Miksi menette vuosi vuoden jälkeen

Samaan lankaan? Ensin ostatte myyjän puheiden mukaan mitään itse selvittämättä rospuuttoviikkoja, joissa ehkä hyvät pisteet, pääsee halvalla vaikka jenkkeihin jne jne. Sitten kun matkustelu ei enää kiinnostakaan myytte jollekin virolaiselle tai kotimaiselle timesharehuijarille ja ihmettelette kun kohteisiin ei yllättäen pääsekään.

Kun vaihtoehtoisesti voisitte selvittää lomaosakeaihetta perusteellisesti ennen ensimmäisenkään osakkeen ostamista. Ja jos päädytte ostamaan niin miettimään seuraavia kysymyksiä.

- Kannattaako ostaa sellainen viikko jota voin käyttää tai vuokrata myös itse (esim sesonkiviikko pohjoisesta)?

-Tarvitseeko minun välttämättä olla RCIn jäsen ollenkaan (jos siis käytän/vuokraan itse sesonkiviikkoni)?

- Mikäli haluan ehdottomasti olla RCI jäsen riittäisikö weeks-jäsenyys? Näin välttyisin kalliilta liittymismaksulta ja lisäksi voisin ostaa osakkeeni yksityiseltä huomattavasti edullisempaan hintaan.

Minä mietin aikoinani näitä kysymyksiä ja googletin lomaosakkeista KAIKEN ennen ensimmäisenkään ostamista. Perehdyin ja mietin osaketta tosiaan useamman vuoden ennen päätöksen tekemistä. Nyt olen ollut jo monta vuotta onnellinen kahden yksityiseltä omaan käyttöön ostetun sesonkiviikon omistaja.

Jos joskus kyllästyn käyttämään osakkeitani, takaportteina on osakkeiden vuokraus joko itse tai välittäjän kautta, tai liittyminen tietyksi ajaksi weeks-systeemiin. Luulen myös että saisin osakkeeni myytyä samalla summalla millä ne aikoinani ostinkin jos homma oikein epätoivoiseksi menisi. Mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan, käyttäjiä kun löytyy omastakin lähipiiristä enemmän kuin tarpeeksi.
1342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksi suuri ongelma on kun suomessa on vain yksi suuri toimija, Holiday Club, ja he myyvät RCI Points viikkojaan. Kun ihminen menee heidän esittelytilaisuuksiinsa ja ostavat tietyn määrän pisteitä, he eivät ajattele että nämä pisteet on tulleet esim. jostakin epämääräisen rospuuttoviikon kiintoistöyhtiö viikkon omistuksesta. Pistesysteemi on kuin huono avioliitto josta on vaikea päästä eroon. Pistepurku kestää pahimmillaan vuosia ja sitten sinulla on käsissä tämä rupuviikko ja kylmä tosiasia ettei kukaan halua sitä ostaa. Tässävaiheessa huomaat että et tule saamaan juurikaan mitään osakkeestasi, hyvä jos saat edes myydyksi, eli maksettu summa holiday clubille on mennyt kankkulan kaivoon ja samalla kaikki laskemasi lomasäästöt. Toinen paha avioliitto on villas 1/6 osa omistus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2osakkeenonnellinenomist kirjoitti:

Samaan lankaan? Ensin ostatte myyjän puheiden mukaan mitään itse selvittämättä rospuuttoviikkoja, joissa ehkä hyvät pisteet, pääsee halvalla vaikka jenkkeihin jne jne. Sitten kun matkustelu ei enää kiinnostakaan myytte jollekin virolaiselle tai kotimaiselle timesharehuijarille ja ihmettelette kun kohteisiin ei yllättäen pääsekään.

Kun vaihtoehtoisesti voisitte selvittää lomaosakeaihetta perusteellisesti ennen ensimmäisenkään osakkeen ostamista. Ja jos päädytte ostamaan niin miettimään seuraavia kysymyksiä.

- Kannattaako ostaa sellainen viikko jota voin käyttää tai vuokrata myös itse (esim sesonkiviikko pohjoisesta)?

-Tarvitseeko minun välttämättä olla RCIn jäsen ollenkaan (jos siis käytän/vuokraan itse sesonkiviikkoni)?

- Mikäli haluan ehdottomasti olla RCI jäsen riittäisikö weeks-jäsenyys? Näin välttyisin kalliilta liittymismaksulta ja lisäksi voisin ostaa osakkeeni yksityiseltä huomattavasti edullisempaan hintaan.

Minä mietin aikoinani näitä kysymyksiä ja googletin lomaosakkeista KAIKEN ennen ensimmäisenkään ostamista. Perehdyin ja mietin osaketta tosiaan useamman vuoden ennen päätöksen tekemistä. Nyt olen ollut jo monta vuotta onnellinen kahden yksityiseltä omaan käyttöön ostetun sesonkiviikon omistaja.

Jos joskus kyllästyn käyttämään osakkeitani, takaportteina on osakkeiden vuokraus joko itse tai välittäjän kautta, tai liittyminen tietyksi ajaksi weeks-systeemiin. Luulen myös että saisin osakkeeni myytyä samalla summalla millä ne aikoinani ostinkin jos homma oikein epätoivoiseksi menisi. Mutta tätä tuskin tulee tapahtumaan, käyttäjiä kun löytyy omastakin lähipiiristä enemmän kuin tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu