Hassan Zubier

jesse_l

Zubier tuomittiin vuonna 2001 muun muassa törkeästä tuhopoltosta.
Turun puukotusiskujen sankari Hassan Zubier istui vuosituhannen alussa Ruotsissa vankilassa, kertoo Yle.

Yle perustaa tietonsa Ruotsin käräjäoikeuden papereihin.

Zubier tuomittiin vuonna 2001 törkeästä tuhopoltosta, tuhopoltosta, vahingonteosta ja väärän hälytyksen tekemisestä yhteensä kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen.

Zubier sai tuomion sytytettyään oman autonsa palamaan hotellikodin pihalla vuonna 2000. Hän oli turhautunut, koska ei ollut saanut vakituista paikkaa linja-autoyrityksestä, jossa oli töissä.

Vuotta aiemmin Zubier oli sytyttänyt kaksi paloa sairaalassa, jossa työskenteli vartijana. Hän oli sytyttänyt tulee vessan paperikorin ja varastokomeron. Palojen seurauksena kahden osaston potilaat jouduttiin evakuoimaan sairaalan pysäköintialueella.

Väärän hälytyksen hän teki heinäkuussa ja lokakuussa 1998 väitettyään nähneensä aseistettuja miehiä, jotka olivat vaaraksi muille.

Ylen mukaan miehellä on tilillään myös varkaus. Vuonna 2000 hän varasti työnantajaltaan 18 300 kruunua eli noin 2 000 euroa.

Oikeuden pöytäkirjoista käy myös ilmi, että Zubierilla oli rankka lapsuus. Häntä käytettiin lapsena joitakin kertoja hyväksi. Zubierin mukaan kyseessä oli naapuri, joka hoiti asuinalueen lapsia.

Tiistaina kävi ilmi, että Zubier yritti huijata itselleen korvauksia Turun puukotusiskujen jälkeen. Hänen esittämänsä todistus menetetyistä ansioista ambulanssifirmassa Ruotsissa oli väärennös.

Turun käräjäoikeus katsoi aiemmin Zubierin olevan oikeutettu vajaan tuhannen euron korvaukseen kuukaudessa siihen asti, kunnes hän täyttää 65 vuotta. Näin hänelle olisi maksettu korvauksia liki 20 vuoden ajan.

Hassan Zubier sai sankarin maineen, kun hän auttoi elokuussa 2017 tapahtuneen Turun puukotuksen uhria.

6

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onsejännää

      Kyllä nyt on joku urpo täpinöissään kun saa joka palstalla jauhaa tuosta

    • Totuus-Julki

      Aloituksessa manitaan hekilöstä joka on suomalisten sankari. toisn kuin viranomaiset joille ilmoitettiin monin tavoin useita kertoja suuresta vaarasta joka kansalasia uhkaa joka sitten toteutuikin turun puukotuksen myötä.miksei aloittaja kerro heistä sanakaan .koska ei uskalla.

      (Useat tiedotusvälineet Suomessa ovat uutisoineet tietojaan siitä, että Bouananen radikaaleista puheista varoitettiin Pansion vastaanottokeskuksen johtoa. Vastaanottokeskuksen johto ja poliisi ovat myöntäneet, että he saivat varoituksia.

      Silti Bouanane ei ollut suojelupoliisin erityisessä tarkkailussa. Turun puukotuksen tekijästä etukäteen saatu vihje ei Suojelupoliisin mukaan riittänyt salaisiin tiedonhankintakeinoihin.) lähde: Aamulehti. 15.09.2017.

      • Niiihhh

        Kyllä puskaradio tietää


      • Senkinmulkkuuu

        Vasara murhaajien sukua!


      • Niiihhh

        Puskaradio tietää


      • Niiiihhh

        Laukaalla homoja!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      43
      7457
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3713
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      48
      3573
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3338
    5. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      52
      3160
    6. 51
      3024
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      36
      2842
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2494
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      196
      1925
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1561
    Aihe