Mitä tehdä?

Koira haukkuu kuutta tuntia putkeen, omistaja ei välitä, omistajalla näemmä tärkeämpää tekemistä kuin koiran kouluttaminen tai koiran kanssa lenkillä käynti. Meidän nurkissa asuu vuorotyöläisiä ja ovat tarkkuutta vaativissa ammateissa, missä pitää olla hereillä ja skarppina.
15348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vaatii tarkkuutta haukkukaravaanin haukkua eläkekaravaanareita.

Äänestä

Ei täällä rivarissa eläkeläisä näy, se on muuten omistajan asia huomata, että koiran käytöksessä on jotakin vikaa, suosittelen ongelmakoirakouluttajan hankkimista.

Äänestä

Ei voi tehdä mitään, tulpat vaan korviin. Suomessa ei kunnioiteta työssäkäyviä, eikä kotirauhaa suoda. Häiriköijät saavat mellastaa vapaasti, melusta kärsivien pitää muuttaa itse pois. Good luck! ja mikäänhän ei takaa ettei siellä uudessakaan talossa olisi laumanvartijakennel naapurin takapihalla.

Äänestä
  • Niin se menee, jotkut koiran omistajat eivät kunnoita kuin omaa napaansa, sitten on tietysti yksi uskontoryhmä mikä ei sitten kunnoita muita kuin vaan omaa porukkaa. Se on kyllä väärin , että kova ääninen nillittäjä laitetaan naapurin rajalle. Aamulla n.06:00/2h huusi siihen malliin, ettei edes kukaan aamulenkillä käyny sen kanssa.

    Äänestä

  • Tai vanha kerrostalokikka, poppivehkeen volumet kaakkoon, jos vielä työntyy haukut läpitte niin lisätään tehoa tai vaihdetaan musiikkilajia. Sitten kaikilla on huisin mukavaa :)))))

    Äänestä

  • ihmejagumma kirjoitti:

    Niin se menee, jotkut koiran omistajat eivät kunnoita kuin omaa napaansa, sitten on tietysti yksi uskontoryhmä mikä ei sitten kunnoita muita kuin vaan omaa porukkaa. Se on kyllä väärin , että kova ääninen nillittäjä laitetaan naapurin rajalle. Aamulla n.06:00/2h huusi siihen malliin, ettei edes kukaan aamulenkillä käyny sen kanssa.

    Olisko jääny yksin kuudelta,ku omistaja lähti töihin.Varmaan lenkitti sen ennen,mut sinä nukuit silloin,etkä kerennyt kytätä ikkunasta.
    Voisit käskeä koputtamaan kolmesti oveesi,kun vie koiran lenkille.Niin kerkeisit kurkkaamaan ikkunasta,tai ovisilmästä,eikä se tilanne menis ohi.

    Kuudelta on jo hyvä herätäkkin,et kerkee töihin.Sulla ei sit oo työtä,ku kerkeet kasiin asti haukkua kuunnella Se helpottas,ku menisit seiskaan työhön.Ni olisit jo matkalla ku koira haukkuu,eikä häirittis yhtään.Työ tois kivasti sisältöä elämääs,sitä tarviit.
    Opettele heräämään kuudelta,ja etsi se työ,ni pääset naapurin vahtihommista eroon.

    Äänestä

Oot ite siis työtön.Ja mietit et työssä käyviä varmaan häiritsee.
Kyllä ne kuule työssäkäyvät ihan ite siitä ilmottaa, jos aiheeksi katsovat .Huolehi sinä vaan itestäs,siinäki o hommaa.

Äänestä
  • Menikö tunteisiin?

    Äänestä

  • y-hyy kirjoitti:

    Menikö tunteisiin?

    Ei,ei oo koiraa.Suosittelen kuitenkin työllistymään,yleensä se vähentää naapurien kyttäämistä ja valitusta.Kun on se omakin elämäXD

    Äänestä

  • iltavuoro kirjoitti:

    Ei,ei oo koiraa.Suosittelen kuitenkin työllistymään,yleensä se vähentää naapurien kyttäämistä ja valitusta.Kun on se omakin elämäXD

    Ei kerkeä millään, kun on tässä vittu 3 ISOA KOIRAA vahdittavana!!! Ja naapureita pitää kytätä 24/7 koirat ulkona. Just viime viikolla pääsi naapuri livahtamaan tielle kävelemään niin ettei melkein keritty huomaamaan, mutta onneksi sen tullessa takasin huomaisn ja päästin meidän koirat vähän "tervehtimään".

    Äänestä

Eikös se ole koiran huona kohtelua, kun koiran annetaan haukkua kuutta tuntia putkeen. Jos koirulilla on liikaa energiaa niin lenkille vaan isäntä, hommaat sille vetovaljaat ja alat itse tereenata, se tekisi hyvää sullekkin.

Äänestä
  • Täällä taitaa olla paikalla vaan keskusteluissa se kuuntelija, ei isäntä jonka koira haukkuu.

    Äänestä

Koira haukkuu varmastikin yksin ollessaan? Omistaja tuskin edes tietää yksin haukkumisesta, kun ei ole itse kuuntelemassa.
Tuolle omistajalle voisi vinkata asiasta, että tutkisi koiran yksinoloa.
Olen kuullut että monilla tämä on toiminut: https://www.digitaldogsitter.com

Äänestä
  • Mistä näitä "tietämättömiä" koiranomistajia oikein sikiääkään? Eivät muka tiedä haukkumisesta, eivät puremisesta ja eivätkä oikeudessa tunnista edes koiraansa kuvasta!

    Äänestä

  • Niinmpä ja kun vähän vihjailtiin, "haistakaa paska", niin muijjja mussutti, että jooh koirat haukkuu. Sellaisia tietämättömiä, maailman viisaimpia koiran kasvattajia jostain sikiää. Ihan tarkoitus häiriköidä, terrorisoida asuin aluetta. Noohh eipä tartte omaa muijjaa, kun aina tulee haukutuks ja aina rähistään muutenkin kun kotiin tullaan on niin koitoisa tunnelma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koirienkaveri kirjoitti:

Koira haukkuu kuutta tuntia putkeen, omistaja ei välitä, omistajalla näemmä tärkeämpää tekemistä kuin koiran kouluttaminen tai koiran kanssa lenkillä käynti. Meidän nurkissa asuu vuorotyöläisiä ja ovat tarkkuutta vaativissa ammateissa, missä pitää olla hereillä ja skarppina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu