Ei luulisi olevan mahdotonta kuivien kesien varalle suunnitella putkistoja järvistä tai joista hätävaralle peltojen kasteluun. Tekniikkaa riittää nykyään kyllä.
Tuo olisi asia johon kannattaisi panostaa. Saataisiin tulevina kuivina vuosina hyvät sadot ja sitä kautta maataloustukiakin voisi vähentää.
Miksi vesistöjämme ei käytetä peltojen kasteluun ?
64
1813
Vastaukset
- Nosiksku
Liian kallista viljapeltoja ja heinäniittyjä kastella. Millä energialla vrsi pumpattaisiin??? Tuulimyllyllä ehkä kannattaisi. Aurinkoenergiaa ei osata hyödyntää noin tehokkaasti. Kaalipeltoja ym.kyllä voi nykyäänkin kastella ja kastellaankin, kun sato maksaa vaivan.
Riittäisikö järvissä vettä, jos ruvettaisiin kaikkea kastelemaan? Järvethän ovat enimmäkseen 2-3 m syviä vain.- Vesi.mies
Ei kaikkea voida jastelemalla pelastaa, mutta suuri osa sadosta kylläkin
- Kappasvuan
Vesi virtaisi itsekseen ylämäkeen vai? Periaatteessa tuo toimii jo alueilla joissa salaojitus on vedenpinnan alapuolella.
Pumppaus kannattaa vain erikoisviljelmillä.- Miesjokanäkitulevaa
Onhan noita pumppuja jos minkälaisia. Vettä voisi kerätä isoihin säiliöihin maatiloilla.
Ruoan omavaraistuotanto on ELINTÄRKEÄÄ. Maailman ylikansoitus vain jatkuu. Kaikkien kansojen tulee huolehtia omistaan vielä.
Olen nähnyt tulevaa, en tiedä mistä se tulee tai tuli silloin, mutta onhan tuo vaimokin ollut ihmeissään tuossa vieressä. - onnistuu.jos.on.halua
Aurinkoenergiaa ja tuulienergiaa. Niilllä saa pumppausta aikaan. Suomalaista akkuteknologiaa.
- Vesi.mies
onnistuu.jos.on.halua kirjoitti:
Aurinkoenergiaa ja tuulienergiaa. Niilllä saa pumppausta aikaan. Suomalaista akkuteknologiaa.
Myös vesioinas on usein käyttökelpoinen, vanha keksintö.
- Tutkittu_juttu
Asiasta on tehty selvityksiä. Joissain tilanteissa perunoiden ja juuresten kastelu voisi olla mahdollista ja tietenkin kasvihuoneviljely kastelu. Viljapeltojen keinokastelu ei ole taloudellisesti kannattavaa, eikä myöskään teknisesti mahdollista.
Tähän liittyy kysymys. Miten vesi saadaan levitettyä pelloille, ettei kasvusto vahingoitu kohtuuttomasti?
Vastaukseksi ei riitä kastelukannu ja työttömät.- royaltitmulle
No helppoahan se viljapeltokin on kastella kun hommaa helikopterin pudottamaan vettä taivaalta saadaan aikaiseksi sade.
- VittuMitäDorkia
Kyllä voi tukijulli olla tyhmä. Viljapeltoja on kasteltu 1000 vuotta.
- araljärvi
Vihertäjät eivät sallisi kuitenkaan pumpata vettä Saimaasta. Pelkäävät Araljärvi-ilmiötä. Kuuttien luodot tulisivat liian laajoiksi.
- onnistuu.jos.on.halua
Mitenkä sitten jo rooman valtakunnan aikaan oli isot kastelujärjestelmät? Muutenkin on maailmassa paljon paikkoja missä on kastelujärjestelmiä.
Alkakoot suunnitella nämät insinöörit heti paikalla järkeviä järjestelmiä.
Jos ei suomalainen suunnittelutyö siihen ratkaisua löydä niin on jo ihme.- kxkxkxkzkxkx
muualla hommaa ei hoidakaan suomalainen insinööri. siksi se on muualla mahdollista.
"ei kannata, ei se kuitenkaan onnistu" -suomalainen insinööri
"puoliksi suunniteltu on hyvin tehty" -suomalainen insinööri - Ei_Roomassakaan
Roomassakaan ei ole kasteltu viljapeltoja keinokasteluna. Muiden kasvien, kuten juuresten ja vihannesten keinokastelua on ollut.
- valitettavasti
Missä on Rooman valtakunta nyt,vaikka oli hyvät kastelujärjästelmät?
- On.se.juu
valitettavasti kirjoitti:
Missä on Rooman valtakunta nyt,vaikka oli hyvät kastelujärjästelmät?
Niin että kastelujärjestelmät tuhosivat Rooman?
- Makaroonia
Suomessa odotellaan tukiaisia persehommees, roomas ei ollu siihen aikaan tukiaisia kaikki verot meni keisarin perseeseen.
- hölmöläiset
Jokainen voi itse mielessään pohtia paljonko maksaa viljatonni ja mikä on sähkön hinta kun isot pumput jauhaa vettä pellolle.
- Yjkjep
Vähemmästäkin on suuri apu. Tuet kyllä kusee...
- kotimainen.paras
Useat ulkomaiset hedelmät/juurekset/marjat ym maistuvat lannalle ja pahalle ummehtuneelle paikan päälläkin.
Olen nähnyt miten pelloille syötetään likaista vettä, jopa jätevettä ja tietty myrkkyjä.Suomessa vettä onneksi riittää.
Nyt oli kuiva kesä etelässäkin niin kasvattavat paskalla entistä enemmän.
Siksi kotimaiset tuotteet maistuvat puhtaalle ja hyvälle verraten ala-arvoisiin ulkomaisiin.- Myyntikieltoon
Monia kasvistuotteita on asetettu myyntikieltoon. Esimerkkeinä vaikkapa unkarilaiset, puolalaiset ym. Vadelmat, mansikat ja muut marjat ja vihannekset. Kasveja on kasteltu lannoitevedellä.
- Ööghz
Myyntikieltoon kirjoitti:
Monia kasvistuotteita on asetettu myyntikieltoon. Esimerkkeinä vaikkapa unkarilaiset, puolalaiset ym. Vadelmat, mansikat ja muut marjat ja vihannekset. Kasveja on kasteltu lannoitevedellä.
Pitää kastella ja muutenkin viljellä oikein
- Vesijako
Eihän Suomessa mitään mahdotonta vesivaraa ole. Pinta-alaa kylläkin löytyy, vaan ei kuutioita. Järvet ja joet ovat muutaman metrin syvyisiä. Ruotsin yhteen suureen järveen mahtuu koko Suomen makean veden varanto.
Aralkin oli aikoinaan paljon isompi järvi kuin Suomen vedet yhteensä vaan ei ole enää: peltojen kastelu vei vedet.
Sama kohtalo odottaa Suomen vähäisiä vesimääriä.
Vain demarit pystyvät taikomaan niin vettä kuin rahaakin tyhjästä ja jakamaan sitä kaikelle kansalle. Jos vesi loppuu, otetaan porvarien rannasta.- elämänjano
Ruotsin vännerin/vätterin vesi ei ole kasteluun kelpaavaa, sillä se on vähän suolaista!!
Suomen pohjavesistä tietoa!
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk 805/2013 - Ööghf
elämänjano kirjoitti:
Ruotsin vännerin/vätterin vesi ei ole kasteluun kelpaavaa, sillä se on vähän suolaista!!
Suomen pohjavesistä tietoa!
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk 805/2013Ei tuoda Ruotsista vettä. Pohjavesivarat riittävät
- Örhöygh
Kohdistamalla tuet uudelleen tulisi kastelusta kannattavaa. Lisävettä ei tarvita paljoa, maat ovat talven jälkeen kosteita
- Hjnyytr
Pohjavesivarat ovat rajattomat. Kts "vesioinas", omaenergiainen vesipumppu
- Mahdotonta
Viljojen keinokastelu on teknisesti mahdotonta. Asia on selvitetty monelta taholta. Miten viet veden pelloille, ettei vilja tallaannu? Miten hajotat veden, ettei oras tai korsi lakoonnu? Miten saat veden vielä hajotettua niin tasaisesti, ettei oras irtaannu juurilta? Pitäisi saada aikaan keinosadetta. Miten teet sen?
- Hjnyytr
Mahdotonta kirjoitti:

Ei voi olla noin vaikeata
- TukijullinTyhmyys
Hjnyytr kirjoitti:
Ei voi olla noin vaikeata
Ei se vaikeaa ole. Tukijulli on vain tyhmä ja laiska.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Keinokastelu
Peltojen keinokastelu on otettu käyttöön alueella, jolla vuotuinen sademäärä vaihtelee vuodesta toiseen ja on viljankasvatuksen rajamailla. Kun ilmasto noin 5500 eaa. muuttui sateisemmaksi, väestö saattoi siirtyä jokien varsille. Sitä ennen oli käytössä keinotekoinen kastelu: kaivetaan kanavia, joilla johdetaan vettä jokien penkereille.
Näin noin 7000 vuotta sitten. Suomalainen tukijulli on vähän ajasta jäljessä.. - TuumastaToimeen
TukijullinTyhmyys kirjoitti:
Ei se vaikeaa ole. Tukijulli on vain tyhmä ja laiska.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Keinokastelu
Peltojen keinokastelu on otettu käyttöön alueella, jolla vuotuinen sademäärä vaihtelee vuodesta toiseen ja on viljankasvatuksen rajamailla. Kun ilmasto noin 5500 eaa. muuttui sateisemmaksi, väestö saattoi siirtyä jokien varsille. Sitä ennen oli käytössä keinotekoinen kastelu: kaivetaan kanavia, joilla johdetaan vettä jokien penkereille.
Näin noin 7000 vuotta sitten. Suomalainen tukijulli on vähän ajasta jäljessä..Sähän voisit vaikka mennä pumppaamaan vettä maatiloille?
Vähän kovempi homma tosin pumpata ylämäkeen, kun Suomessa ei ole vuoristoja.
Mutta ei se niin vaikeaa ole ja tuollainen ahkera kaveri pystyy kyllä muuttamaan vesistöt sateeksi. - Jbtrfg
TuumastaToimeen kirjoitti:
Sähän voisit vaikka mennä pumppaamaan vettä maatiloille?
Vähän kovempi homma tosin pumpata ylämäkeen, kun Suomessa ei ole vuoristoja.
Mutta ei se niin vaikeaa ole ja tuollainen ahkera kaveri pystyy kyllä muuttamaan vesistöt sateeksi.Ainakin Lieksassa joku kasteli peltojaan sadettimilla
- TukijullinTyhmyys
TuumastaToimeen kirjoitti:
Sähän voisit vaikka mennä pumppaamaan vettä maatiloille?
Vähän kovempi homma tosin pumpata ylämäkeen, kun Suomessa ei ole vuoristoja.
Mutta ei se niin vaikeaa ole ja tuollainen ahkera kaveri pystyy kyllä muuttamaan vesistöt sateeksi.Suomessa vesi valuu joissa, puroissa, ojissa ja järvissä ja laskee mereen. Aivan itsellään, ilman pumppuja. Sinun mielestä niissä vesi valuu ylämäkeen, kun Suomessa ei ole vuoria
- Ei_viljalle
TukijullinTyhmyys kirjoitti:
Ei se vaikeaa ole. Tukijulli on vain tyhmä ja laiska.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Keinokastelu
Peltojen keinokastelu on otettu käyttöön alueella, jolla vuotuinen sademäärä vaihtelee vuodesta toiseen ja on viljankasvatuksen rajamailla. Kun ilmasto noin 5500 eaa. muuttui sateisemmaksi, väestö saattoi siirtyä jokien varsille. Sitä ennen oli käytössä keinotekoinen kastelu: kaivetaan kanavia, joilla johdetaan vettä jokien penkereille.
Näin noin 7000 vuotta sitten. Suomalainen tukijulli on vähän ajasta jäljessä..Ei tuollaisia menetelmiä voi käyttää viljalle. Juurikasveille ja riisille voisi käyttää.
- TukijussinTyhmyys
Ei_viljalle kirjoitti:
Ei tuollaisia menetelmiä voi käyttää viljalle. Juurikasveille ja riisille voisi käyttää.
Menetelmiä voi käyttää kaikkeen kasteluun tai kastelujärjestelmän osan rakentamiseen. Viljapeltoja sadetettiin jo 60-luvulla Suomessa. Alla linkki ohjeisiin 70-luvulta. Tukijussi voi pyytää jotakin henkilöä Esson baarissa lukemaan ne hänelle, niin pääsee kehityksessä jo 70-luvulle.
https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/484372/vtiedote15_71.pdf?sequence=1
- muitako_rahanreikiä
Seuraava kuiva vuosi joskus 2050
Lopettakaa kaikki hyödyllinen rahankäyttö ja rakentakaa putkistot ja pumppaamot- Hjnyytr
Rakenteiden täytyy olla keveitä ja siirreltävissä. Huomioitava, että välttämätön lisäveden tarve ei olee suuri. Maat o at talven jälkeen kosteat ja sadetta tulee aina jonkin verran
- Vesijako
7000 vuotta sitten tehtiin keinokastelua pienillä asutuilla alueilla. Vettä riitti vaan ei riitä enää kun ihmisiä on jotai 7-8 miljardia ja lisää pukkaa.Miljardin raja meni rikki 1800- luvulla.
Mm. USA: ssa on keinokastelun vuoksi pohjavesivarannot uhkaavasti pienentyneet.
Pohjavedestä tulee Suomessakin pula, jos kuivat ja helteiset kesät jatkuvat. Ei auta silloin keinokastelu, kun ei ole millä kastella.
Se tietää huonoja satoja ja pulaa kotimaisesta ruuasta, jollon myös ulkolaisen ruuan hinta nousee kilpailun puuttuessa.
Jos ulkomaillakin saadaan huonoja satoja vuodesta toiseen, äärialueella Suomessa tulee nälkä kuten 1942. Ei siitä sen kauemmin ole.Jos pellotkin on vielä annettu metsittyä...
Mutta ei se haittaa, otetaan porvarien rannasta vettä.- ÄläUlise
Ei ole järvet vielä tyhjentyneet.
- Maatalouslomalainen
Mitä maajuasitperusteluja tekevät nyt seuraavat 8 kuukautta kun suomessa ei ole pelloillamitään kasvukautta.
Ei saada 3 a satoa vuodessa niinkuin etelä euroopassa.
Eikö peltoja voitaisijotenkinkin lämmittää niillä maataloustukirahoilla niin saataisiin useampia satoja vuodessa.
Olisi tukijussillakin tekemistä muutakin tukiais lomakken täyttöä. - mikä.suojakaistale
Ai lisää paskaa järviin pumppaamalla vettä pelloille? Nyt jo maaseudulla järvet pilalla, se vielä puuttuisi että huuhdellaan loputkin lannoitteet pelloilta järviin.
- Yhhnrt
Ei kastella, jos sataa. Sade huuhtelee..
- sähkösetä
Sähköyhtiöt kieltävät veden ottamisen järvistä ja jokivarsilta jos keinokastellaan sähköyhtiölle kuuluvalla vedellä . Sähkön hinta nousee kun vesivarastot pienenee.
- Meidän.vettä
Taivaalta tuleva vesi kuuluu kaikille⛈
- Röhöögh
Kova on vastarinta
- Rantaviiva
Omistan vesialueita Päijnteellä, mutta tosiasiassa omistan vain maapohjan.
Maapohjaan kuuluu myös rantojen vesijättömaita.
Mutta kuka tai mikä instanssi omistaa veden?- Hjemps
Taivaalta tullut vesi kuuluu kaikille
- Rantaviiva
Hjemps kirjoitti:
Taivaalta tullut vesi kuuluu kaikille
Eipähän vaan kuulu, koska veden virtauksesta saatava hyöty kuuluu vesialueen omistajalle.
Eli voimalaitosyhtiöt saavat hyödyn sen veden virtauksesta, mitä eivät omista.
Itse en saa mitään hyötyä omista vesiomistuksistani. - Lkygyg
Rantaviiva kirjoitti:
Eipähän vaan kuulu, koska veden virtauksesta saatava hyöty kuuluu vesialueen omistajalle.
Eli voimalaitosyhtiöt saavat hyödyn sen veden virtauksesta, mitä eivät omista.
Itse en saa mitään hyötyä omista vesiomistuksistani.Saat ottaa kasteluvettä tarpeisiisi vapaasti
- qåaäzm
Hyvä idea kunhan vaan valtio maksaa viulut. Rajat kiinni, ja nekin vuotuiset matujen miljardit maamme hyväksi, esimerkiksi tähän tarkoitukseen.
- qåaäzm
Niitä vesistöjä vaan ei satu olemaan jokaisen tilan lähellä. Putkea tarvitaan kilometritolkulla per tila. Nämä putkistot olisi myöskin kaivettava maan sisään jäätymisen aiheuttaman vaurioitumisvaaran takia. Homma on suuruusluokaltaan samaa luokka kuin haja-asutus alueiden vesiosuuskuntien tekeminen. Kyllä rahaa valtiolla olisi siihen, jos vaan se raha priorisoitaisiin oikeisiin kohteisiin, eikä laittomien elätyksen maailman tappiin.
- qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:

Elätykseen siis. Tällainen toimenpide olisi kansan turvallisuuskysymyskin. Jos nälänhätä yllättää, eikä se mikään ihme ole, niin silloin ihmiset alkaisivat käymään todella kiukkuisena, ja väkivallalta ei vältyttäisi.
- Uubbeecö
Valtio ei maksa yrittäjän riskillä katettavia kuluja.
- qåaäzm
Uubbeecö kirjoitti:
Valtio ei maksa yrittäjän riskillä katettavia kuluja.
Maksaa kuitenkin laittomien elätyksen maailman tappiin. Miljardeja vuodessa sellaisille jotka eivät tuota mitään, tulevaisuudessa kymmenkertaisia määriä kun viherpunikit pääsevät mellastamaan. Jotkut näistä tulijoista tuottavat rikoksia. Tätä ei tajua erkkikään. Etkö todellakaan näe touhussa mitään väärää?
Jos valtio hoitaisi vedensaannin suunnilleen kaikille pelloille maassa, se olisi todella turvallisuusteko kun kansa saisi ruokaa.
Mitä pitäisi tehdä sellaisessa tilanteessa, joka oli viime kesänä kun satoi ja satoi? Millä estetään liialliset sateet? Pressuillako jopa sadoille hehtaareille? Onko jussi syypää sadekesään? Teidän mielestä varmaan on. Kaikestahan te tapaatte heitä syyttää, ihan kaikesta. - TukijulliOnVaras
Valtio on tyhjä. Valtio ottaa velkaa koko ajan. Sinä olet taas varastamassa kansalaisilta, jotka nytkin maksavat tukijullien pummielämän.
- PölötPoistoon
qåaäzm kirjoitti:
Niitä vesistöjä vaan ei satu olemaan jokaisen tilan lähellä. Putkea tarvitaan kilometritolkulla per tila. Nämä putkistot olisi myöskin kaivettava maan sisään jäätymisen aiheuttaman vaurioitumisvaaran takia. Homma on suuruusluokaltaan samaa luokka kuin haja-asutus alueiden vesiosuuskuntien tekeminen. Kyllä rahaa valtiolla olisi siihen, jos vaan se raha priorisoitaisiin oikeisiin kohteisiin, eikä laittomien elätyksen maailman tappiin.
Jos on niin vajakki, että viljelee tuurilla, sataako vai ei, niin voi lopettaa heti.
- qåaäzm
PölötPoistoon kirjoitti:
Jos on niin vajakki, että viljelee tuurilla, sataako vai ei, niin voi lopettaa heti.
Ihmeellinen logiikka teillä vihamiehillä. Jos tulee luonnon ääri-ilmiö kuten lähes joka vuonna on tullut , sitten vaan kortistoon, niinkö? Tällä logiikalla loppuu maajussit koko maailmasta. Ei teidän kanssa kannattaisi jauhaa kun järki ei mee kalloon niin ei mee. Sama kuin seinälle haastaisi.
- Öööghz

Kun ei kannata edes hyvinä vuosina. Aina sama rutina
- qåaäzm
Pointtina minulla tässä on se, että jos jusseille ei taata selviytymisen mahdollisuutta, silloin ei ole ihmisiä jotka sitä ruokaa tuottaisivat. Jussius katoaa silloin. Mitä tässä on vaikea tajuta? Ei ne suuret kolhoosit ole ratkaisu. Niitäkin katovuoden koittelee. Jos niissä muutamissa tulee joku tautivitsaus, silloin menee kaikki. Paras maataloudenmuoto on mahdollisimman hajautettu ja runsaslukuinen tilamäärä. Pieniä, keskisuuria, ja suuri tiloja käsittävä maatalous on maan taloudenkin kannalta paras. Verotuotot ovat merkittäviä, sekä työllisyyskin hyvä (jos jussius lopetetaan, työttömiä tulee välillisesti kolmisensataa tuhatta. On käsittämätöntä hulluutta tehdä näin paljon ihmisiä kilometritehtaille, ja matuja siihen satoja tuhansia päälle. Konkka on varma teidän ajatuksilla. Aivan kuin ihmiset uhmakkaasti ajaisivat kateuksissaan konkkaa). Silloin aina joku osa näistä saa tuotettua satoa vitsauksien koitellessa. Nyt Savossa on parempi tilanne ollut kuin aakeilla laakeilla. Täsä nähdään että mahdollisimman monimuotoinen maatalousrakenne on kestävin.
- Pohjamaan.poika
Olen maajussi Pohjanmaalta ja tilani sijaitsee aivan joen varressa. Tänä vuona oli kuumottavat oltavat hakea satokorvauksia kuivuudesta kun tuollainen elämän virta ihan tilan vieressä, mutta hakemus meni läpi ja tilille tuli 20000 euroa! Itse en ole jaksanut kaivaa ojia kastelemaan peltojani eikä laiska iso ukkoni joka oli kieltolain aikana pirtua polttamalla saanut rahat tilan ostoon. Käytän pellon varressa olevaa jokea pääasiassa wc pyttynäni käymällä kusella ja kyykkypaskalla kaislikossa, tällä tavoin säästyy muutama euro vesimaksuissakin.
- Lkygyg
Helpompi täytellä tukihakemuksia kuin rähjätä sadettimien kanssa
- Ijnttw
Ainakin osa pelloista kasteltaisi, jos siihen olisi pakote
- EiEnääLisääMaksettavaa
Kun vaikkapa kauran maailmanmarkkinahinta on kolmannes siitä mitä tuotantokustannukset Suomessa niin sen viljely on täysin järjetöntä jo nykyisellä kulurakenteella ilman pitään kastelulaiteinvestointeja.
- perseylös
Porakaivoista sitä vettä saa ihan tarpeeksi mutta ei kun rahaa tulee automatik rikkaiden maajussien perseisiin niin ettei paskalle tai ainakaan töihin taivu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15811059
- 545278
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452493- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131741Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421604Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351216Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6976Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952