Kuulovammaisen hoito

jhfiu

Tähän asiaan tulee kiinnittää enemmän huomiota. Nyt tuntuu, että kuulolaitteita jaellaan ja kuuloa mitataan.
Kaikki tämä on hukattua ellei myöskin hoideta myöskin puhumalla tai jollakin tavalla kontaktoimalla, sillä kuulovammainen kokee tämän enemmän riesana, kun ei selvitetä miten missäkin tilanteessa kuulokoje toimii, siellä hiljaisessa eristetyssä tilassa mitattuna tulos on aivan jotain muuta kuin todellisuus.
Nyt on käynyt ainakin meillä niin, että enää ei edes puhuta kotona, näkyy se väsyminen tilanteeseen äksyilynä ja ärhäkkäänä toimintana, se kaikki paha mieli puretaan pahoina sanoina läheisille.
Enää ei kuulolaitetta laiteta aamulla, joten ollaan mykkinä. Kodin asioita pitäisi hoitaa, vaan miten kun et saa minkäänlaista kontaktia. Jos taasen yrität itsenäisesti hoitaa, tulee kyllä kiroilua , kun kukaan ei mitään osaa, eikä saa tehdä.
Läheisten elämä on vaikeaa, sillä et voi mitään normaalia elämää elää,

Olen sanonut, että kertoisi siellä sairaalassa miten laitteet missäkin tilanteessa toimii, jotta niitä osattaisiin ruuvata ja säätää paremmin toimiviksi täällä todellisessa elämässä. On sanonut, että ei kukaan siellä tarkastuksissa käydessä edes kysy tai kuuntele, niin että kuulemma on turhaa.
Sinänsä ne mittaus testaukset ovat varmasti aika rankkoja monelle, siinä sitä yrittää pinnistellä ja vielä siellä täysin eristetyssä tilassa, jolla todellakaan ei saada sitä tulosta mitä arkeen tarvitaan.

Tarvittaisiin todella tehdä selvitys siitä, miten ne toimivat ja mitä aiheuttaa, jotta saataisiin hieman parannettu tilannetta.

Nyt sitten saattaa tuntua että hänelle huudetaan , vaikka puhutaan normaalilla tavalla. Kaikki kodin työt ärsyttävät, koska aiheutuu kuulemma valtavaa kilinää ja kolinaa, joka hänen mukaansa on tuhatkertainen ja särkee päässä kaiken.
Joten ei voi odottaa minkäänlaista apua häneltä näihin ja ne pitäisi tehdä silloin kun ei ole kuulemassa. Astianpesukoneen täyttö, tyhjennys, imurointi.
Ei voi kuunnella radiota ei television ohjelmissa ääntä juurikaan päällä.

Kukaan ei neuvo ja opeta, kuinka esim. saadaan televisioon testi suomenkielisiin ohjelmiin ja mitään muitakaan apuja, vaan mitataan siellä turvaseinien takana.

Olen tehnyt kaikkeni pitääkseni hänellä yllä kiinnostusta olla mukana elämässä, mutta en ole onnistunut, samalla elämä hupenee meiltä kodin muiltakin asujilta ja läheisiltä ihmislltä.
Tämä kuurous ei todellakaan ole vain kuuron vaikeus vaan koko perheen vaikeus.

Olisi hyvä myös kuunnella samassa kodissa asuvaa ihmistä ja sitä miten elämä kodissa kuuron kanssa sujuu, apuaja tarvittaisiin, pelkät laiteet ja apuvälineet, vilkkuvat valot, eivät elämässä kuin
kuin hätätilanteissa kuuron huomata ne.

Niin tässä kyllä loppuu läheisen voimat tyystin, kaikkea ei yksin jaksa ja vielä tuo jatkuva moittiminen ja ärhentely kaikesta.
Toivon että te kuurot, jotka saatte äänenne kuuluviin sairaalassa mittauksissa veisitte viestiä sinne, että tarvitaan myös keskustelua siitä miten arjessa laitteiden kanssa sujuu. Juuri tämä, että rasittavat äänen voimakkuuden muuttuessa moninkertaiseksi ja tietenkin samalla myös
täysin sekavaksi.

12

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ntön

      Sikäli olen aivan samaa mieltä, että ei ole vain kuulovammaisen oma asia, kuuleko hän vai ei ja mitä hän kuulee. Yhden huonokuuloisen takia on koko yhteisö kuulovammainen.

      Mutta nuo kuulokojeet on monimutkainen juttu. Osalla huonokuuloisista on niiden suhteen tahallista tai tahatonta torjuntaa, mikä saa aikaan sen, että niissä on aina vikaa, vaikka kuinka säädettäisiin.

      Itselläni on kuulokojeet molemmissa korvissa, mikä on valtava apu. Eihän niillä alkuperäistä nuoruuden kuuloa saa, mutta elämään osallistuminen ja äänimaailmasta nauttiminenkin on täysin mahdollista. Kaikki riippuu niin omasta asenteesta.

      • Otoslerosis

        Olet oikeassa.Kaikki riippuu omasta asenteesta. Kun on kuulo mennyt aivojen tottuminen kuulolaitteisiin vie puolesta vuodesta vuoteen. Ja edellyttää laitteen laittamista korviin heti herättyä pois nukkumaan mennessä. Tietysti saunaan suihkuun ja uimaan mentävä ilman. Itse olen huomannut että joidenkin ihmisten ääni tulee normaaliksi vasta vuoden päästä. Omat laitteeni on parhaasta päästä mitä kuulo huolto antaa. Jos ei ole rahasta kiinni niin yksityiseltä puolelta saa huippu laitteet 3000€ kappale. Voimistaa kauempaa tulleet äänet enemmän ja on muunmuassa akut induktio lataus ynnä muuta.


    • Parannustaei

      Voihan kuulolaitteet olla huippuja, mutta ovat alkeellista elektroniikkaa.
      Eivät leikkaa voimakkaiden äänien huippuja pois vaan pamauttavat korville.

      Eri lähteiden äänet vahvistetaan eri tavalla. Esim. tabletista tulevan musiiki normaalikuuloiselle sopivana toistetaan kuulolaitteesta sietämättömän kovana.
      Television äänen kanssa on päinvastoin: Normaalikuuloiselle sopiva ääni ei kuulu tarpeeksi kuulolaitteesta. Kuitenkin television taustamusiikki (joka huutaa taustalla lähes aina), tulee liian kovana.

      Kuulolaitetta sovitettaessa tulee hyvin vaihtelevia tuloksia. Sovitustilaksuus on lyhyt ja yksioikoinen todelliseen käyttöön verrattuna.

      • Suossa

        Sovitustilanteessa pitää olla normaali asuinhuone, liikennemelua taustalla, televisio auki ja pari keskustelijaa yhdessä nurkassa.

        Ihminen voidaan tunnistaa apparaateilla kasvoista, sormenjäljistä puheesta jne..
        Mutta osaakos nämä kuulolaitteet tunnistaa keskustelukumppanin ja säätää toimintansa sopiivaksi? Oikein arvasit! Ei lähimpään sataan vuoteen.


    • Jake1234

      No totas noin... tietämättä millaiset laitteet teillä kullakin on, niin ihan ekaks voi kyll sanoa, että kaikki uusi on ensin outoa ja vierasta - uusi pitää opetella ja siihen pitää tottua ja tottuminen vie tosiaan aikaa...

      Kuulokojeet on alkuun monille, niin kuin minullekin aikoinaan, melkein shokki.
      Muistan hyvin kun menin ekan kerran pissille uudet kuulokojeet korvissani ja voi kiesus, ku peljästyin, ett nyt se pönttö hajos säpäleiksi! ja pomppasin varmaan metrin taaksepäin, ettei pöntönpalaset lentelis päälle. Ääni kun oli niin kova aiempaan kokemukseen nähden, kun se kaari sinne pohjalle veteen osui. Piti pyyhkiä pissiä ympäri lattiaa ja pöntön reunoja sen takia. :(
      Samoin työpaikan ruokala-ravintolassa poiskerättävien astioiden kilinä ja kolina tuntui sietämättömältä ja ovien lukot kolahtivat karseen kovaa sulkeutuessaan, jne...
      No siitä seuras vääjäämättömästi, ett kojeet jäi hyllyyn pölyttymään vuosiksi

      Viiden vuoden kuluttua kuuloni oli heikentynyt jo siihen pisteeseen, ett ilman ’kojeapua’ en tullut toimeen. Joten pakotin itseni pitämään kojeita parin-kolmen vkon ajan joka päivä ennen uusien kojeiden saamista. Jolloin kyllä osasin kertoa kokemukseni, jollainen oli kuulontutkijoille toki, moneen kertaan kuultu tuttu tarina

      No, kehitys oli hiukka parantanut kojeita ja minä olin varautunut jo niihin kolinoihin, joten tulin paremmin toimeen uusien kojeiden kanssa, vaikka kolisivatkin edelleen kovaa, mutt niissä pystyi äänen voimakkuutta säätämään esim TV-tä katsellessa, tms... Mutt ’happanihan’ nekin aikanaan, jolloin sain kolmannet kojeet eikä sopeutumisvaikeuksia enää ollut. Ilman niitä kun en tullut enää toimeen...

      Eli ei muuta kuin totuttelua uuteen äänimaailmaan.
      Kojeiden tehtävähän on parantaa kuulemista. Niiden avulla pystyy kuulemaan monia asioita, joita ei ennen niitä ole kuullut pitkään aikaan ...sanovat jopa, että heinäsirkatkaan eivät ole kuolleet sukupuuttoon, vaikka niiden sirinää ei olisi vuosiin kuullutkaan...

      No uskoo ken tahtoo ;)

    • Jake1234

      Hiukka vielä jatkoa tuohon pitkään viestiini...

      Eli miksi ihmisen pitää totutella itsensä kuulokojeiden käyttöön...
      Siksi, että korvat eivät ole se millä me kuulemme! Ei, vaikka siltä tuntuu ja meille on niin koulussa kerrottu. Mutta siis EI.
      Korvat ovat vain äänten keräykseen tarkoitettuja ’läpysköitä’ molemmilla puolin päätämme. Ne siis keräävät ääniä ja välittävät eli johdattavat äänet pään sisään aivoihin kaikenmaailman vasaroita, alasimia ja värekarvoja käyttämällä pitkin ns korvakäytävääkuulokeskuksi sanottuun aivojemme osaa. Siellä ne äänet muodostuvat kuulemaamme ja ymmärtämäämme muotoon, niin kuin jo vuosia sitten täällä kerroin, vaikka sitäkään ette monet teistä uskoneet...

      Ja nyt uusien kuulokojeiden avulla ääniä syötetäänkin yht’äkkiä paljon enemmän ja kovempaa kuin ennen kojeita, kun kuulo oli paljonkin heikentynyt, niin aivojen pitää uudelleen oppia käsittelemään niitä ääniä. Ja se vie aikaa

      Joten sitkeyttä ja sietämistä vaan uusille kojeiden käyttäjille. Kyllä se siitä luonnistuu, kun aivot oppivat pikkuhiljaa... Uusi on aivoillekin ensin vaikeaa

    • mies28järvenpää

      Hei
      itse olen saanut huonoa palvelua hyvinkään sairaalan audionomilta hän ei kysynyt mitään mielipidettä minulta kuulokojeen valinnassa nämä kojeet mikä sain nii neljävuotta vanha malli en muutenkaan tyytyväinen malliin sanoin asiasta hänelle asiaa ei tullut korjausta ja kysyin muutekin kuulovamma asiasta saanut mitään tietoa )=

    • Otoslerosis

      Otampahan vieläkin lisää asiaa. Kun ensimäisen kuulolaitteen laitteen laittaa korviinsa, tulee kilinöitä ja kolinoita. Kannattaa alkuun pitää vahvistuksen pienempänä ja lisätä sitä mukaa kun aivot tottuu. Omasta kokemuksesta tiedän aikaa kuluvan vähintään vuosi ennenkuin voimakkuutta voi pitää suurimmillaan. Silloin alkaa kuulua jo hyvinkin hiljaiset äänet, eikä kolinat enää häiritse. Jos todella haluat hyvän laitteen, mene yksityiseen. Sieltä saat älykuulolaitteet, jotka on kuin eri maailmasta. Ne maksaa kyllä, mut jos on rahaa niin saat parhaat mitä nykytekniikkalla on saatavilla

      • Jake-edelleen

        Sellasten kokeilustani tuossa toisessa ketjussa kirjoittelin ...yksin’puheluna’...
        Kokemus oli hieno! :)

        ...voi esim vastata puheluun kaivamatta kännykkää taskusta tai laukusta, kun soitto ja soittajan ääni kuuluu suoraan kuulokojeisiin ja soittaja kuulee puheeni kellossa olevan mikrofoonin välittämänä...

        No muuten hyvä, mutt mulla ei (vielä) sellasta kelloa ranteessani ole eli jouduin kännyn ottamaan esiin saadaksi vastattua puheluun ...mutt kevällä tuon kellon aattelin hankkia. Sitä kun ei Kuulokeskuksesta saa... ;( tiettykään
        Mutt siinä on paljon muitakin hienoja ominaisuuksia, kuten navigointi, sydämen sykkeen ekg-tasoinen mittaus, viestien lähetys puhumalla, jmm...
        Ja se ei maksa likikään niin paljoa kuin hyvät kuulokojeet :)


    • Puolikuuro

      Itsellä oli tosi hyvä kokemus HYKSin kuulokeskuksesta. Sovituksen jälkeen kahdesti säädettiin ja jatkossa soittamalla saa ajan, jos tulee tarve säätää laitteita.

      Sovituksen yhteydessä lähdettiin huoneesta kävelemään sairaalan käytäville ja ulos kadulle, jossa siis liikkui myös autoja ja ratikoita, jutellen audionomin kanssa tämän siirtyessä puolelta toiselle, jotta toimivuus kummaltakin puolelta saatiin testattua.

      Säätökäynneillä sitten säädettiin kojeita käytössä esiin tulleiden ongelmien mukaan ja lisättiin hiljaisempi ohjelma tilanteisiin, joissa talustamelua ei juuri ole ja kaikki tuollaiset rahinat ja kilinät korostuvat ärsyttävästi, mutta henkilökohtaisesti en juuri tarvitse kojeiden apua. Kaikenkaikkiaan hyvä kokemus.

      Pääsy HYKSiin kuitenkin vei lähes vuoden, osin pitkän kuulontutkimusjonon takia. HYKSissä meni vielä vajaa puoli vuotta viedä prosessi läpi, joten nopeaa tämä ei ole ja vaatii potilaalta paljon tahtoa opetella käyttämään kojeita ja kuunteleman niillä.

    • Anonyymi

      Minkä vuoksi viittova henkilö liikuttaa suutaan ja ilmehtii voimakkaasti viittoessaan? Suun liikkeet eivät vastaa viitottua sanaa.

    • Anonyymi

      Mielenkiitoista luettavaa. Välillä tuntuu lukiessa, etten taida ottaakkaan kojetta,kun se tommosta on.
      Siis,lähete on keskussairaalaan,jossa toivottavasti antavat sen kojeen.
      Ikääkin on yli puolivuosi sataa,ja toivottavasti sama jäljellä.
      Muuten ei valittamista,mut kuulo on heikentyny,et yksin ei selviä kaupungilla asoitten hoidosta. Kotona pitää kokoajan kysellä mitä,mitä. Eikä oikein minnekkään viitsi lähteäkkään.
      Eläkkeellä siis olen.
      Nyt vaan odotellaan kutsua,vähän lupailivat, et ens vuoden alussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe