Osuuskunnat ItäMaito ja Maitosuomi yhdistyvät – uusi osuuskunta tuottaisi 900 miljoonaa litraa maitoa
Yhdistymisen eduksi Esa Kotala mainitsee myös maidon tuottajahinnan nostamisen.
– Se olisi tilojen kannalta nyt välttämätöntä. Tällä ei ole siihen välitöntä merkitystä, mutta tulevaisuudessa ehkä on.
Uusi Osuuskunta Maitosuomi tulee aloittaessaan olemaan Valion suurin omistaja 42,7 prosentin osuudella Valion osakkeista.
JOKO ANNIKAN HAME ALKAA HEILUA JA VALION JOHTAJISTON PERSE-TUTISTA
KIELTÄMÄTTÄ HISTORIAN HAVINOISTA NOUSEE MIELEEN MUISTOT
TLK = TUOTTAJAINLIHAKESKUSKUNNASTA JOSSA YHDISTYMINEN LAKKAUTTI KOKO KATTOJÄRJESTÖN
JOS VALIO LYÖDÄÄN ALAS ON SYYTÄ MUISTAA KUITENKIN KUINKA LIHASEKTORILLA KÄVI TLK ALAS AJON JÄLKEEN
VÄLTTÄÄKSEEN TURHAN MAITOSODAN ON VALIO PIDETTÄVÄ KULISSINA PYSTYSSÄ MUTTA RENGILLE NIMELTÄ VALIO ON NÄYTETTÄVÄ MISSÄ ON KAAPIN PAIKKA
MEIJERIKENTÄN PIRSTALOIMINEN EI SIIS TULE KYSYMYKSEEN MUTTA VALION JOHDON ALISTAMINEN TUOTTAJIEN MÄÄRÄYSVALTAAN ONKIN OLTAVA ENSISIJAINEN TOIMI MINKÄ UUSI OSUUSKUNTA TEKEE JA AINA TARPEEN VAATIESSA VALION JOHTAJISTON ERO-ILMAN KULTAISTA KÄDENPURISTUSTA ON TEHTÄVÄ MAHDOLLISEKSI
JA TUOTTAJIEN HALLITUKSEEN VIETERIUKKOJEN SIJAAN OIKEAT YRITTÄJÄ JOHTAJAT JOS NIITÄ ENÄÄ EDES LÖYTYY
LÄHTÖLASKENTA VALIOSSA ALKANUT
14
374
Vastaukset 14
- SamaaValiotaKaikki
Tällä kaupalla ei ole odotettavissa mitään aloittajan kuvailemaa salaliittoteoriavaikutusta. Osuuskunnat ovat koko ajan olleet mukana Valion hallinnossa osuuksiensa mukaan, ja sama jatkuu tämän kaupan jälkeenkin.
- tervasulka
Luultavasti Valion johto saa jonkinlaiset bonukset hyvin tehdystä työstä. 50-100% vuosipalkasta
- VAIKKAKAKSSATAA
tervasulka kirjoitti:
Luultavasti Valion johto saa jonkinlaiset bonukset hyvin tehdystä työstä. 50-100% vuosipalkasta
NO TUOTTAJATHAN SEN MAKSAA
- PARASTAPA
tervasulka kirjoitti:
Luultavasti Valion johto saa jonkinlaiset bonukset hyvin tehdystä työstä. 50-100% vuosipalkasta
VALION TUOTTAJAT EIVÄT TARVITSE KRIISITUKEA HEILLE RIITTÄÄ JOHTAJANSA MUKAAN SE ETTÄ VALIO HOITAA LIIKETOIMINTAANSA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA
PARAS TAPA AUTTAA VALION VILJELIJÖITÄ - TAPAPARAS
PARASTAPA kirjoitti:
VALION TUOTTAJAT EIVÄT TARVITSE KRIISITUKEA HEILLE RIITTÄÄ JOHTAJANSA MUKAAN SE ETTÄ VALIO HOITAA LIIKETOIMINTAANSA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA
PARAS TAPA AUTTAA VALION VILJELIJÖITÄMIKÄ OLISI PARAS TAPA AUTTAA SINUA
- Tervasheino
PARASTAPA kirjoitti:
VALION TUOTTAJAT EIVÄT TARVITSE KRIISITUKEA HEILLE RIITTÄÄ JOHTAJANSA MUKAAN SE ETTÄ VALIO HOITAA LIIKETOIMINTAANSA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA
PARAS TAPA AUTTAA VALION VILJELIJÖITÄOnx sulla plöröt housuissa?
- HAISEETÄNNEASTI
Tervasheino kirjoitti:
Onx sulla plöröt housuissa?
SULLA TAITAA OLLA KUN JOUDUT VALIO KRIISITUEN VARAAN
- TOIVOTTOMAT
TAPAPARAS kirjoitti:
MIKÄ OLISI PARAS TAPA AUTTAA SINUA
NIIN KUMPI SITÄ KRIISITUKEA TARVITSIKAAN MINÄ VAI VILJELIJÄT
ÄLÄ ENÄÄ TÄNÄÄN VEDÄVIINAA
- VALIOONYRKITETÄÄN
https://yle.fi/uutiset/3-10377933
– Tuottajien määrän väheneminen on se ratkaiseva tekijä. Tämä vahvistaa meidän organisaatiotamme ja yhdistymällä turvataan tulevaisuudessa osuuskuntien palvelut yrittäjille, sanoo Osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtaja Esa Kotala. Kotalan mukaan myös palveluiden erikoistuminen on suuremmassa yksikössä mahdollista.
Yhdistymisen eduksi Esa Kotala mainitsee myös maidon tuottajahinnan nostamisen.
– Se olisi tilojen kannalta nyt välttämätöntä. Tällä ei ole siihen välitöntä merkitystä, mutta tulevaisuudessa ehkä on.
EIKÖ VALIO MAKSAKKAAN PARASTA HINTAA KUN TÄYTYY YHDISTYÄ JOTTA HINTA SAADAAN VALIOSSA PARANEMAAN- TIESIN-ETTÄ-NÄIN-KÄY
Yhdistymisen eduksi Esa Kotala mainitsee myös maidon tuottajahinnan nostamisen.
EIKÖ VALIO JUURI VAKUUTTANUT ETTÄ
PARASTAPA AUTTAA VALIOLAISTA TUOTTAJAA ON KUN VALIO HOITAA LIIKETOIMINTAANSA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA
EDES OMISTAJAT EIVÄT ENÄÄ USKO VALIOON - LaajennaKäsityskykyäsi
Maailman paraskin voi haluta parantaa. Kyllä mahtuu tuottajille isompikin tilipussi, ei tähän tarvitse tyytyä. Oikeiden maidontuottajien keinot voi kuitenkin poiketa aika tavalla tämän tikkukirjainhuutajan käsityskyvystä.
- MIELENKIINTOISTA-ON
LaajennaKäsityskykyäsi kirjoitti:
Maailman paraskin voi haluta parantaa. Kyllä mahtuu tuottajille isompikin tilipussi, ei tähän tarvitse tyytyä. Oikeiden maidontuottajien keinot voi kuitenkin poiketa aika tavalla tämän tikkukirjainhuutajan käsityskyvystä.
Oikeiden maidontuottajien keinot voi kuitenkin poiketa aika tavalla tämän tikkukirjainhuutajan käsityskyvystä.
NO KERROPPA NE KEINOT SITTEN KUN MIELESTÄSI MINÄ EN TIEDÄ KUN 40 VUOTTA VALIO ON MAKSANUT SAMAA TAI PIENEMPÄÄHINTAA NIINKUIN NYKYÄÄN
NIIN NÄHDÄÄN MILLAINEN OIKEA TUOTTAJA SITTEN OIKEIN ON - TotaalistiKyllästynyt
Jos olet Valion tuottaja, likaat omaa pesää täällä huutamalla. Mitään apua tuollainen toiminta ei tuota, ja osuustoiminnan periaatteisiin ja oman osuuskunnan rakenteisiin, historiaan ja nykyisyyteen syventyminen olisi antanut vastauksen moniin noista kysymyksistä paljon aiemmin ja helpommin, kuin odottaa jonkun muun niitä itselleen tällaisella palstalla selvittävän. Varsinkin, kun itse osoittaa vastaanottokykynsä rajallisuuden huutamisella, ja samojen kysymysten jankkaamisella. Tietoa saa, jos sitä haluaa.
- Anonyymi00014
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5261058- 60691
- 53594
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160593Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166568Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.244562Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84542Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta98469Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187460