Maksulliset pyöräparkit

Huolestuneena olen seurannut kehitystä, jossa kohta jo polkupyörillekin joutuu ostamaan parkkipaikan. Asemalla sellainen kuulemma on tulossa, mutta varmaan vähitellen myös kaikkialle muualle ja varmaankin sen jälkeen pyörien parkkeeraus muualle kielletään. Ymmärrän, että turhien parkkitolojen kustannuksiin täytyy kerätä rahaa joka kiven alta, mutta että jo pyöristäkin. Toivottavasti VR tulisi hätiin ja perustaisi pyörien ja muidenkin matkatavaroiden säilyttämisen vaikka vanhaan veturihallin, silloin saisi maksaa sen kun jostain matkalaukusta euron pari. Eikä mitään 25-85 euroa mitä Pysäköinti kaavailee hinnaksi.
29526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Et ymmärrä lihava mersu-äijä. Pyöräparkkia ei ole suunniteltu siksi jotta muualle pyörän jättäminen olisi kielletty vaan jotta pyörä olisi turvassa mm. varkailta. Oletko juovuksissa.

Äänestä
  • Hienoa että tulevaisuudessa kaikki arvopyörät kootaan yhteen paikkaan, josta niistä on helppo valita parhaat päältä. Eikä tarvi sateessa enää lukkojen kanssa askarrella.

    Äänestä

Ja lisäyksenä että avaajan huoli on turha sillä mikään laki ei estä pysäköimästä polkupyörää esim. rautatieaseman seinän viereen.

Polkupyöräparkki on ajatuksena ihan ok. Kulmala voi halutessaan perustaa sellaisen. Veronmaksajille se ei kuulu.

Äänestä

Villinä rehoittava polkupyöräparkkeeraus olisi viimeinkin saatava kuriin ja herran nuhteeseen. Ilmaista polkupyöräpysäköintiähän ei ole, jos se kielletään ehdottomasti kaupunkialueella yleisen kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi.

Äänestä

Pyöräilijät saavat jatkuvasti vastikkeetta uusia hienoja pyöräteitä, viimeksi keskustan läpi pohjois-etelä suuntaan on tulossa taas uusi pyörätie. Viimeistään jo tästä syystä olisi pyöräilijöiden jo vihdoin ja viimein alettava kaivella taskujaan. Väärin olisi mennä taas koko kansan kukkarolle.

Äänestä
  • Vittu saatana perkele saatana perkele saatana perkele!

    Äänestä

Olen vuosia katsellut vaimoa junalle viedessäni sitä hallitsematonta polkupyörien rytäläjää aseman nurkalla. Suurin osa taitaa olla jostain muualta varastettuja ja aseman pyöräparkkiin yhden käytön jälkeen hylättyjä. Nyt pitäisi ottaa oppia Hämeenkaaren paikalle tehdystä uudesta maksullisesta parkkipaikasta. Maksulliseksi vaan pyörien parkkeraus aseman seudulla, niin tulevaisuudessa siellä on korkeintaan enää yksi tai kaksi pyörää parkissa maisemaa pilaamassa. Pyörävarkailla kun ei taida olla ylimääräistä parkkimaksuihin?

Äänestä
  • Näyttääpä se pyöräläjä muodostuvan Tavastian pihallekin, kun ilmaiseksi saa kasaan heittää.

    Äänestä

Korjaisivat niitä vanhoja pyöräteitä ja tekisivät uusia kun vanhat on kunnossa. Rantakasinon kohdalla oleva pyörätie on kauheassa kunnossa. Vanajanveden silta Viipurintiellä ennen siltaa molemmin puolin on kun kynnöspelto. Miksi ei sitä korjattu samalla kun sillan kohta korjattiin. Jumankekka kun nämä Hämeenlinnan virkamiehet on tolloja, mitään ei tehdä kunnolla.

Äänestä

Autoilijoiden pikkuista vitutusta pyöräilijän silmin.

Äänestä

En todellakaan usko Jampan teettämää kyselyä, jonka mukaan suurin osa pyöräilijöistä olisi valmis maksamaan pysäköinnistä juna-asemalla. Luuleeko se saa.tanan torvi-Jarmo todellakin esim. opiskelijoiden tai 1000 euroa kk nettona tienaavien maksavan pysäköinnistä yhtään mitään??? Toista se on Jarmolla, joka tienaa poliittisilla avuilla perustetussa naurettavassa pysäköinnin tj-virassa 8 000 euroa bruttona joka ikinen kuukausi. Jarmo on todellinen hallinnon loiseläjä, oikea parasiitti ja vajakki.

Äänestä
  • Voi kakka vajakki kuolet tänään kateudesta.

    Äänestä

Näitä suojatyöpaikan omaavia on kunnan palkkalistoilla paljon, siis todella paljon.

Äänestä

Kamalaa kynnöspeltoa ja vaarallisesti yhdistetty jalankulkijat ja pyörätie varsinkin viipurintiellä. Itse sulkisin toisen autokaistan viipurintiellä terveyskeskuksen kohdalta niin, että siitä tehtäisin sellanen leveä väylä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Autoilla on aikaa ajaa niille tehtyä siltaa pitkin sieltä kauempaa, siellähän on jo kamerakin valmiina sakottamaan.
Ja mikä ihmeen korjaus tämä viipurintiesillan korjaus muka oli? Sekä alkupäähän että loppupäähän on jätetty jotain saatanan monttuja. Perunoitako sinne meinataan istuttaa, no en ihmettelisi.

Äänestä
  • Autoille se viipurintien siltakin on tehty. Pyörätie lisätty jälkeenpäin.
    Kameravalvontaa pitää saada myös pyöräilijöiden törttöilyt kuvaamaan.

    Äänestä

Hämeenlinnan muuttotappio johtunee suurimmalta osalta juurikin maksullisten pyöräparkkien puutteesta, kaipaavathan Hämeenlinnan asukit Jarmon kyselyn mukaan jopa 100€/kk hintaisia pyöräparkkeja.

Äänestä
  • Olisin itsekin vastannut Jampan kyselyihin 250 ekee kuussa, koska olisin luullut sitä piilokameraksi. Paljonkohan autoilijat ovat luvanneet maksaa aseman parkista? Ja sitten kun hieno talo on valmis, ketään ei näy.

    Äänestä

  • TyhmyyksienTonavaHML kirjoitti:

    Olisin itsekin vastannut Jampan kyselyihin 250 ekee kuussa, koska olisin luullut sitä piilokameraksi. Paljonkohan autoilijat ovat luvanneet maksaa aseman parkista? Ja sitten kun hieno talo on valmis, ketään ei näy.

    Eikös Asemanrannan uusien kerrostalojen asukkaat joudu lunastamaan autopaikkansa tuosta uudesta parkkitalosta?
    Ainakaan kaavassa ei parkkikenttiä juurikaan näy, ellei sellaisiksi muodostu rakentamattomaksi jäävät alueet.

    Äänestä

  • Koplausta kirjoitti:

    Eikös Asemanrannan uusien kerrostalojen asukkaat joudu lunastamaan autopaikkansa tuosta uudesta parkkitalosta?
    Ainakaan kaavassa ei parkkikenttiä juurikaan näy, ellei sellaisiksi muodostu rakentamattomaksi jäävät alueet.

    Pitääkö asemarannan asukkaiden lunastaa myös pyöräparkkipaikka?

    Äänestä

  • Eihän niillä mitään autoja ole, nehän pendelöi. Tai siis eihän ne pysähdy?!!???

    Äänestä

  • JosSellaisenHaluaa kirjoitti:

    Pitääkö asemarannan asukkaiden lunastaa myös pyöräparkkipaikka?

    Tottakai asemanrannan asukkaiden pitää vuokrata autolle ja pyörälle paikka. Pihoihin ei tule autopaikkoja eikä kellareihin pyörille. Hienoa kun Jarmo alkaa rahastaa.

    Äänestä

  • Jarmolle10 kirjoitti:

    Tottakai asemanrannan asukkaiden pitää vuokrata autolle ja pyörälle paikka. Pihoihin ei tule autopaikkoja eikä kellareihin pyörille. Hienoa kun Jarmo alkaa rahastaa.

    Eikä tarvii vuokrata.

    Äänestä

Tulevana Asemanrannan asukkaana en tarvitse pyörä- enkä autoparkkia. Kävelen asemalle junaan, jos sellainen vielä tulevaisuudessa saapuu minulle sopivaan aikaan asemalle.

Äänestä

Ei ole pyörää (varastettu) eikä autoa. Aion silti muuttaa asemanrantaan asumaan keskeiselle paikalle lähelle keskustaa ja hyviä liikenneyhteyksiä.

Äänestä
  • Ihanan ljuontevaa sarkasmia!!

    Äänestä

Minäkin muutan Katumalta asemanrannan vuokrataloon. Kuulemma Harakkamäestä ja Jukolasta on tulossa muutama perhe lapsilaumoineen.

Äänestä
  • Siis pyörävarkaita muuttaisi asemanrantaan?

    Äänestä

  • Mite sinä sanoa? Mine muuttaa sinne ja minu kolme vaimo. Lapsimäärä -ei muista. Ylin kerros, näky sieltä järvilätäkkö. Onko halallihakauppa? Jos ei ole, rasssimi.

    Äänestä

  • Et ole penaalin terävimpiä kyniä mutta paikka löytyy peruskoulun kesken jättäneellekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiIkinäEiIkinä kirjoitti:

Huolestuneena olen seurannut kehitystä, jossa kohta jo polkupyörillekin joutuu ostamaan parkkipaikan. Asemalla sellainen kuulemma on tulossa, mutta varmaan vähitellen myös kaikkialle muualle ja varmaankin sen jälkeen pyörien parkkeeraus muualle kielletään. Ymmärrän, että turhien parkkitolojen kustannuksiin täytyy kerätä rahaa joka kiven alta, mutta että jo pyöristäkin. Toivottavasti VR tulisi hätiin ja perustaisi pyörien ja muidenkin matkatavaroiden säilyttämisen vaikka vanhaan veturihallin, silloin saisi maksaa sen kun jostain matkalaukusta euron pari. Eikä mitään 25-85 euroa mitä Pysäköinti kaavailee hinnaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu