Miksi lukioihin on näin yhtäkkisesti otettu kokeiluun 75-minuutin mittaiset oppijaksot ja sitten siihen päälle on vielä suuri osa välitunneista muutettu 5 minuutin "siirtymävälitunneiksi".. En näe tällaisessa kokeilussa mitään järkeä enkä ymmärrä miksi tällä tavalla pyritään menettelemään, sillä ei ne puoli tuntia pidemmät tunnit tee yhtään sen viisaammaksi, kuin se että olisi 45 minuuttia, vaan päinvastoin, sillä olen huomannut, että useat oppilaat alkavat käydä jo siinä 50 minuutin paikkeilla levottomaksi ja oppiminen alkaa täten vaikeutua. Eikä tekosyynä tähän käy se, että ei tarvitse päivässä kantaa kovin monia kirjoja mukana kun on vährmmän oppijaksoja, sillä lukiota ollaan kovaa vauhtia sähköistämällä ja muutaman vuoden sisään iskon, että lukioon tavitsee mukaan vain tietokoneen. Vaikuttaa siltä, että Suomen päättäjät pyrkivät vähentämään lukioon pyrkivien määrää.
Mikä järki?
6
305
Vastaukset
- Kokemusta
45 minuutin oppitunnit on lukioon todella lyhyitä eikä asioita ehditä käsitellä tarpeeksi syvällisesti. Opiskelusta tulee tosi rikkonaista jos kahdeksankin tunnin päivä pilkotaan kahdeksaan pikkupätkään. Lukiossa kuitenkin lukkareihin voi vaikuttaa itse ja näin ollen halutessaan voi olla vaikka hyppäri keskellä päivää.
- kunnonopiskelua
Missä muka on ollut 45min tunnit lukiossa?
Täällä Kainuussa kun kävin lukion niin jo 2000-luvun alussa oli käytössä 75 min tunnit eli 4 päivässä ja tiistaina jopa 5 päivässä riippuen omista valinnoista.- FMFM
Voi hyvä ihminen, elämää ja lukioita oli jo ennen 2000-lukua!
75 minuutin oppitunnit ovat lukiossa aika nuori ilmiö. En muista tarkkaan, milloin niihin siirryttiin, mutta sitä ennen kaikissa päivälukioissa oppitunnin pituus oli 45 minuuttia. Ei siitä monta kymmentä vuotta ole.
- CaveGirl
Ei se silti opiskelua vaikeuta. Koittakaa ottaa lukiossa rennosti ja pyrkiä nauttimaan koulussa olosta parhaanne mukaan. Tärkeämpi olisi keksiä mille alalle haluaa lähteä työelämään, ja sitä voi joutua miettimään extensiivisesti ja on otettava selvää eri aloista, palkoista, yms. Tärkeintä on että oma halu ja koulujen tarjonta - nyt tai sitten siellä seuraavalla asteella - osuisivat edes osittain samaan linjaan, jolloin motivaatio ja oma kiinnostus pysyy yllä juuri ja juuri riittävästi. Välivuosissa ei ole mitään pahaa. Teidän elämännehän se on, joten kannattaa rauhassa miettiä mitä haluaisi tehdä. Ei kannata pelätä että jäisi jotenkin toisista jälkeen, vaan parempi miettiä rauhassa mitä haluaisi tehdä. Mitään kiirettä ei todellisuudessa ole, mutta lukioiässä tunne siitä ja ryhmäpaine on kaikista voimakkain. Monikin menee vasta 30:senä korkeakouluihin, ja työllistyy hyviin paikkoihin.
- mitäätääa
75 minuuttiset tunnit ovat perseestä! Jos asiaa on paljon niin voihan sitä aina laittaa kaksi 45 min tuntia peräkkäin ja välillä ulos happihyppelylle. Keskittyminen alkaa hajoamaan jo 30 min. päästä ja sitten loput 45 min. vain odotellaan, että koska pääsis välillä tauolle. Ihan ihme keksintöjä on tullut lukioihin. Samoin digitaaliset matskut on yleensä perseestä. Kirja on parempi. Kynä ja ruutupaperi on parempi matikassa kun mikään kone. Opetuksen uudistukset menee ihan päin v*ttua!
- TotuusAsiaan
Ne on otettu käyttöö muslimien rukoilutaukojen ajoituksen takia. Niiden pitää pyllistellä viis kertaa päivässä ja normaali aikataulu ei sovi yhteen rukoushetkien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432786Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061614Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 941253
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128