Tietokoneohjelmista valitusta

Lukiolaiset valittavat ettei sähköisen yo-kokeen ohjelmia ole opetettu "tarpeeksi":
https://yle.fi/uutiset/3-10375883?origin=rss

Lukiohan on yleissivistävä koulu johon mielestäni kuuluu että ihan kaikkea ei oikeassa työelämässäkään voida kertoa viimeistä pilkkua myöten vaan jonkinverran on itsekin kyettävä ottamaan selville ja hoksaamaan asioita.
Oppisiko siinä edes loppuunsa mitään jos kaikki kerrottaisiin viimeistä pilkkua myöten ja sitten vain toistaisi sen kuin tietokoneohjelman suorittaisi? Sitäpaitsi ihminen tuppaa unohtamaan yksityiskohtia jos selostetaan pitkä litania asiaa yksityiskohtia myöten poikkeuksen poikkeuksineen jne. temppuineen.
5238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielestäni abitin kanssa on se ongelma, että se on "käyttöjärjestelmänä" huomattavasti erilainen, kuin esimerkiksi normaalisti tietokoneillamme on.

Esimerkiksi useat abitin ohjelmat ovat jurakautisia versioita (kuten esim. geogebra) ja sen erilaisten versioiden kanssa saattaa olla erilaisia juttuja. Itseäni ainakin vitutti yhdellä matematiikantunnilla, missä opettaja näytti, miten eräs juttu tehdään geogebrassa ja kurssikokeessa abitissa homma ei luonnistunutkaan samalla tavalla eri version takia.

Libreofficet sun muut eivät ole minullekkaan ihan itsestäänselvyys ja välillä tuntuu jumittavan niiden kanssa oikein huolella vaikka kaikenlaista teen koneella editoinnista pelaamiseen. Kaikki meistä ei ole vaan tarkoitettu tietokoneiden kanssa pelleilyyn. Vaikka kaikkeen melkein löytyy selkeät ohjeet niin netistä, kuin itse abitista, voisi sen opettamista kyllä mielestäni lisätä.

Äänestä
  • Ihan samat ohjelmat oletetaan osattavan bilsassa kuin muissakin aineissa, eli libret sun muut pitää osata

    Äänestä

Mua taas vituttaa se että n spiren ja älyn kaltaiset ohjelmistot maksaa siis ihan vitusti. Olen lukion 3 enkä ole ostanut kumpaakaan vielä kertaakaan ja olen pärjännyt vallan mainiosti kokeessa

Äänestä

Nämä GeoGebrat yms jäivät tosi heikolle opetukselle ja varsinkin kun ohjelmassa ei ole toimivaa Helpiä. Työelämässä käytetään ohjelmia jotka edes ovat käyttäjäystävällisiä jossain määriin ja niissä on TUITORIAL tai Help saatavilla. Tilastolliseen laskentaa käytetään Minitab-ohjelmaa josta opettajat eivät ole edes kuulleet !
Myös kirjoitusohjelmat ovat myös surkeita. Kun näillä ohjelmilla mitataan osaamista so. niin kuin laskimen sijasta pitäisi laskea laskutikulla tai muuten et osaa matematiikkaa?!… näin väitti aikoinaan nuoruudessani matematiikan opettajani.

Äänestä
  • Jos osaat todella laskea laskutikulla, niin huomaat järjettomät vastaukset (esim. suuruusluokkavirheet) helpommin kuin laskimella laskiessasi. Tämä johtuu siitä, että olet joutunut määrittämään tuloksen pilkun paikan aivan itse ja näin oppinut eri suureiden mahdolliset suuruusluokat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


figure.it.out.Urself kirjoitti:

Lukiolaiset valittavat ettei sähköisen yo-kokeen ohjelmia ole opetettu "tarpeeksi":
https://yle.fi/uutiset/3-10375883?origin=rss

Lukiohan on yleissivistävä koulu johon mielestäni kuuluu että ihan kaikkea ei oikeassa työelämässäkään voida kertoa viimeistä pilkkua myöten vaan jonkinverran on itsekin kyettävä ottamaan selville ja hoksaamaan asioita.
Oppisiko siinä edes loppuunsa mitään jos kaikki kerrottaisiin viimeistä pilkkua myöten ja sitten vain toistaisi sen kuin tietokoneohjelman suorittaisi? Sitäpaitsi ihminen tuppaa unohtamaan yksityiskohtia jos selostetaan pitkä litania asiaa yksityiskohtia myöten poikkeuksen poikkeuksineen jne. temppuineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu