Varpusen muuttoaikeet !

Alkaa jo näyttää vähän kylmältä ?
Juttelin eilen varpusen kanssa ja annoin sille vähän leipää ja se sano,
että muuttoa pukkaa ja kaikki munat on jo kuoriutuneet ja pennut
on lentäneet jo pesästä.

Mietti, että jaksaako enään ensikesänä lentää takaisin. Puhui, että
lähtisi tänä vuonna ajoissa, niin ei kylmä kangista matkalla.

43

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varpunen_jouluaamuna

      Varpunen on paikkalintu, ei muuttolintu.

      • HuanEki

        Vaikka näin biologian kirja väittääkin, niin kyllä varpunen poistuu ydintalvena Suomesta. Osa toki on oppinut pärjäämään urbaaneissa ympäristöissä, joissa on pulunruokaa. Hyönteisiä ja siemeniä ei talvella ole ruuaksi.


    • PattiksellePanemaan

      Muuttolinnut munivat vain pohjolassa

    • ainaolenihallut

      Varpunen on yleinen lintu myös Pattiksella. Sirkuttavat nätisti ammuisin.

      Suomestahan ne ovat vähentyneet.

    • TänneLerppaJää

      Kyllä me muuttolinnut taas lähdemme, jahka käkikello lyö eli kelit galsaa. Sitten Pattiksella alkaa taas jään kolaaminen Säengsöömillä.

      • MissäOotDille

        Jahka jotta nääs


    • NautinnollaPattayalle

      Yhä useampi seniori asuu talvet muualla kuin Suomessa. Tämän tyyppistä muuttoliikettä kutsutaan kausisiirtolaisuudeksi ja yksi suosituimmista kausisiirtolaisuuden kohteista on Pattaya.

      Suomalaisten kausisiirtolaisten akkulturaatioprosessi johtaa lähinnä hyperkulttuuriin ja integroitumiseen, assimiloitumisen ja pendulismin sijasta eli palveluita, terveydenhoitoa, hierontaa, hyvää ruokaa ja iloisia harrasteita.

      • eijummarra

        öö

        käännätkö suomeksi tai thaiksi


    • luontoiltaan

      onko nyt kyse harvinaiseksi käyneestä varpusesta vai Suomeen levinneestä pikkuvarpusesta ?

    • kunLerppaKonsanaan

      Varpunen on ollut väheksytty ja jopa vainottu eläin, jonka epäsuosiota kuvaavat myös liikanimet "rottiainen" ja "paskahottinen".

    • 35NumBalI

      Rottaa ja varpusta, siinä Lerpsukan aamiainen, palstahäiriköinnin aikana, ennen leidareiden kuvien googletusta

    • Anonyymi

      Etelätuulet ovat haitanneet muuttoa viime aikoina.

      Vaan, eiköhän tähänkin puhalla muutoksen tuulet.

      Pattayalla Paratiisi odottaa.

      • Anonyymi

        Harrastus se tuokin selata palstahistoriaa päivättäen noinkin viisaalla kommentilla keskusteluja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harrastus se tuokin selata palstahistoriaa päivättäen noinkin viisaalla kommentilla keskusteluja.

        Miksi sitten vietät vuorokaudet ympäriinsä tällä palstalla?


    • Anonyymi

      Valkoposkihanhi ei lähde muuttoon vastatuuleen, vaikka suomenlahden ylitys vie vain tunnin jopa vastaisessa. Ne ei vaan lähde, ovat laiskoja. Tosin pakkaset ajaa ne siiville.

      • Anonyymi

        Ne on yhtä viisaita kuin Neiti, välttävät ilmakitkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on yhtä viisaita kuin Neiti, välttävät ilmakitkaa.

        Oikeassa olet veli paskamahainvahomo koska jos hanhet lentäisi lentokonekorkeudessa jossa pakkasta -50 astetta, niin niiden siivet alkaisi kytemään ilmakitkan johdosta kuten Herra Hellakoukun sukkula palatessaan maan kamaralle tiikeribalsamipurnukkana.

        Siitä sukkulasta on laulukin jotain muistaakseni sukkula pattayan veenuksen edenissä.


    • Anonyymi

      Niitä voi vauhdittaa laserilla

    • Anonyymi

      Hanhet pärjäävät vielä hyvin reilun kuukauden Suomessa.

      Ps

      hanhenpaisti ja maksa ovat herkullisia

    • Anonyymi

      Terveiset Hangon haukivesiltä, nyt hanhetkin ovat käynnistäneet syysArktikan, useita auroja paineli Bengtskärin suuntaan, ilmeisesti Baltian suometsiin.

      • Anonyymi

        Tekevät virheen,


        nii kuin Viagran ja penisilliinin kehittäjät


      • Anonyymi

        Vaikka veneilykokemukseni Suomessa merellä jäikin kahteen kesään, niin Hangonniemi tuli kierrettyä usein ja länteen päin mennessä siitä alkaa pienveneilijän avomeri ja vapaus.

        Takaisinpäin tullessa hyvällä säällä tuulimyllyt toimii opasteena jo noin 30-40 kilometriä aiemmin.

        Äärettömän kaunista seutua veneilijälle koko Suomenlahti ja Saaristomeri saarineen, luotoineen ja luontoineen. Jos Suomessa asuisin, niin ehdottomasti hankkiutuisin rannikolle.

        Tänä vuonna ei tule hirvimetsältä kuvia Pohjanmaalta, kun rakas kaverini vaihtoi hiippakuntaa keväällä nopean sairauden viemänä.

        Voi Mikko perhana kun niin monta asiaa jäi kesken. Jos asiat olisi menneet toisin ja koronat jääneet väliin, niin lähiviikkoina oltaisi kohotettu maljat uudessa baarissasi Pattayalla. <3

        T 2010


    • Anonyymi

      Jaaha, kola esille

      ja Saengsom

    • Anonyymi

      Hyvin osasivat katsoa sopivaa rakoa. Nyt tuuli lounaasta eli vastainen ja tulee kovia sadekuuroja kylmää vettä.

      Muutto tapahtunee 1 -2 km korkealla ilmakäytävässä, joten sen olosuhteita ei täältä meren päältä pysty sanomaan. Osaako joku arvioida lentosään. Nimittäin pikkulintuja jäi Hankoon ?

      • Anonyymi

        Hankoniemellä on kuten tavallista, koko Suomen rastaskanta. Odottavat sään selkenemistä.


      • Anonyymi

        Ilmailusaa.fi tuosta sitä voi tulkita.

        Linnut eivät nettiä tarvitse, niillä on tietokoneet nokassaan.


    • Anonyymi

      Hippiäisetkin odottelevat puutarhoissa muuttovuoroaan, täällä Loviisassa.

      Kärppäkin aloittanut talvikarvan vaihdon.

    • Anonyymi

      Monen mielestä ratkaisu olisi muuttaa valkoposkihanhi metsästettäväksi lajiksi.

      Toivovat lupaa käyttää paimenkoiria hanhien karkottamiseen. Muuttomatkalla pysähtyvät hanhet syövät valtaosan nurmisadosta, nautojen rehut menee hanhien suihin.

      • Anonyymi

        Taitaa tulla 1000 e / lintu jos niitä alkaa paistiksi halajata


    • Anonyymi

      odottelevat yhä pohjoistuulta

      • Anonyymi

        Niitä on tilauksessa, kalenterissa


    • Anonyymi

      Kenttärovassa puoli metriä lunta, kyllä täältä on linnut lähteneet, ketkä ei lumessa seleviä.

    • Anonyymi

      Tali - ja sinitiaiset ovat tulleet puutarhaan talvea viettämään. Ruokinta päälle ja itse kohti Pattayan Paratiisia.

    • Anonyymi

      Ruokinnan voi aloittaa, kun lumi on maassa.

    • Anonyymi

      Yksi hullu tekee aloituksia enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

      • Anonyymi

        Närhet ovat myöskin palanneet taajamiin talviruokinta-alueille. Päästävät niin kauniin rääkäisyn.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Närhet ovat myöskin palanneet taajamiin talviruokinta-alueille. Päästävät niin kauniin rääkäisyn.

        Näyttikö närhenmunat ?


      • Anonyymi

        Viimeisen kaksi viikkoa ollut Tapsa nälissään, eilen tullut eläke ja viinaa tyhjään mahaan niin tässä on lopputulos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisen kaksi viikkoa ollut Tapsa nälissään, eilen tullut eläke ja viinaa tyhjään mahaan niin tässä on lopputulos.

        Onko Niuvan kiljupatteri taas tyhjillään ?


    • Anonyymi

      Puolet , yli, pinta-alasta, on jo lumen alla.

      Nyt alkaa olla se hetki, kun kannattaa suunnata Pattayan iloihin.

      Siis ne, jotka sinne oikeasti pääsevät. Siis me, varakkaat ja siistit.

      • Anonyymi

        Niin, toinen vaihtoehto on lähteä Luostholle LusthinPithoon, täählä on palijon porukkaa naattimassa syyslumesta. Eikä koronahorona-rajotuksia tunheta.


    • Anonyymi

      Myös Risto Ryti uskoi parempaa n ja puhtaampaan rotuus, mutta toivoi lisää thaimaalaista verta suon maalle.

      • Anonyymi

        älä ota enää, tai vetäise huikopalaa ryypyn välissä !


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      227
      34061
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      108
      22075
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      309
      15543
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      159
      10732
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      119
      9648
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      41
      8289
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      8231
    8. 237
      6762
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      208
      6422
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      43
      6014
    Aihe