Hankala alku meillä

tahdonllaätipuoli

kun miehen lapset ovat niin sopeutumattomia meidän tapoihin ja elämään. Ovat niin mustasukkaisia minulle ja lapsilleni kun vietämme heidän entisessä kodissaan enempi aikaa kuin he. Sehän on luonnollista jos perheet eroaa ja isä löytää uuden puolison ja mahdollisesti uusia lapsia ja tulee uusia yhteisiä lapsia. Se on kiusaamista, haukkumista ym ikävää toimintaa.
Olen yrittänyt ottaa äidin roolin täysillä, mutta sekään ei ole oikein heidän mielestään vaan pitää hankaloittaa ja häiriköidä joka hetki. Mies jo kertoi exälleen että ottaisi puheeksi käytöksen lapsissa ja kertoisi että nyt on uusi äiti ja nyt uudet ihmiset heidän elämässään ja paras olla ihmisiksi siellä, mutta ei kuulemma tee asialle mitään.
On kumma ettei olla iloisia miehen uudesta hyvästä uudesta alusta ja ihanasta puolisosta ja lapsista vaan pitää tehdä kaikesta niin vaikeata.
Minua myös rassaa etten saa olla hyvä äiti heille mikä tahtoisin olla, vaan mua kohdellaan kuin en olisin heille yhtään mitään. Mies ei myöskään komenna lapsiaan vaan lellii niitä joka hetki. Mun osani on olla se komentaja, rajojen asettaja ym ja siitä sitten olen ilkeä ihminen ja mun pitäisi lähtä. Minähän en lähde, olen sitoutunut tähän perheeseen ja ryhtynyt kasvattamaan huonokäytöksisiä lapsia joten teen työni loppuun ja kasvatan heistä kunnon kansalaisia.
Tykkään osastani olla äitipuoli, on kiva kasvattaa ja määrätä ja leikkiä äitiä monelle lapselle, olen perheen pyörittäjä ja siinä olen hyvä kunhan lapset vaan muuttaisi käytöstään paremmaksi, nyt he ovat häiriköitä.

4

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UusPerheOK

      Hyvä aloitus.
      Minulla samankaltainen tilanne.
      Ex pikku rouva vielä itse jätti miehen ja hajotti perheen!
      Nyt tekee kaikkensa että me erotaan. Lapset on tosi ilkeitä ja koko ajan jauhaa isälleen samaa mantraa, että ei tykkää musta jne.
      Täällä myös ISÄ lellii, ei kiellä, ja meno on kuin villissä lännessä.
      Ex ei tee elettäkään että NS sanoisi lapsilleen että vanhempia ihmisiä totellaan ja kunnioitetaan.
      Ihan perus käytössäännöt.
      Itse pikku rouva olevinaan noin hieno!
      Ei tosin näy missään, ainakaan käytöksessä.

      Mulla myös oma lapsi joka on mukana ja hänelle on kuri. Sama pätee siis kaikkiin lapsiin.

      En tiedä jaksanko, annanko periksi.
      En haluaisi tanssia ex vaimon pillin mukaan ja Vaikka mieheni sanookin että jos niin teet , niin teet juuri sen exän pillin mukaan sitten ja eihän meidän niin pitänyt tehdä.

    • Vaihteluvirkistää

      Niin ja te aikuiset olettekin ihan viisaita. Mene toisten asemaan. Sopeutuisitko tuosta vain toisten tapoihin ja elämään jos sut tuupattais jonkun huusholliin. Joo no ei onnistuisi itseltäni olisin sitten aikuinen tai lapsi.

      Lapset eivät ole rakastuneita siihen outoon vieraaseen ihmiseen ja se vieras tunkeilija ärsyttää lähes aina sata varmasti. Et ole varmasti joutunut lapsena uusperhekuvioisiin kun et pysty menemään toisen asemaan. Se ei ole koti enään kun sinne tulee vieras perhe. Ainakin itse tunsin niin lapsena ja se ahdisti suuresti. Kahden perheen yhdistäminen on aina shokki lapsille ja jättää varmasti jotain traumoja. Toisilla on jopa monet uusperhe kuviot kokeiltu.

      • uusiäitionrohkea

        Lapsiltahan ei kysytä mitä he haluavat ja mitä eivät, vaan he sopeutuvat ja tykkäävät tilanteesta tai sitten eivät, ja se merkkaa että isin uuden naisen kanssa ei tarvi asua. Ei tarvi tulla jos kritisoi isän päätöstä ja uuden naisen, Niin helppoa on olla tulematta.
        Pienet lapset yllä sopeutuu kun ei anna periksi ovat iloisia kun on uusia rikkauksia ja aikuisia elämässä ja jotka kantavat vastuun ja ovat ihania.
        Uusi äiti on lapsille onni, kun saa monta aikuista jotka kasvattaa kukin eri tavalla niin tulee usuia näkökulmia itselle. Joka kodissa kun on omat säännöt niin sopeutuu hyvin lapsuuteen. Kyllä ne lapset tykkää mutta on pakko väittää vastaan, se on vaan lapsellista.
        Uusi äiti uharutuu toisten lasten takia joten ollaan siitä kiitollisia eikö vaan. Uskon että olemme kaikki samaa mieltä.


      • bella-anneli
        uusiäitionrohkea kirjoitti:

        Lapsiltahan ei kysytä mitä he haluavat ja mitä eivät, vaan he sopeutuvat ja tykkäävät tilanteesta tai sitten eivät, ja se merkkaa että isin uuden naisen kanssa ei tarvi asua. Ei tarvi tulla jos kritisoi isän päätöstä ja uuden naisen, Niin helppoa on olla tulematta.
        Pienet lapset yllä sopeutuu kun ei anna periksi ovat iloisia kun on uusia rikkauksia ja aikuisia elämässä ja jotka kantavat vastuun ja ovat ihania.
        Uusi äiti on lapsille onni, kun saa monta aikuista jotka kasvattaa kukin eri tavalla niin tulee usuia näkökulmia itselle. Joka kodissa kun on omat säännöt niin sopeutuu hyvin lapsuuteen. Kyllä ne lapset tykkää mutta on pakko väittää vastaan, se on vaan lapsellista.
        Uusi äiti uharutuu toisten lasten takia joten ollaan siitä kiitollisia eikö vaan. Uskon että olemme kaikki samaa mieltä.

        Juuri niin, jokainen fiksu ihminen on samaa mieltä tästä asiasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1081
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      194
      1011
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    8. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      671
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe