Kuinka kauan jaksaa elää pelkän perheen vuoksi?

Mitäpä jos alkaisit elämään itsellesi ja näkisit kaikki mahdolliuudet jotka ovat ulottuvillasi? Jos asuinpaikkakunnaltasi löytyy esim. Uimahalli, lippu sinne ei varmastikaan maksa maltaita. Jos et ole ennen harrastanut kirppareita niin nyt voisit tehdä kirppiskäynnin, katselu on ilmaista ja jotainhan voi pienellä summalla löytääkin.. Päiväkahvit kahviossa.. Kävely on ilmaista, vielä on luonnossa katsomista.. Miksikö ehdottelen ? Siksi koska näin saisit masentuneen mielen virkeämmäksi.. Toimii ainakin minulla, miksikäs ei sinullakin

Uskon että olet aito. Jos olisin ateisti niin varmaan ajattelisin samalla tavalla, mutta kun en ole ja tiedän että ihmisen elämä on täällä muutakin kuin syntyä ja hankkia jälkikasvua ja sitten vain kuolla pois. Kyllä ihmisen olemassaolo on kaikkea muuta kuin tuota ja jokaisella elämällä on Jumalan tarkoittama iankaikkinen suunnitelma ja juju. Sinun tulee se ehdottomasti löytää.

Hei,

Oletko ajatellut, että voisit jutella ajatuksistasi ja tilanteestasi jonkin ulkopuolisen tahon kanssa? Kerroit, että et koe saaneesi apua terapiasta. Jonkun ulkopuolisen auttajatahon tuki voisi kuitenkin auttaa jäsentämään ajatuksia ja myös helpottaa jaksamista.

On olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Tässä muutamia vaihtoehtoja:

- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

- Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

Kiireellisessä tilanteessa voit aina ottaa yhteyttä myös paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen ja taloudellisissa ongelmissa kannattaa olla yhteydessä oman kunnan talous- ja velkaneuvontaan.

Voimia tilanteeseesi!

Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Olen miettinyt ihan samaa. Itse olen suunnilleen samanikäinen nainen ja pohdin päivittäin itsemurhaa. Minulla on pieni lapsi ja mies, mutta olen niin syvästi masentunut etten saa enää mitään iloa heidän seurastaan, muista läheisistä puhumattakaan. Olen vain niin ahdistunut, väsynyt ja kyllästynyt elämään enkä voi olla miettimättä kuka siitä hyötyy jos kärsin täällä vielä 50 vuotta lisää. Aina sanotaan että itsemurha on itsekäs teko, mutta ihan yhtälailla on itsekästä vaatia ihmistä jaksamaan tuskallista elämää vain toisten vuoksi.

Ollapa hetki nii kuin sinä kolmekymppinen mies ja tehdä ja kokea kaikkea mukavaa mitä elämässä on. Mahdollisuuksia on vaikka mihin, esteet on tehty voitettavaksi, mikään ei oo mahdontonta. Ei saa jäädä tuleen makaamaan on hyvä motto. Pelkäätkö elämistä ettet uskalla aloittaa ja ottaa riskiä missään kun pelkäät epäonnistuvasi. Aloita jostain mikä sinua kiinnostaa, elämällä on annettavaa vaikka ei se aina helppoa olekaan mutta älä anna periksi.

Toivon syädämeni pohjasta, että oot vielä elossa! Uskon, että elämä voi tuntua todella rankalta. Itse en ole koskaan masentunut ollut mutta lieviä oireita oli muutama vuosi sitten. Siitä kuitenkin nousin vain vahvempana ylös ja tiedän että sinäkin pystyt siihen! Itselle samalla elämä olisi varmaan täysin merkityksetöntä ja tuntisin samoin kuin sinä, jos en tietäisi jostain suuremmasta. Se auttaa minua uskomaan parempaan tulevaisuuteen täydellisessä paikassa, mutta sitä ennen on aikaa nauttia elämästä täällä ja kertoa muillekkin siitä ilosanomasta jonka Jeesus on elämään tuonut.

Jos asut Helsingissä, tule ensi sunnuntaina kello 11.00 Näkinkuja 3, lupaan että sun elämä muuttuu!
Voimia ja jaksamista, sä tulet vielä löytämään elämänilon koska niin moni muukin tässä maailmassa sen omistaa!

Niin monta hyvää syytä päättää päivänsä. Suomessa liikaa puututaan toisten asioihin tyylillä, että halutaan vain osoittaa olevansa jotenkin parempi kuin toinen. Ei puututa siis auttamisen halusta vaan se on sellaista riidanhaluista puuttumista, riidan haastaminen siis motiivi. Eikä siihen Mika Yrjölän saarnat näkinkuja kolmessa sunnuntaisin auta. Eikä O.Hakalan Oddfellows tai free bride yhteisöön liittymiset.

Itse vakavan masennuksen läpi käyneenä ja itsemurhaa kahdesti yrittäneenä voin tällä hetkellä kertoa, että kyllä siitä voi selvitä. Todella rankkaahan se on, mutta kokemuksesta voin sanoa että myös sen arvoista. Itse menin nuorena naimisiin ja kaks lasta synty, mutta sitte alko muutaman vuoden päästä asia mennä aika paskamaisiks. Lopulta tuli alkoholismi ja masennus mulle ja ero tietysti. Nyt noista jutuista on semmoset 15 vuotta ja olen uudelleen naimisissa terveessä ja hyvässä suhteessa. Että usko vaan sullakin on toivoa vaikka ei siltä tunnu. Jaksamisia sinne sulle!

Hei kanssakulkija! Olen nyt suuren henkisen tuskan kourissa, ja olen kulkenut saman polun useaan kertaan. Itsemurha on välillä kutkuttava vaihtoehto, kun en yksinkertaisesti näe miten millään voisi olla mieltä. Mutta kuten varmasti olet elämäsi aikana huomannut, joskus ulkopuolelta on helpompi nähdä kuin sisäpuolelta. Vakavan masennuksen kourissa on niin vaikeaa nähdä miten mitään hyvää voisi olla, mutta ulkopuolelta näkee sen usein helpommin.

Kerron mikä on minulle avautunut aiempien ja etenkin tämäkertaisen kriisin myötä. Mun pitää nöyristyä vaikka kuinka paljon sattuukin myöntää. Mulla on ollut surkea itsetunto, mutta olen vasta nyt tajunnut sen johtuvan nimenomaan päinvastaisesta kuin luulemastani syystä: olen alitajuisesti katsonut itseäni ylhäisempänä ja jollain tavalla parempana ja etenkin viisaampana kuin muita, joka on johtanut siihen että joka kerta kun olen tajunnut olevani vain normaali syrjäytynyt ihminen kaikkine heikkouksineni ja mokineni, on se sattunut kamalasti nimenomaan alitajuiseen ylimielisyyteeni peilattuna.

En missään tapauksessa väitä, että sinä olisit välttämättä ylimielinen tai mitään muutakaan, mutta ehkä kenties mahdollisesti Jeesuksen (en tuputa uskontoa, älä huoli) sanoissa "jos haluatte olla suurimpia, tulkaa pienimmiksi" on viisaus. Mitä enemmän hyväksyt osan palvelijana, sitä pienempi saa sinut tuntemaan olosi kuninkaaksi. Nykymaailmassa on hyvin helppoa unohtaa kuinka siunattuja me olemme kaikkine luksustuotteinemme, kuten vaikkapa internetin suhteen. Mutta koska haluamme aloittaa usein sieltä pyramidin huipulta, emme monestikaan jaksa oppia arvostamaan sitä hetkeä kun saamme tiskata astiamme, jotta meillä olisi taas puhtaat astiat käytössämme, oppia arvostamaan sitä että saamme käydä suihkussa jne.

Olet mokannut raha-asiasi. Okei, niin on moni muukin. Olet syrjäytynyt. Okei, niin on moni muukin. Olet käynyt terapiassa löytämättä vastausta. Okei, niin on moni muukin. Älä ajattele, että sun pitäisi olla jotenkin immuuni ongelmille ollaksesi onnellinen. Sä olet vain yksi ihminen, joka on ihan älyttömän kaunis osa tätä kaunista universumia. Mutta ne muutkin palaset ovat kauniita, joten opi arvostamaan niitäkin samoin kuin haluat tulla arvostetuksi.

(bonuksena, jos haluat kuunnella lainkaan uskoon liittyviä asioita. skippaa oi kanssakulkijani, jos et koe haluavasi kuulla. en tuputa. mutta minä olen jostain kumman syystä kokenut nyt suurten tuskien myötä, että kenties Jumala rakastaa meitä sittenkin niin paljon ettemme voi käsittääkään. tämä oli varsin vaikeaa myöntää kaltaiselleni kyyniselle skeptikolle. koen, että siinä on jotain perää, että taivaan salaisuudet aukeavat lapsenmielisille. meille lapsellisuus on kirosanoista kauhein, koska mehän olemme aikuisia, niitä kaikista vahvimpia, viisaimpia ja mahtavimpia. lapset taas ovat niitä hölmöjä, jotka uskovat kaikki sadut ja ovat onnellisia kun saavat jälkiruuaksi pannukakun. mutta ehkä siinä onkin se piilevä viisaus. lapsia ei hävetä olla seuraamatta kaikkia normeja, ennen kuin he oppivat sen aikuisilta. mitäpä jos uskaltaisitkin hypätä täysin vastoin oppimaasi mukaan satuihin ja tarinoihin, olla vähän hullu satuttamatta ketään ja nauraa itsellesi vielä kaikkia muita kovempaan ääneen, kun teet jotain hölmöä vahingossa? mitä jos uskallat ihan avoimesti pyytää apua kaikilta kun sitä tarvitset ja ottaa sen avun estoitta vastaan, kun sitä sinulle annetaan? mitä, jos uskallat purkaa sen kyynelten sateen pelon vuoksi rakentaman katon temppelistäsi, antaa sateen kastella sinut ja hienot maalauksesi sisältä, ja antaa kuutamon paistaa katon pimeyden sijasta?)

Tsemppiä! Ja naura välillä sydämesi pohjasta tälle hullunkuriselle maailmalle, jossa tyhmät pitävät valtaa ja viisaat ovat heidän kahleissaan. Jos et jaksa nauraa, niin itke. Jos et tiedä kumpaa, niin itke ja naura niinkuin mikäkin pösilö. Ja jos et jaksa kumpaakaan, niin ole hiljaa. Hiljaisuudessa tulee syvempiä tunteita. Itke, naura tai kärvistele niiden kanssa, niin pääset taas syvempiin kerroksiin syvempään hiljaisuuteen. Sitten täydessä hiljaisuudessa voit kuulla sen kauneimman äänen, joka vakuuttaa sut siitä että kaikki sun pelkosi ja tuskasi on ollut vain askelmia tätä kohti ja että tätä varten sä olet olemassa. Silloin sä tiedät, mikset tehnyt itsemurhaa vaikka se niin suuresti houkutteli. Älä tee sitä virhettä. Mä olen ollut lähellä ja olen taas välillä lähellä sitä. Mutten tee sitä. Tsemppiä!

Samoja asioita itsekkin mietin lähes joka päivä mitä aloittajakin ja olen 29-vuotias. Ensimmäisen kerran ajattelin itsemurhaa jo 10 vuotta sitten ja aina vähän väliä se on käynyt mielessä vuosien varrella. Nykyään yhä useammin kun viimeistään viime vuosina on tajunnut sen ettei mikään tule muuttumaan ainakaan parempaan suuntaan. Itsellä varmaan elämän pahin kriisi menossa tällä hetkellä enkä näe mitään keinoa millä voisin tästä suosta enää nousta.

Kun kaikki ei ole kuninkaita niin osa on vaan tavallisia ihmisiä. Jos se ei kiinnosta niin sitten ei voi mitään. Kuninkaan pallia ei ole tulossakaan.
En tiedä oletteko sellaisia, joiden vanhemmat eivät kertoneet silloin lapsena, että millaista elämä on. Sitten kun se arkielämä on, se ei maistukaan oikein miltään.
Minä väittäisin, että hyvinvointi tuottaa pahoinvointia. Se on sitä sosiaalipullaa jossa samalla on nöyryytetty näille sosiaalilaitoksille.
Mutta, jos tuosta haluaa pois niin, juo vettä , mene kävelylle, istu johonkin ruuhka-aikana ja seuraile ihmisiä. Mieti että mitä ne tekee ja miksi. Mikä niitä riepoo, kun kiirettä riittää, ostoskasseja ja puhelimet käy kuumana.
Se on tavallista elämää.
Ruuhkissa vaan näkee sitä, mitä muuten ei niin helposti.
Elämän tarkoitus on olla ystävä lähimmäisille ja naaputeillekin. Auttaa heitä ja saada apua tarvittaessa. Se on hymyilyä ja ystävällisyyttä. Mitä siitä saa ? Hyvän mielen ja tarkoituksen elämään.
Jokainen kuolee kysymättä, että haluaako, mutta vasta sitten kun sen aika on.
Siihen asti voimme olla toistemme tuki ja turva silloin kun jaksamme tai voimme.

Kaikki merkit on sen suuntaisia, ettei muuta voi todeta kuin...

Päivänsä päättämisellä välttyy kaikenlaisilta perinnöiltä lisäksi verojen maksuilta jne. Kela ja vastaavat tahot perii aina kaiken niiden laskelmien mukaan liikaa tai väärin maksetun takaisin. Ne on kuin Suomen hallitus jotka haluaa vain pahaa ihmisille. Ne tietoisesti haluaa ajaa ihmisiä vaikeisiin tilanteisiin. Ikävien ratkaisuiden lisäksi mihin ihmisiä päätyy siinä on myös se ettei tässä maassa, tässä paskassa maassa ole mitään puolustettavaa. Siksi on ihan sama liitytäänkö Natoon ja tuleeko sota, toivottavasti tulee. Järkevää on melkeinpä rakentaa elämä niin että, ei liikaa kiinny mihinkään asioihin tässä elämässä on helppo lähteä pois jos elämä alkaa liikaa ahdistamaan, mitä Suomessa tapahtuu tosi usein. Tätä kun tarkemmin ajattelee niin ei se niin huonoa ole vakavasti sairastua etenkin jos se tietää pois pääsyä aiemmin, mitä aiemmin pääse pois sitä parempi. Usein vakavat sairaudet tietää lääkkeitä ja jos lääkkeiden hankinta tulee vaikeaksi jättää lääkkeet hakematta ja ottamatta. Helppoa. Tavoite
on päästä pois siihen asti ei turhia stressata mistään eikä liikaa välitetä muista ihmisistä. Paljon lisää
vastaavanlaisia faktoja löytyy.

Näistä ajatuksista huolimatta Kela ja työeläkelaitos on todennut että, suosittelee esimerkiksi työkokeilua oman alan tehtävissä vaikka päivänsä päättäminen voi tapahtua työtehtävien kautta
ennalta-arvaamatta :) Kaikki on hyvin sillä kela yhdessä työeläkelaitoksen kanssa vastaa kaikista sattumuksista. Muitakin samoin ajattelevia on työtehtävissä erilaisissa, ajatelkaapa sitä :)