Tehdäänpä varoittavaa listaa huonoista muuttofirmoista tänne. Käytin Arvanna Kuljetusta muutossa ja oli kyllä katastrofi. Aikataulu petti ja tavaroihin tuli kolhuja, koska muuttomiehet eivät suojanneet kalusteita mitenkään ja raahasivat tavaroita maata pitkin. Heillä tuskin on vakuutusta, vaikka näin väittävät. Todella törkeää asiakaspalvelua, ei mitään asiantuntemusta, eikä kunnioitusta asiakasta kohtaan. Palvelu ei todellakaan vastannut tarjouspyyntöä.
Huonot muuttofirmat
38
15719
Vastaukset
- Ikiviha
Muuttopalvelu Forsman. Hajoitti valtavan määrän laatikoita, niin muovisia kuin pahvisia. Suojamuovit revitty pois, pesulanpusseissa lähteneet matot tuli ilman pussia ja vedettiin maata pitkin jne. Puretun kaapin kulmat pätki tohjoksi seiniin, tavaraa mystisesti katosi. Tj vi*tuili puhelimessa, läiski luuriakin korvaan pariin otteeseen ja lakkasi vastaamasta. Poliisi ei tutki varkautta kun itseltään ei ole pois ja 'pikku juttu', joten Forsmanin väki tähän tottuneena verottaa vähän joka kuormasta. Olen kuullut että heidän kuormasta on 'pudonnut' jopa sänky ja akvaario.... Isoja reikiä on autojen pohjassa!!
- Anonyymi
Uskon. Kamala muuttofirma. Ja ne kehut palautesivuilla on niitten omia laittamia!!
- Etsijokumuu
Kainuussa kuljetusliike Oksman. Hidas eikä aikataulut pidä yhtä hyvin kun tau' on aikataulut. Hermot ei pidä ainakaan omistajalla. Hyvä liike, jos arvostellaan vain että tuliko kaikki ehyenä perille ; tuli tuli 😂 montako vuotta voi pysyä firma pystyssä noilla asiakaspalvelutaidoilla? Vaitiolovelvollisuus heille tuntematon käsite. Voi helvetti mikä firma! Muuttoja olen ennenkin kokenut, mutta onneksi en aiemmin mitään tämmöistä.
- Anonyymi
hei, käytin myös Arvanna Kuljetusta ja olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa - minulle ei vastattu kun kysyin jotain tai varoittelin rikkoutumisesta - tavaroita käsiteltiin kovakouraisesti, heiteltiin ja tungettiin väkisin pakettiautoon - en nähnyt mitä nahkasohvalleni tehtiin alakerrassa, koska olin itse kolmannessa kerroksessa kantamassa tavaroita hissille, mutta nyt se on joka puolelta naarmuilla ja reunat kuin palkeenkielillä, sen suojapussi oli poistettu ja varmaan sitten myös raahattu maassa, sohva näyttää järkyttävältä - otin tänään yhteyttä Kuluttajasuojaan ja toivon että saan korvauksen - älkää ikinä käyttäkö tätä muuttofirmaa
- Anonyymi
Olen juuri käyttänyt Arvanna kuljetusta ja käytän uudelleenkin. Muuttomiehet olivat täsmällisesti paikalla, tavarat lähtivät ulos ripeästi, lastaaminen ja isojen huonekalujen kantaminen kierreportaissa kävi tottuneesti ja ammattitaitoisesti. Veivät ehjänä sellaisenkin huteran kalusteen, josta kukaan ei toivonut suuria. Ei mitään kolhuja eikä naarmuja, ovissa ja käytävissä kalusteiden kanssa mentiin todella huolellisesti. Kaikki sujui kuin unelma. Oman kokemukseni perusteella vahva suositus!
- Anonyymi
paljo sulle maksettiin tästä kommmentista ? :D
- Anonyymi
Muutto sujui todella nopeasti, ja muuttomiehet olivat erittäin mukavia, helposti lähestyttäviä ja ammattitaitoisia. Muuttokuormani kannettiin ja pakattiin muuttoautoon huolellisesti ja varoen, eikä tavaroihini tullut naarmun naarmua. Olin pyytänyt tarjouksen myös muuttolaatikoista, mutta Arvanna Kuljetuksesta sanottiin suoraan, että muuttolaatikoiden tuominen Jyväskylään olisi kallista, ja he suosittelivat minulle kahta yritystä, josta voisin tilata itselleni muuttolaatikot edullisemmin. Muutoinkin yhteydenpito Arvanna Kuljetuksen kanssa oli mutkatonta. Hinta-laatusuhde yrityksellä on siis mielestäni kerrassaan mahtava. Ilman Arvanna Kuljetusta muutto Jyväskylästä Espooseen 30 asteen helteessä olisi ollut lähes mahdottomuus.
- Anonyymi
Itse olen myös käyttänyt kolme kertaa Arvanna Kuljetusta, ja aina palvelu on ollut moitteetonta. Suosittelen, hinta-laatu-suhteella pääkaupungin paras muuttopalvelu.
- Anonyymi
Arvanna Kuljetus on paras muuttofirma, jota olen koskaan käyttänyt! Urakkapalkkio, kaikki pysyi ehjänä ja muuttomiehet olivat ihan asiakaspalvelun ammattilaisia. Kaikki tehtiin niinkuin pyydettiin, ja veivät aiemmin rikkoutuneen pesukoneenkin pois samaan hintaan. Multa iso suositus!
- Anonyymi
Otin Niemen ja en uskonut palautteita jotka ovat kaikki negatiivisiä viime vuoden puolelta. Tavaraa meni rikki ja vedettiin hiekkaa pitkin. Sanottiin että korvaavat kaikki vahingot. Sitten kun laitoin ilmoituksen vahingoista eivät vastanneet mitään. Annoin kuluttajaneuvojalle joka sanoi että tuttu firma ja tuskin vastaavat heillekään. Eivät vastanneet. Miten Niemellä voi mennä kaikki pieleen nykyisin ihan jatkuvasti. Ilmeisesti kato on suuri kun hakevat ihan ketä vain töihin. ÄLKÄÄ OTTAKO NIEMEÄ EIVÄT KORVAA VAHINKOJA RIKKOVAT TAVAROITA JATKUVASTI EIVÄT VASTAA KULUTTAJAVIRANOMAISILLE
- Anonyymi
Itsellä ei rikkoutunut mitään, mutta molemmilla kerroilla unohtivat tavaraa edelliseen paikkaan. Ei hyvä!
- Anonyymi
Viime keväänä Niemi palveli - todella vain positiivista sanottavaa, oli vaikea muutto. En millään olisi selviytynyt ilman muuttopalvelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viime keväänä Niemi palveli - todella vain positiivista sanottavaa, oli vaikea muutto. En millään olisi selviytynyt ilman muuttopalvelua.
Ei ikinä enää Niemeä, aikataulut sekaisin, ym mukavaa. 3 päivää muuttivat mun kaksiota???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä enää Niemeä, aikataulut sekaisin, ym mukavaa. 3 päivää muuttivat mun kaksiota???
Ei voi olla totta! Mikään yritys kolmea päivää muuta. Itse olen tehnyt sopimuksen Niemen kanssa, juuri tilasin tarvikkeita heiltä, pakkaan itse ja suojaan huonekalut jne. Kolme miestä, kaksi apumiestä ja kuljettaja tulevat hakemaan tavaroita. On itse valvottava pakkaamista tai pakakattava itse. Jos kaksi miestä ei huonekaluja ja tavaroita saa liikuteltua ilman hiekassa raahaamista , ovat tosi pienikoisiaja heiveröisiä. Eivät jaksa kantaa mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä enää Niemeä, aikataulut sekaisin, ym mukavaa. 3 päivää muuttivat mun kaksiota???
Onko kukaan tehnyt mitään tilauksia Niemeltä?
- Anonyymi
Muutan aika usein ja kamalin kokemus Tampereella oli Nääs muuttopalvelu. Nääsmuuttoa ei ikinä enää. Sain kuskata omalla farmarihenkilöautolla heidän jälkeensä jättämiä tavaroita 4 kuormaa. Koko homma kesti n. 14 tuntia kun yhdellä hikisellä vanhalla valkoisella pakulla sahasivat puolenkymmentä kertaa vähintäänkin kaksion tavaroita. Matka talolta talolle oli n. 5 km. Lisäksi törkyturpia sieltä tuli kaikenmoisia vittuiluja.
- Anonyymi
Juu, tuttua nääsmuutto settiä, valitettavasti.
- Anonyymi
Itselläni on todella huonoja kokemuksia firmasta nimeltä Muuttopalvelu Leppävuori (Helsinki).
Aikataulu ei pidä
Puhelimeen ei vastata
Hinta muuttuu matkan varrella
Rikkoivat huonekaluja
Eivät suostu korvaamaan mitään vaan syyttävät asiakasta- Anonyymi
Älkää vaan palkatko Muuttopalvelu Leppävuorta. Jättävätä tulematta kokonaan paikalle. Kannattaa myös googelttaa kyseisen firman toimari, niin kaikki varmasti pysyy kaukana kyseisestä firmasta.
- Anonyymi
Ei jatkoon tämä arvannan kuljetus ihan täyttä *****
- Anonyymi
Mitä tapahtui?
- Anonyymi
Arvanna kuljetus, huono kokemusta.
- Anonyymi
Huonoin muuttofirma ikinä,rikkoi meidän pöydän,jätti vaatteita ja niin paljon tavaraa että suosittelen paluuta sinne Viroon.
- Anonyymi
Meillä oli niin hyvä kokemus ammattitaitoisista ja ystävällisistä ja täsnällisistä miehistä, että aion nyt uudelleen tilata heiltä muuton.Ruusuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli niin hyvä kokemus ammattitaitoisista ja ystävällisistä ja täsnällisistä miehistä, että aion nyt uudelleen tilata heiltä muuton.Ruusuja.
Kys olie siis edellisessä Arvanna muutosta.
- Anonyymi
meillä vain positiivista sanottavaa kys. firmasta oulu-lappeenranta sujui tosi hienosti.miehet nopeita ja kaikki meni sujuvasti.aikataulut ym. suosittelen.
- Anonyymi
Pirkanmaan Pikakuljetus. Toinen muuttomiehistä oli psykoosissa ja toinen vihainen kuin ampiainen. Muutto sujui hyytävän hiljaisuuden vallitessa. Jos polttaisin tupakkaa ja olisin käyttänyt sytkää olisi ilmapiiri räjähtänyt kuin ydinpommi. Kukaan ei vaihtanut kuin noin kolme sanaa koko aikana vittu.
En vieläkään tiedä miksi siitä ilosta piti maksaa 240 euroa. Olisivat ansainneet korkeintaan vitosen.- Anonyymi
Ja jouduin kulkemaan heidän pakettiautonsa mukana. En ole koskaan pelännyt niin paljon. Ihan vitun pelottavia hyypiöitä olivat. Sain traumat.
- Anonyymi
Itse olen käyttänyt Arvanna Kuljetusta 3 kertaa ja tulen käyttämään jatkossakin. Erittäin ystävälliset ja huolelliset muuttomiehet eikä koskaan ole tavaroita hajonnut. Plussana edullisuus!
- Anonyymi
Käytin muutossa Arvanna kuljetusta Pohjois-suomi-Porvoo 2.7.2024 . Voin todeta kellä olisi lastaus ja purku käynyt siihen tyyliin nopeasti kuin heillä. Ei siinä kytätty lisä tunteja ja aika taulua jouduttiin aikaistamaan 8 tuntia joka olikin suuri plussa meillekkin näin pääsimme aamulla aikaisin lähtemään kohti Porvoon maisemia. Muutto miehille isot +++++
- Anonyymi
Erittäin tehokasta ja huolellista työtä. Muuttofirmasta soitettiin etukäteen ja huolehdittiin, että kaikki kunnossa muuttoa varten. Muutto tehtiin ripeästi ja vaikka keli oli lämmin, herrat paiskivat töitä kovasti. Hinta ja kalusto oli juuri se, mitä oli sovittu. Iso kiitos Arvannan Kuljetukselle!
- Anonyymi
Älkää vaan erehtykö ottamaan Tampereen seudulla Nääsmuuttoa, aivan hirveä kokemus.
- Anonyymi
Huonohkoja kokemuksia Alpha Moving yhtiöstä muutaman vuoden takaa. Firma myi täyspalvelumuuton toiseen Pohjoismaahan edullisesti. Yhteyshenkilö kielsi pakkaamasta itse sanoen, että firman vakuutus ei korvaa vaurioita, jos pakkausta ei ole tehty heidän toimesta. Muuttopäivänä pihaan ajoi rekka, missä pelkkä kuljettaja. Kuljettaja oli luullut, että kaikki on valmiiksi pakattu ja piti ehtiä saman iltapäivän Ruotsinlaivaan. Mukana oli myös muiden muuttajien tavaroita. Täysi sähläys. Onneksi olimme kielloista huolimatta pakanneet puolet tavarasta… Huonekalut suojattiin vain huovilla ja lähes kaikissa huonekaluissa olikin matkan jälkeen jokunen kolhu.
Kuljettaja ja kuski oli todella hyvä ja auttavainen. - Anonyymi
Putaan Muutto ja Kuljetus (Vuokraamoni Oy Oulu)
Pysy kaukana tästä firmasta. Muutin Ranskaan vuosi sitten heidän toimestaan. Firman omistaja kävi arvioimassa kuorman ja se osoittautui pieleen menneeksi. Pääkuorma saapui perille ihan ok. Seuraava kuorma, jota riitelin monta kuukautta, tuli sitten lähes 8 kuukautta myöhemmin. Kaikki valaisimet oli tuusan paskana, samoin kaikki pihakalusteet, jotka olivat metallia. Kuormasta puuttui reilusti tavaraa, joika monien uhkailujen jälkeen löytyi osittaina, Edelleen lähes vuotta myöhemmin on loppukuorma tulematta ja kalliita tauluja kateissa. - Anonyymi
En suosittele Victor Ekin muuttofirmaa.
Maksoin lähes 14 000 € muutostani Tanskasta Suomeen. Vakuutuksesta maksoin 600 €, koska firman vakuutus oli vaatimaton. Kyse piti olla täyden palvelun muutosta.
Loppulaskussa oli mukana myös hinta työstä, jota ei ollut tehty. Joka poistettiin huomautettuani asiasta.
Huomattava hinta ei taannut laatua. Tavaroitani tärveltyi, koska esim. huonekaluja ei ollut suojattu..
Ruukkukasvini löytyivät kuolleina kellarin uumenista, koska kukaan firmasta ei vaivautunut lukemaan laatikoiden päältä niiden sisällöstä.
Sen sijaan, että firma olisi ottanut heti reilusti vastuun, sain kuulla loputtomia selityksiä ja ikäviä kommentteja.
Kesti 4 kk ennen kuin firma lopulta korjasi huonekaluni. Huonekasveja ei korvattu lainkaan. - Anonyymi
Olen käyttänyt useita muuttofirmoja ja vain yhden kanssa ollut ongelmia. Viime vuonna pk-seudulla firma nimeltä Laatikot Liikkuu, oli todella epäammattimaista palvelua ja aikataulut eivät täsmänneet eivät sitten lainkaan. Jouduimme soittelemaan useita kertoja perään, ennen kuin vaivautuivat kertomaan oikean aikataulun tai saapumaan paikalle... Eivät siis alunperin edes vaivautuneet ilmoittamaan, ettei sovittu aikataulu pidäkään. Ei saatu pahoitteluja tai hyvitystä useiden tuntien viiveestä huolimatta. Ei enää ikinä! Oli todella stressaava muutto.
- Anonyymi
Käytin Arvanna Kuljetusta ja kokemus oli huono. Asiakaspalvelu oli törkeää, omaisuuttani ei kohdeltu arvostavasti, osa tavaroista katosi muuton aikana ja he eivät ottaneet näistä mitään vastuuta. En voi suositella.
- Anonyymi
Huomenta. Tässä kauhistelen kun luin näitä. Tuore muutto nyt takana ja 1000 euroa +kuulemma lisälaskua tulossa. Yritykseltä tulikin ahne alihankkija jolla ei ollut sovitusti toista kantajaa vaan opiskelijapoika joka teki verottomana. Asiakasta ei kuunneltu yhtään. Lasikaapisto ja arvokas sänky paskana. Patjat lojuivat muuton aikana suojaamatta pihassa hiekalla. Lasikaappi halkesi koska ei sovitusti purettu eikä pakattu eikä ollut myöskään nokkakärryä koko aikana. Kantamalla meni myös pyykinpesukone vuoden vanha ja huomattiin että rumpu ei toimi enää kunnolla. Suoraan sanottuna v....aa tämä ahkera alihankkija jonka puhelin soi kokoajan ja hän oli luvannut minun maksamalla ajalla toiselle henkilölle muuttoa. Nyt asia alkaa valjeta. Eilen käyty kallista keskustelua vakuuyhtiön kanssa. Asiaa myös poliisille ja tietenkin kuluttajavirastoon.Töihin tästä kaaoksesta ei voi lähteä ja kaikin puolin stressaava tilanne muutenkin on muuttaminen. Katsokaa hyvät ihmiset Kenelle uskotte kalliin työllä ansaitun omaisuutenne kuljettamisen. Suomen kielellä selvästi tällainen touhu on rikollista. Esiintyä kokeneena firmana joka hukkaa porakoneensa ja soittelee vielä seuraavana aamuna asiakkaallee ja kyselee Tiedätkö missä minun porakone on ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758