Miksi hirvelle 1000ha peltometsästyksessä ?

Nyt kun syyskuun 1. pvä alkaen hirvieläinten metsästys pellolta kyttäämällä on sallittu niin mielestäni tuo 1000 ha:n vaatimus tässä tapauksessa on turha.
Olisi paljon joustavampaa jos esim. syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa olisi tarkoitettu vain pellolta kyttäämiseen mutta siinä ei olisi tuota älyttömän isoa hehtaarivaatimusta rasitteena. Mihin niitä hehtaareja tarvitaan jos ukko istuu tornissaan eikä liiku sieltä minnekkään, hirvihän kaadetaan peltoon sellaisenaan. Siinä hyötyisi myös moni pienen peltotilan omistaja jolla ei ole mahdollisuutta päästä hirviseurueeseen mukaan.

Toiseksi: peltohirviin voisi myöntää luvat erikseen joista käyttämättä jäävät sitten jaettaisiin taas lokakuussa edelleen hirviporukoiden kiintiöihin käytettäväksi
8627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä aloite. Ehdotan samaa myös muille hirvieläimille sillä mihin esim. Valkohännän kyttäyksessä paikallaan olevasta passista tarvitaan 500 ha ?

Äänestä

Vielä paljon joustavampaahan olisi se, jos hirviä saisi metsästää jokamiehenoikeudella ja ympäri vuoden.

Hirvien metsästystä varten on laissa säädetty tietyt edellytykset, joiden täyttyessä pyyntilupa voidaan myöntää.

Pellon omistajalla on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen vuokraamalla metsästysoikeuden sellaiselle seuralle, jolla on riittävästi maita mahdollistamaan myös peltohirvien metsästyksen.

Tai vaihtoehtoisesti voi olla vuokraamatta ja nauttia komeista hirvistä pelloillaan.

Äänestä

34tga....mieti nyt vähän mistä tässä keskustellaan ja mene viisastelemaan muualle !!!

Äänestä
  • Mietipä itse!

    Yhtä lailla se on hirvien metsästystä pellolta metsästäminen kuin muualtakin.

    Paitsi siltä osin, että peltometsästyksellä pyritään vähentämään hirvien viljelijöille aiheuttamia vahinkoja.

    Pellon omistajan vaikutusmahdollisuudethan käsiteltiinkin jo edellä.

    Äänestä

Niin kysymys kuuluu mihin ihmeeseen tarvitaan 1000ha kun metsästäjä istuu kopissaan ja ampuu hirven sieltä peltoon. Yritä ymmärtää lukemasi ja jos et ymmärrä niin pyydä itseäsi viisaampia avuksi !

Äänestä
  • Mietipä itse hiukan, mitä järkeä on kysymyksessäsi!

    Ihan vastaavalla tavallahan voi kysyä, että "mihin ihmeeseen tarvitaan 1000ha, kun koirametsästäjä tai passimies seisoo paikallaan ja ampuu hirven metsään?"

    Onko sinun mielestäsi koppi tai istuminen jotenkin ratkaisevaa asian kannalta?

    Oletko sitä mieltä, että tuo 1000ha vaatimus on hirven metsästyksessä kokonaan tarpeeton, vai ainoastaan peltometsästyksessä?

    Eihän metsässäkään hirvi tarvitse juuri yhtä neliömetriä enempää tilaa, vai mitä?

    Eikö mieleesi ole tullut, että ne samat hirvet, jotka käyvät pelloilla syömässä, viettävät kuitenkin suurimman osan ajastaan siellä metsässä?

    Äänestä

  • 3tgsezxeazgdvzx kirjoitti:

    Mietipä itse hiukan, mitä järkeä on kysymyksessäsi!

    Ihan vastaavalla tavallahan voi kysyä, että "mihin ihmeeseen tarvitaan 1000ha, kun koirametsästäjä tai passimies seisoo paikallaan ja ampuu hirven metsään?"

    Onko sinun mielestäsi koppi tai istuminen jotenkin ratkaisevaa asian kannalta?

    Oletko sitä mieltä, että tuo 1000ha vaatimus on hirven metsästyksessä kokonaan tarpeeton, vai ainoastaan peltometsästyksessä?

    Eihän metsässäkään hirvi tarvitse juuri yhtä neliömetriä enempää tilaa, vai mitä?

    Eikö mieleesi ole tullut, että ne samat hirvet, jotka käyvät pelloilla syömässä, viettävät kuitenkin suurimman osan ajastaan siellä metsässä?

    😇😇😇😇😇

    Äänestä

Jos maan omistajat olisivat viisaita irtisanoisivat vuokrasopimuksens.
Naapuri maanomistajat voisivat 1000ha pinta-alallaan sopia keskenään ja hakea kaatoluvat itseleen.Varmasti on paremmat vuokratulot kuin sattuma
kaadoilla nyt saatu 5kg lihapalanen 10 vuoden välein. Kahden Hirven kaatolupa tietää 350kg liha saalista/10maanomistajalle 35kg lihapalaa joka vuosi. Hirvestylupa 100€ /kpl,vuosittain.Tietenkin alueelle jää 1-3 hirveä vuosittain.Päästäissin noista Koiranpaskakasoista joit ajokaoikeudella kuljetavat jaloistaan koteihinsa ,samalla sairastuttavat muitakin kulkijoita.Samalla Rallia-autoilu loppuisi yksityisteillä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peltohirveä1000ha kirjoitti:

Nyt kun syyskuun 1. pvä alkaen hirvieläinten metsästys pellolta kyttäämällä on sallittu niin mielestäni tuo 1000 ha:n vaatimus tässä tapauksessa on turha.
Olisi paljon joustavampaa jos esim. syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa olisi tarkoitettu vain pellolta kyttäämiseen mutta siinä ei olisi tuota älyttömän isoa hehtaarivaatimusta rasitteena. Mihin niitä hehtaareja tarvitaan jos ukko istuu tornissaan eikä liiku sieltä minnekkään, hirvihän kaadetaan peltoon sellaisenaan. Siinä hyötyisi myös moni pienen peltotilan omistaja jolla ei ole mahdollisuutta päästä hirviseurueeseen mukaan.

Toiseksi: peltohirviin voisi myöntää luvat erikseen joista käyttämättä jäävät sitten jaettaisiin taas lokakuussa edelleen hirviporukoiden kiintiöihin käytettäväksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu