Kuhmon kaupunki haluaa ostaa jäähallin omakseen

Mihin hittoon RAKAS Kuhmo tarvii jäähallia? No joo... Onhan sieltä toki nuoria noussut maailmalle kavereita, hieno juttu se. Tuottaako ko. jäähalli yhteiskunnalle mitä? Taitaa mennä miinukselle näin matemaattisesta vai?
121257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kunnan kannattaisi rakentaa uusi ja ikioma, olisi avustukset paremmin kohdallaan.
Vanhalla saa omistajat tehdä ihan mitä haluaa, ei vanhaa kannattamatonta laitosta pidä ostaa.
Uuden hallin kustannukset heti ja kokonaan käyttäjien maksettavaksi, yhteiskunnan ei pidä tukea turhaa ja joutavaa lämimistä.
Koululaiset voi luistella ihan luonnonjäillä, liikunta sinällään positiivista.
Vai onko tuloksia tullut ennenkään?

Äänestä

Huvitti seurata viime jääkiekko ottelun jälkeen kun linja-auto lähti tekemään kunnia kierrosta Karhunpolun kautta. Tyrmistyneet huoltajat katsoivat ensin suu auki tyhjiä kerrostaloja ja tupisivat sitten jotain keskenään. Näky teki varmaan teatraalisen vaikutuksen joten he oletettavasti palaavat hyvinkin pian Kuhmoon pelaamaan jääkiekkoa kokeakseen samanlaisen järkytyksen uudelleen.

Äänestä
  • No,katsokoot, "tyrmistyneet" huoltajat. Karhunpolulla asuu ihmisiä. Sama ihmisarvo kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Tyhjiä kiinteistöjä koko kaupungissa kohta puolet. Miten se jääkiekon pelaamiseen vaikuttaa..? 🤔

    Äänestä

  • Karhunkierros tuskin vaikuttaa jääkiekkoon mitenkään mutta Kuhmon kaupunkiin kylläkin nimittäin jos kaupunki ostaa jäähallin niin minun mielestä hallin kolhitut nurkat pitää insinöörin korvata omasta pussistaan kun varsin hyvin tiedetään että ne on aiheutunut ilmiöstä nimeltä sukulais jobbaus jota harrastetaan yleisesti Kuhmossa.

    Äänestä

Niinkuin aiemmin tällä palstalla on todettu uuden koulun asiassa. Sama sopii tähänkin. Kuhmo tykkäisi olla 50-luvulla. Mikään EI saisi muuttua, eikä kehittyä. Mitään ei tarvitsesi olla.

Äänestä

Kaupunki voisi ostaa tenniskentät ja laittaa ne kuntoon. Surkean näköiset Kalevalan urheilukeskuksessa ja käyttämättöminä.

Äänestä

Kaupunki voisi ostaa minulta viimetalvisen hiihtoladun, se oli hyvä latu.

Äänestä

Kaupunki vois ostaa 100.000eurolla minulta ruohonleikkurin.

Äänestä

Rock konsertteja varten 🖒Kuhmo Rock 🖒

Äänestä

Jos jäähalli Oy on toimiva ratkaisu, niin miksi kaupunki sitä suotta itselleen haalii. Kaupunginjohtaja Tytti Määttä on taas pihalla kuin lumiukko, että ilmaiset vuorot olisi tärkein asia. Menisi takaisin sinne Vaalaan.

Äänestä

Tuli tuossa luettua juttu jossa Espoon kaupunki maksaa julkisista varoistaan 5 miljoonaa Jussi $alonojan Metro Areenaa kun on päässyt vähän rapistumaan paikat. Mitä varten Kuhmon kaupungin pitäisi sponsoroida tappiollista toimintaa jos paikalliset liikemiehet ovat sössineet talouden kuralle?. Siirtäisivät hallin vaikka talkoilla Iivantiiran ypykkään nimittäin sieltähän ne kaikki kaupungin älykkäämmät virkamiehet ovat kotoisin.

Äänestä

Kittilän jutusta:
"Juuri yksityishenkilön suosiminen yleisen edun perusteella on ..... merkki rakenteellisesta korruptiosta. Lisäksi rakenteellisesta korruptiosta kertoo se, että päätöksiä on tehty liian vähäisillä tiedoilla, prosessi on ollut lainvastainen ja tosiasiallinen ratkaisu asioista on tehty jo toisaalla ennen varsinaista päätöksentekoa."
Olisiko sovellettavissa kuhmolaisten suhmurointiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaisaantaa kirjoitti:

Mihin hittoon RAKAS Kuhmo tarvii jäähallia? No joo... Onhan sieltä toki nuoria noussut maailmalle kavereita, hieno juttu se. Tuottaako ko. jäähalli yhteiskunnalle mitä? Taitaa mennä miinukselle näin matemaattisesta vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu