Äitini vei poikuuteni (Koko novelli)

novelpro

Kello oli nyt 3 ja työpäiväni päättyi. Polkiessani fillarilla kotiin laskin tulojani ja totesin, että ajokorttia varten olisi nyt rahat kasassa. Tyytyväisenä pääsin kotiin ja vanhempani olivat puutarhassa, äiti väljässä kietaisuhameessaan ja paidassa jonka hän oli solminut vatsansa päälle ja isä sortseissaan hikisenä saatuaan nurmikon juuri leikatuksi. Pari vuotta nuorempi sisareni toi juotavaa vanhemmilleni ja itselleen.

– Kyllä minä lähden uimaan, tuleeko muita? isäni kysyi. – Minä tulen, sisareni Heidi vastasi innokkaasti ja lähti hakemaan uimavarusteita. – No Jari, etkö sinä tule? – En viitsi, taidan käväistä suihkussa ja voin mennä myöhemmin illalla. – Minä en jaksa lähteä mihinkään, äitini sanoi istuessaan ison päivänvarjon alla. – Laittakaa se etuovi lukkoon, kun me olemme täällä takapihalla, äiti huikkasi isäni ja siskoni perään.

Asumme rinnetalossa ja alakerrassa on sauna- ja suihkutilat joista pääsee myös ulos takkahuoneen kautta. Lähdin sisälle ajatuksenani mennä suihkuun ja kävin hakemassa huoneestani puhtaat vaatteet ja tulin takkahuoneeseen. Äitini oli siirtynyt viileään takkahuoneeseen ja oli makuulla sohvalla siemaillen kylmää juotavaa. – Oletko sinäkin menossa suihkuun, vai voinko mennä? kysyin äidiltäni. – Mene vaan, minä menen sitten, hän vastasi makuulta lukien iltalehteä jonka olin tuonut tullessani kotiin.

En saanut silmiäni irti äidistäni ja jäinkin seisomaan paikalleni. Katsoin äitiäni, koska hänen löysä mekkonsa oli noussut ylös vatsalle tai hänen oli täytynyt nostaa se ylös kuumuuden takia.

Näin äitini pyöreitten reisien välissä pullottavan kohouman valkoisten alushousujen alta. Äidilläni oli mielestäni kauniit reidet ja koska ne eivät olleet ruskettuneet nimeksikään ne näyttivät valkoisina kiihottavilta. Alushousut ylsivät reiden juureen ja erotin joitakin yksittäisiä mustia karvoja jotka pilkottivat nivustaipeesta, muuten reisissä ei näkynyt karvoja. Olin joskus katsellut likapyykistä äidin alushousuja ja ne olivat tuoksuneet erikoisen hajuisilta, mutta en ollut pitkään aikaan koskenut äidin vaatteisiin. Muistin housujen olleen numeroa 40-42., en tiedä oliko se iso vai pieni, mutta äidilläni oli pyöreät pullukkaiset pakarat.

Olin toissayönä kuullut isän ja äidin makuuhuoneesta ääntä ja olin arvannut mitä he tekivät. Tunsin miten kullini alkoi kovettumaan ja ajattelin jo lähteä suihkuun jossa voisin kämmentää itseäni.

Minulla ei ollut tyttöystävää, enkä ollut päässyt vielä useasti naimaan ketään tyttöä. Olin saanut erästä minua vanhempaa tyttöä joka oli jo muuttanut poiskin paikkakunnalta. Myöhemmin kaverit olivat kertoneet hänestä erikoisia juttuja, enkä kehdannut kertoa kenellekään mitä olin tehnyt hänen kanssaan.

Olin aikeissa lähteä suihkuun, kun äiti vei kätensä reitensä juureen ja rapsutti nivustaivettaan levittäen samalla jalkojaan. Näin selvästi miten alushousut olivat painuneet kiinni hänen ihoonsa ja häpyhuulet erottuivat hyvin alushousujen läpi. Äitini sormi vetäytyi pois jalkojen juuresta ja hän jatkoi lehden lukemista. Hätkähtäen tajusin, että äiti ei tiennyt minun olevan paikalla. Siirryin lähemmäksi äitiä ja huomasin minun kullini olevan täydessä seisokissa.

Kävelin hiljaa ja kumarruin kuin unissakävelijä sohvan vierelle jolla äiti makasi. Siinä vaiheessa äiti hätkähti, kun hän tajusi jonkun olevan vierellään. – Kauhistus, kun minä säikähdin, tulit niin hiljaa. – Mitä sinä siinä lattialla polvillasi olet, äiti kysyi? – Een.. oikeastaan mitään, sanoin hiljaa ja vein käteni äidin alushousuille. – Jari!! – Mitä sinä nyt..? äiti jatkoi kiivaan huudahduksen jälkeen.

Painelin kädelläni äidin häpyhuulia ja tunsin karvoituksen housujen läpi selvästi kämmentäni vasten. Painoin kasvoni keskelle tummaa kolmiota joka hohti alushousujen läpi kuin odottaen kosketustani. Tunsin nenääni voimakkaan tuoksun, mutta en ymmärtänyt mikä se oli, haju vain kiihotti minua lisää. Pyöritin naamaani housujen edustalla ja kuulin korviini, kuin kaukaa äidin huudot ja tunsin hänen sormiensa repivän hiuksiani, mutta en antanut sen keskeyttää minua vaikka sormet raastoivatkin hiuksiani rajusti. Olin saanut vedettyä housuja alaspäin ja sain sormeni työnnettyä karvoituksen keskelle ja painoin sormen keskelle kosteutta ja pehmeää lihaa.

10

9904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Revin toisella kädellä äidin alushousut pois hänen jalastaan ja ne repeytyivätkin osittain, mutta nyt näin tuon äitini varjeleman ytimen, jonne hän ei haluaisi päästää minua. Äitini repi minua hiuksista ja minä painoin tuskan kyynelten valuessa silmistäni huuleni äidin häpyhuulille. Tunsin suussani happaman tahmean maun ja pissan tuoksu pisti nenääni voimakkaana. Yritin pyörittää kieltäni äidin pulleitten häpyhuulien keskellä, jotka olivat nousseet pystyyn entisestään.

      Pidin lujasti kiinni äidin reisistä, että ne pysyisivät levällään ja tunsin suussani äitini pillusta valuvan eritettä suuhuni, joka maistui happamalta, mutta oli kuin vaahterasiirappia. Yhtäkkiä tajusin kivun hiuksissani hellittäneen ja katsoessani ylöspäin äidin vatsaa pitkin näin hänen makaavan suu avoinna ja kädet puristivat sohvaa lujasti.

      Kietaisuhame oli avautunut temmellyksessämme ja äidin paljas vatsa kohoili kiivaasti silmieni edessä. Nousin ylös reisien välistä polvilleni. Avasin paidan ja repäisin rintaliivit auki jolloin äidin pulleat rinnat valahtivat kylkiä vasten pehmeästi riippumaan. Kiskaisin itseltäni housut pois jalasta ja asetuin uudelleen äidin jalkojen väliin.

      Äiti levitti katse sivulle käännettynä reitensä minulle ja painoin kieleni kosteudesta kiiltävälle pillulle. Imin kaikkea mikä suuhuni mahtui ja löysin pienen ja kovettuneen kohdan äidin vaginan yläosasta. Tajusin sillä hetkellä mikä se oli. Olin äsken vahingossa nuollut sitä ja äiti oli nauttinut siitä melkoisesti. Otin nyt tuon kovettuman huulieni väliin imaisten sitä kevyesti..

      – Oohh.. mmm.. kuulin äidin pitävän erikoista mutisevaa ääntä. Pyöritin kieltäni nyt vieläkin liukkaammalla vaginalla ja tuo pieni nappula oli paisunut jo melko isoksi, joka oli minulle melkoinen yllätys. Nuolin äidin pillua ja katsoin miten hän käänteli päätään suu auki puolelta toiselle. Äidin pää oli tyynyllä joten näin hänen miltei mielipuolisen ilmeensä ja pelästyin hänen järkyttyneen tästä tilanteesta. Äidin pää taipui taaksepäin ja hänen toinen kätensä puristi sohvan selkänojaa rystyset punavalkoisina, toinen käsi painoi päätäni takaraivon kohdalta lujasti hänen pilluaan kohti.

      Äidin silmät olivat täysin avoimet ja ilmaa puristui hampaiden välistä omituisen kiljahtelun seassa. Tunsin äidin häpyluun painautuvan suutani vasten hänen hieroessaan kiimaisesti itseään minua vasten nostellen samalla lantiota ylöspäin.

      – Eeeii. eiii.. ummhh. kuulin äänen purkautuvan äidin suusta ja minä jatkoin kieleni pyöritystä äidin limasta liukkaassa pillussa josta valui eritettä sohvalle. – Luojan tähden Jari!! -Mitä sinä teet äidille.. eeii..eehh.. ja äiti nosti itseään ylöspäin ja alkoi raastamaan hiuksiani, mutta ei estääkseen minua vaan saadakseen paremman tyydytyksen suustani. – Oii.. aii.. ii..ih..anaa..ja äiti kiljaisi yhtäkkiä voimakkaasti ja heilutti alavartaloaan suutani vasten.

      En enää tiennyt mihin kieleni osui, kaikki oli yhtä kosteuden ja eritteiden sekamelskaa, yritin pyörittää kieltäni liukkailla häpyhuulilla, kun samanaikaisesti pidin kahta sormeani äidin pillussa niin syvällä kuin ne vain menivät. Pyöritin ja työntelin sormiani märkyydessä ja äiti oli aivan hallitsemattomassa tilassa hänen saadessaan voimakasta orgasmia. En ollut tajunnut minkä vaikutuksen tein äitiini.

      Nyt äiti makasi hiljaa ja hänen voimakas hengityksensä kuului selvästi. Nousin taas ylös ja olin vähän neuvoton mitä tekisin.

      Äitini avasi silmänsä ja liikautti jalkaansa jonka tajusin merkiksi itselleni. Nousin äidin päälle ja tunsin hänen hikisen ja pehmeän vatsan omaani vasten. Rintakehäni kosketti hänen pehmeitä rintojaan, mutta vieläkin kovat nännin osuivat käteeni asettuessani hänen päälleen makaamaan. Ohjasin toisella kädellä kullini äidin liukkaaseen ja nyt toteamaani lämpöiseen pilluun.

      • Outoakutinaa

        Äitini vei rahat ja uimavarusteita. Äidin pää oli paisunut jo melko isoksi, joka oli minulle melkoinen yllätys. Äidin silmät olivat pulleat. Tyytyväisenä laskin happaman pissan reisien välistä polvilleni ja ilmaa alushousujen läpi. Nyt olin vähän neuvoton. Olin saanut vedettyä kieleni äidin hampaiden välistä tuskan kyynelten valuessa silmistäni. Äitini repi kulliani rystyset punavalkoisina. Nyt tuo pieni nappula taipui jalkojen väliin pehmeästi riippumaan. Nyt kaikki oli yhtä häpyhuulien sekamelskaa. Äitini heilutti rajusti jalkaansa pissan valuessa sohvalle. Äitini avasi silmänsä ja liikautti vaalean liman vaginan yläosasta alaspäin.


    • novelpro

      Pillu oli melko ahdas, mutta kullini solahti syvyyksiin ja kuului pieni maiskahtava ääni työntyessäni lujasti äitiini. Minun kulliani puristi ja lämmitti ja yritin olla liikkumatta etten laukeaisi ihan heti. Otin toisen rinnan suuhuni ja imin koko tummaa etuosaa jossa nännikin oli suussani.

      Kuulin korvaani äidin pienen ähkäisyn. – Älä jätä jälkiä sitten Jari, pyydän sinua. – Ee-en, tajusin etten voisi purra mihinkään. – Voidaanko me suudella? Äidin pää oli kääntyneenä sivulle ja painoin huuleni äidin poskelle ja siitä sitten huulille. Äidillä oli kosteat kiiltävät huulet joissa oli omenamehun makua. Työnsin kieleni äidin suuhun ja aloitin naimaliikkeet äidin sisällä. Makasin koko painollani äitini päällä ja kuulin äidin hengästyksen altani, mutta halusin nauttia tilanteesta täydellisesti. Tunne oli upea ja tiesin laukeavani melko pian, ja suutelin äitiä kiihkossani imien hänen kiimaisilta näyttäviä huulia jotka peittivät valkoiset hampaat. Tunsin mahtavan tunteen lähestyvän ja irrotin huuleni äidin huulista. Pidin äitiä poskesta kiinni toisella kädellä ja toisella yritin puristella pyöreätä ja pehmeätä rintaa. Yritin pitkittää nautintoa ja laskin yhtäkkiä, että äitini oli 25 vuotta 3 kuukautta ja jotakin vanhempi kuin minä. En pystynyt pidättelemään enää yhtään vaikka laskisin sata laskutehtävää.

      – Ahh.. äitiii.. olet mahtava.. minä kiljuin suu äidin kaulassa ja samassa aloin suoltamaan nestettäni äidin emättimen pohjalle. – Oiii.. ja sitten vaivuin hämäryyteen nautinnon valtaan täysin.

      Tunsin miten valuin äidin syliin yhä syvemmälle hänen liikuttaessaan lantiotaan. En tiedä kauanko olimme maanneet liikkumatta, mutta havahduin äitini ääneen.

      – Meidän pitää nousta ylös. – Niin.. joo ja kierähdin lattialle.

      Seisoin lattialla ja näin jo pehmenneen kullini joka oli tahmainen ja vaalean liman peitossa. Katsoin äitiini joka nousi juuri istumaan, hänen häpyhuulien välistä purskahti sinne suihkuttamaani spermaa joka alkoi valua reisien sisäpinnoille. Autoin äidin seisomaan ja tunsin outoa kutinaa uudelleen kullissani.

      Käänsin äidin sohvalle polvilleen aikomuksenani aloittaa parittelu uudelleen. – Ei Jari, vaikka haluaisinkin, emme ehdi enää, nukuimme melkein puoli tuntia ja toiset tulevat kohta kotiin. – Mutta minulla on kova halu vielä intin vastaan.

      Äiti nousi ylös ja otti lattialta sinne heittämäni hänen revenneet alushousut. Seisoin alastomana äitini edessä ja hän katsoi minua merkitsevästi. – Ollaan varovaisia, minä menen nyt suihkuun tule sinä sitten myöhemmin, äiti sanoi ja veti oven perässään kiinni. Menin huoneeseeni ja asetuin sängylle makuulle edelleen alasti. Otin kullistani runkkausotteeni, peukalo ja etu- sekä keskisormi ja annoin mennä. Laukesin pian ja heräsin siskoni huudellessa alakerrassa.

      -LOPPU-

      • jampo3

        Kiva kun kopioit kokonaan :)


      • kiipola

        Kiitos :)


    • koimass

      kiva novelli :)

    • lksit

      Poikuus läks!

      • komparis

        ja sutjakasti :)


    • tempora

      Kiva novelli :)

    • defromas

      poikuus läksi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe