Olen seurailut entistä Kivelän kauppa kiinteitössä,on liikettä ja tavaraa paljon sisään kannettu autoista ja näytäis kaupankäynti käynistyneen jo useamman viikonajan. eipä ole aukioloaikoja tai muutakaan tietoo julki tuoneet.Onko oikeeta toimintaa ja kassatoimintaa,kuka on käynyt.
Mitähän on
Kuittinuhaa
9868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Osto ja myyntiliike. Hyvää tavaraa on myynnissä. Eiköhän siellä ensin laitella kauppa kuntoon ja sitten vasta infoa. Kauppojen aukioloaikojen säätely on Suomessa poistettu jotan kyseinen firma voi olla auki vaikka 24/7 jos virtaa riittää.
Jokohan olisi tavarat ojennuksessa ja hinnat esillä,olisi jo kiva mennä katselemaan ja hankinnoille.Näyteikkuna ainakin pursuaa mielen kiintoisia tavaroita.
Tänään kävimme, myyjä vastasi töykeästi, kun kyselin vain, mistä ovat myytävät tavarat peräisin. Lisäksi tuputti tavaroita eikä antanut katsella rauhassa. Asiakaspalvelu ei todellakaan ollut hallussa. Valikoima oli mielenkiintoinen, mutta tuskin tulee käytyä uudestaan.
Mitäs kyselet semmosia.
Jospa siellä joku yrittäisi jälleen vähän aikaa kirpputoria? Keuruulla alkaa olla tutunomaista, että firma pysyy pystyssä 1-2v ja sitten tulee konkurssi.
Täällä on niin kateellisia ihmisiä ettei ihmekään. Näkee jo tästäkin kommentoinnista.
Tuliko tälle lady:lle Haapamäeltä ajolähtö?
Seuralle vielä pari kolme vuotta jotain vitun rakennusta.tuommoisia tuppikulleja Keuruulle jää just asumaan.
Ei taida olla vielä avoinna kun ei ole nimeä tullut kaupalle tai avajaisia.Vai onko jokin varasto,kun en oikein ole selvillä asiasta.Onkohan vain nettimyymälä.