uusi sotekeskus

skeptinen

mihin jäi televisiot voudeosastolta loppuiko rahat kesken

5

470

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kävin juuri asioimassa uudessa SOTE-keskuksessa. Käytämme tällähetkellä enimmäkseen labran ja neuvolan palveluja. Esitän tässä muutaman havainnon ja hieman kritiikkiäkin kaiken YLEn uutisissa, LähiPravdassa ja kunnanjohdon toimesta esitetyn Gloorian vastapainoksi.

      SOTE-keskuksen budjetti oli tiukka 5 miljoonaa euroa, jota ei saanut ylittää pennilläkään. Budjetti taisi sittenkin olla liian tiukka ja homma meni kokonaisuutena taas Kokoomuslaisen arvopohjan mukaisesti ankeuttamisen puolelle eli halvalla ei saatu hyvää vaan ainoastaan keskinkertaista.

      1) Onko vähintään 50 000 euron "Minotaurus" maalaus terveysaseman aulassa tarkoituksenmukainen investointi? THLn julisteita olisi saanut seinille ilmaiseksi.

      2)Arkkitehtoonisesti uusi terveysasema muistuttaa vanhaa terveysasemaan. Harjakattoinen tönö, jonka ulkoseinien verhoilu on tehty ohuista vanerilevyistä? Kauankohan ne puulevyt kestää pakkasia? Arvioisin että uuden terveysaseman käyttöikä on maksimissaan 20 vuotta. Tönö pysyy juuri ja juuri pystyssä siihen asti kuin 20-vuoden sopimus Attendon kanssa päättyy. Sen jälkeen taas buldooserit paikalle.

      3) Parkkipaikkoja vaikutti kokonaisuutena olevanpaljonkin, mutta kuitenkin kaikki parkkipaikat olivat täynnä. Parkkeeraako naapurissa olevien vanhainkotien asukkaat ja työntekijät autonsa terveysaseman parkkipaikalle vain onko kyseessä suunnitteluvirhe?

      4) Sisätilojen käytävillä aivan liian vähän istumapaikkoja - tarvitaan aikakin kolminkertainen määrä lisää.

      5) Onko vuodeosaston potilashuoneissa TV ja/tai Internet yhteys. HUSsissa joka sängyn vieressä on oma TV nettiyhteyksineen. Olisiko tähän voinut panostaa "Minotauruksen" sijaan?

      6) Neuvolan ja labran tilat taisi jäädä vähän liian pieniksi. Keski-osassa olevissa työhuoneissa ei ole edes ikkunoita. Aika ankeaa työskennellä koko työuran ajan ikkunattomassa kopissa.

      Arvostan kuitenkin sitä että Sysmässä panostetaan terveydenhoitoon. Mutta haluaisin että panostukset tehdään kiirehtimättä, huolellisesti ja laadukkaasti. Olisiko ollut parempi odottaa pari vuotta että SOTE ja MAKU asiat selkenee ja rakentaa sitten 6 - 10 miljoonalla kunnon SOTE-keskus (mini- sairaala joka houkuttelisi maksavia asiakkaita Sysmään myös ympäröivistä kunnista)?

      Toivottavasti kunta aloittaa nyt panostamaan myös muihinkin kuntalaisten peruspalveluihin yhtä innokkaasti kuin terveydenhoitoon - panostuksia koulutukseen (uusi yhteyskoulu LUKIOINEEN), infraan sekä elinvoimaan/työllisyyteen (lapsiperheiden houkuttelemiseen kuntaan) - nämä peruspalvelut ovat täällä hetkellä surkeassa ja sekavassa ankeuden tilassa.

      Anna uudelle terveyskeskukselle kokonaisarvosanaksi 7,5. Paikallinen Kokoomus lupasi fantastista, mutta keskinkertaista saatiin - taas.

      Hyvä kuitenkin että päästään tarvittaessa Sysmässä lääkäriin, vaikka terveyskeskuksessa työskentelevien reissulääkäreiden motivaatio, asenne ja taidot eivät taidakaan nolla aivan Suomen huipputasoa. Sairaanhoitajien työpanoksessa ei ole mitään moitittavaa - hehän siellä suuremman osan hommista tekee.

      • Nyx

        Ruikun ruikun. Lahjoitan sulle vahvaa köyttä, osaisitkohan mennä metsään ja tehdä solmun. Tai voinhan mä tehdä sen sulle valmiiksi. Pelle.


      • "Kunnanvaltuutettu" Esko Bruun todennäköisesti taas vauhdissa...surkea tapaus "aikuiseksi mieheksi".


      • oletnikkisiveroinen
        PersaukinenPaskanjauhaja kirjoitti:

        "Kunnanvaltuutettu" Esko Bruun todennäköisesti taas vauhdissa...surkea tapaus "aikuiseksi mieheksi".

        onko sulla joku kristallipallo mistä katselet kuka tänne kirjoittaa? Aika moukanhommaa on arvuutella nimellä, varsinkin kun s24 on avoin yli 5 miljoonalle.


    • Huhheijaa

      Nyx, itestäs teit just pellen tolla erittäin viisaalla ja

      aiheeseen liittyvällä kommentilla. Kaikki kotona?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5203
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      560
      2658
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2392
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2220
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2027
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1654
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1545
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      127
      1261
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      128
      946
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      899
    Aihe