset myös noille ”koviksille”. Sitä olen kuitenkin ihmetellyt kuinka poikien ja tyttöjen välillä on aivan helvetinmoinen ero. Pojat ottaa vastaan kohtalaisen asiallisesti mutta tyttöjen suusta alkaa sitten se räkyttäminen..toki osa pojista tätä yrittää.
-Paras esimerkki oli kun yhtenä iltana menin kolmannen ja viimeisen kerran asiasta mainitsemaan niin pojat moikkas jo kaukaa nähdessään ja kertoi miten ilta mennyt ja tyttöjen suunnalta alkoi et: kuka vittu sä oot ja mitä tuut tänne skitsoo. Tuota vähän sit poikienkin kanssa naurettiin kun täysin asiallisesti siinä kaikki alkoi molemminpuolisella tervehdyksellä kuin kaverit konsanaan ja taidettiinpa jopa jutella et mikä mahtaisi olla yhden kaverin mopossa vikana. -Toinen kerta joka jäänyt suuresti mieleen: Kävelin perheineni Puomitietä kun nämä kylän kovimmat rakkulat repi liikennemerkin tolpasta irti ja sitten alkoi sen potkiminen ja heittely pitkin tietä. Annoin jämäkän palautteen ilman ylimääräistä vittuilua et nyt se kyltti takas paikalleen tai ainakin tolppaa vasten ni yksi pojista vei kyltin takaisin. Mutta silloinkin alkoi yhden tytön suusta et: vitun homo ym. Ei tainnut tyttö vielä tietää edes mitä tarkoittaa jos ei ymmärtänyt et emäntä oli vieressä ja kaksi yhteistä lasta mukana. Meidänkin lapset 4 ja 7 vuotiaat sanoi että olipa tyhmiä. Saman palautteen sai myös tyttö varmaan poikaystävältään joka sanoi aivan suoraan et häpeää sitä kun ei osaa käyttäytyä.
Nyt syksyn aikaan tullut noiden ala-asteelaisten juttuihin et puistoon ei voi mennä kun isot saattaa lyödä. Toivon ettei tällaista ole sattunut vaan se on lasten pelon tuomaa keksittyä juttua. Koska jos satun tällaista näkemään niin lähtee sitten itse tekijä näyttämään keiden pentu on.
Ja jokaisen tulisi muistaa ettei Poliisia kannata jokaiseen pikku hommaan sotkea koska tuossa menetetään vain meidän veronmaksajien rahoja. Nyt jos joku lapsista sitten miettii ettei kiinnosta en maksa. Niin kannattaa herätä siihen että me maksamme koulunkäyntinne, terveydenhuoltonne ja paljon muuta jotka tekin tulette maksamaan jatkossa omille lapsillenne. Verotuksessa on kokoajan valtiolla nostopaineita yleisten kulujen nousemisen johdosta joten jätettäisiin tällaiset pikku summat nyt käyttämättä ja hoidettaisiin köpeläiset keskenään asia kuntoon.
Näistä asioista pitäisi vanhempien ja lasten keskustella kotona keskenään. Eiväthän he ymmärrä vielä mitä seuraa mistäkin.
Kaupungin päättäjien tulisi myös herätä tekemään asioille jotain koska täällä vain on yksinkertaisesti liian vähän aktiviteetteja nuorille!
Ja loppuun iso kiitos niille nuorille jotka ovat kuunnelleet ja ymmärtäneet kun on keskusteltu asiallisesta toiminnasta puistossa. Mopoilijat jopa niinä iltoina ajaneet ohi tyhjäkäynnillä ja kaasuttelut kuulunut vasta kauempaa yleisiltä teiltä.
Kuulun vielä itekin nuorisoon mut mulla ois yks asia mihin pyytäisin muita teitä nuorten porukoita kiinnittämään huomiota. Viekää roskanne roskiksiin/tupakantumpit stögikseen tai muualle kun siihen maahan jooko. Ei oo missään paikassa missä pyöritään liian pitkä matka roskikselle ja jos ollaan jaksettu täytenä se mehupurkki/karkkipussi/mikä ikinä se onkaa sinne kantaa nii kyllä sen tyhjänä jaksaa roskikseen heittää. Saatais jo yks jurrittamisen aihe aikuisilta pois. Vaan me ite voidaan tehä yhteistyötä tänkin asian suhteen jotta saadaan kaveriporukoilla pyöriä rauhassa.
olen oomena olen oomena olen SAAATANAN PALLO POJAT......RAAAKAAAA LIHAAAAAA OSSSI
Demari poliitikot kaupunginjohtajan avustuksella, sekä Navitaksen ovat tuhonneet kaikki rahat a) akkutehtaan kiinteistöön ja lainojen takaamiseen, B) silmissä kiiluvaan, utopistiseen datacenteriin, C) wartalo kiinteistöyhtiön hallituksen F1 matkaan, sekä Tsuparin, Suhosen ja muutaman muun moskovan seikkailuun..........
Tyhmyys tiivistyy joukossa, kuten kosteus umpiossa.
Asun seurakuntatalon vieressä ja monesti nuoriso siellä kyllä riehuu ja pitää meteliä, olen useasti soittanut poliisille.
Ei julkisilla paikoilla saa kuunnella musiikkia älyttömän kovalla, varsinkaan öisin.
Itse nuorena kavereiden kanssa iltaisin käveltiin kauppakadulla ja päikkärissä, juotiin pussikaljaa ja porukkaa oli silloin ihan älyttömästi joka viikonloppu.
Se jäi kun aloin seurustella 18 vuotiaana 16 vuotiaan kanssa ja muutimme yhteen.