Petäys ei mainostanut tänä vuonna lainkaan venetsialaisiaan. Koska niitä ei ollut.
Ilotulitus 25.8.2018 oli ainoa venetsialaisteemaan liittyvä tapahtuma.
Vaisu meininki oli sen suhteen tänä vuonna petäyksessä.
Vain sisätiloissa enimmäkseen viihtyneet rapuillallisvieraat täyttivät parkkipaikat ja ravintolasalin.
Myös rantaravintolan terassi oli tiloiltaan vajavainen ja sisätilat osittain riipinraapin remontin alla. Paikkaa uusitaan ja vaikka siitä ilmoitetaankin petäyksen sivuilla.
Jos ne jäi tutkimatta. Puolivalmis, vessaton rantaravintola oli muutamille pettymys.
Minkäänlaista venetsialaistunnelmaa ei siis petäyksestä nyt löytynyt, lukuunottamatta ilotulitusta.
Ihmetyttää, miksi venetsialaiset nyt jostain syystä jätettiin väliin?
Vaikka sääkin olisi ollut mitä mainioin. Toisin kuin viime vuonna. Silloinhan raju myrsky kaatoi puita ja tuuli puhalsi vaarallisin lukemin myös vesillä. Siltikin laituri täyttyi venetsialaisiin saapuvien veneistä.
Jotenkin venetsialaisten ajatteli olevan hotellille perinteinen ja tuottava tapahtuma.
Viimevuoden venetsialaiset oli mukava tapahtuma ja yleisöä oli paljon.
Hotellin ravintolat ja rantabaari, sekä terassit oli silloin ääriään myöten täynnä.
Oli myös musiikkia ja rannalla oli olut-teltat ja värivaloja ja auringonkukkia, sekä heinäpaaleja.
Myös järviterassin pöydillä loi tunnelmaa värikkäät kynttilälyhdyt.
Alueella kierteli kaksi tyttöä myymässä shotteja, viilenevässä illassa lämmikkeeksi.
Eikö Hotelli Petäys enää aio järjestää venetsialaisia, jatkossakaan?
Petäys jätti väliin venetsialaiset
Kyselijät
3
232
Vastaukset
- Länsi-rannikon_juhla
Ehkä se juhla ei oikein sovi sisämaahan? Odotellaan vielä Kekriä.
- Sopii.hyvin
Kyllä venetsialaiset sopii kaikkialle, missä on vesistöä. Hämeessähän vesistöä riittää.
Petäykseenkin olisi sopinut. Vaikka rantabaari on remontissa, ei se olisi juhlan järjestämistä estänyt. Onhan juhlatelttoja. - syäpet
Omistaja vaihtunut. Nykyisen omistajan pitää laskea mitä kannattaa järjestää ja mitä ei. Kun omistajana oli PAM ei rahalla ollut mitään väliä, kyllä liitolta rahaa löytyi. Hyvänä esimerkkinä suon päälle tehty jalkapallokenttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583683Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j713055Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522253Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121419Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631198- 811100
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1951Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55925- 47912