Kanien totuttaminen toisiinsa!!!

Tarvisin apua kanien totuttamisessa toisiinsa! Mulla on 6v kani Tuomas jonka sisko kuoli viikko sitten lauantaina. Tämä oli kova paikka niin minulle kuin varmasti kanillekkin. Nämä viettivät koko elämänsä yhdessä. No hommattiin torstaina Tuomakselle kaveri joka on tyttö, sussu (noin vuoden ikäinen, serkkuni antoi) Tuomas on kastroitu ja on luonteeltaan aika ärhäkäs. Annoin tietysti sussun tutustua uuteen ympäristöön ja minuun ihan rauhassa. Laitoin välillä kanit nuuskimaan toisiaan häkkien läpi ja eilen päästin kummatkin vapaaksi kummallekkin aika vieraaseen tilaan. He haistelivat toisiaan ja tuomas meni sussun päälle ja teki sitä lähes koko ajan. No.. Tänään sitten tein todennäköisestk aika suurenkin virheen. Vein tuomaksen sussun huoneeseen (jossa tuomas ja hänen siskonsa nuppu olivat viettäneet joka talven) ja siellähän oli sitten kummankin hajuja ja ensimmäisenä tuomas alkoi merkkaamaan reviiriään paikkoihin joihin sussukim oli merkannut aiemmin. No siinähän syntyi sitten kova tappelu (kumpikaan ei kuitenkaan purrut toisiaan). Tuomaksessa on sekoitusta kääpiö - ja leijonanharjaskanista ja on huomattavasti pienempi sussusta. Minä menin heidän tappelun väliin ja otin tuomaksen pois koska minua pelotti että sussu vahingoittaa häntä. En siis tarkalleen tiedä kumpi tämän tappelun oikein aloitti, varmaan vähän kumpikin koska kummankin reviiriä oli samassa tilassa. Tämä oli suuri virhe kun vein heidät tilaan jossa on kummankin reviiriä! Onko mitenkään mahdollista että heistä voi tulla vielä hyviä ystäviä. Tuomas on ollut koko elämänsä nupun kanssa ja nyr huomaa että nuppua ei ole. Onko mitään mahdollisuutta tutustuttaa uuteen kaniin vai onko parempi viedä sussu takaisin entiselle omistajalleen ja antaa tuomakselle joka päivä paljon rakkautta. Voiko kani masentua yksinäisenä? Tuossa ompi monta kysymystä johon haluaisin vastauksen ja toivon että joku haluaisi auttaa etten tee lisää virheitä niinkuin tänään... Kiitos jo valmiiksi niille jotka auttavat!

3

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alsku

      Mielestäni sun kannattaisi uudestaan laittaa ne häkin läpi tustustumaan vähän, ja varovasti edetä siitä eteenpäin. Ei paikkaan, joka on jommankumman reviiriä. Älä kiirehdi, rauhassa vaan pikkuhiljaa totutellen. Kyllä niistä voi vielä tulla hyviäkin kavereita. :)

      • Kiitos vastauksestasi! Kävikin ilmi että tämä kani olikin poika vaikka edellinen omistaja sanoi seb olevan tyttö, myytiin kani pois. Nyt tuomas on taas yksin, seuraava kysymykseni onkin voiko sen opetella sisäsiistiksi? Se on asustellut ulkotiloissa, kunnostetussa tallissa. Siellä se kyllä on tehnyr tarpeensa laatikkoon mutta osaisikohan se olla sisällä siististi.. En viitsi vielä testata kun sillä on karvanlähtöaika ja äitini on vähän allerginen.


      • RogerRabbit
        Kanienrakastaja kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi! Kävikin ilmi että tämä kani olikin poika vaikka edellinen omistaja sanoi seb olevan tyttö, myytiin kani pois. Nyt tuomas on taas yksin, seuraava kysymykseni onkin voiko sen opetella sisäsiistiksi? Se on asustellut ulkotiloissa, kunnostetussa tallissa. Siellä se kyllä on tehnyr tarpeensa laatikkoon mutta osaisikohan se olla sisällä siististi.. En viitsi vielä testata kun sillä on karvanlähtöaika ja äitini on vähän allerginen.

        Eikö tullut mieleen, että sen uuden kanin olisi voinut kastroida?
        En ottaisi kania sisätiloihin jos äiti on " vähän allerginen".
        Tuossa hieman luettavaa:
        http://www.pesu.org/kanin-hoito-ohjeet


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1204
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      880
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      805
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      653
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe