Kaksi alakouluikäistä lasta ja avioero. Onko mahdollista jakaa lähivanhemmuus puoliksi niin, että toinen isälle ja toinen äidille? Lapset ovat yhtenä "pakettina" vuoroviikoin vanhemmilla eli tällä haetaan vain tasapainoa tulehtuneeseen tilanteeseen (karmea luottamuspula).
Lähivanhemmuus puoliksi
15
1301
Vastaukset
- Josniinsovitte
Kaikki on sovittavissa .
- onmahdollista
huomioitavaa kuitenkin on, ettei sosiaalitoimi/ "lastenvalvoja"
ole lapsia koskevassa asiassa; vanhempien välisisssä
keskinäisissä- ja vapaaehtoisissa sopimusasioissa asianosainen
ja sopimusosapuoli. Ei oikeutta laatia mitään sopimuksia,
ei oikeutta ottaa kantaa mahdollisen sopimuksen sisältöön ja
vaatia lapsen edun nimissä vanhemmilta yhtään mitään. Vanhemmat päättävät yksin lastensa asiat eikä mitään
sopimuksia tarvitse edes tehdä- ja vahvistuttaa lapsia koskevassa
asiassa- - kluio
Tämä tällainen puolittaminen vie lapsilta mahdollisuuden toinen toisensa tukemiseen. Kuinka moni teistä on todella nähnyt ja kuullut, kuinka suuresti eroperheiden lapset tarvitsevat toisensa tukea.
Heille on tärkeää edes sen sisaruksen olo samassa kodissa, vaikka välillä nahistelevatkin, joten en erottaisi lapsia toisistaan.
Vanhemmat erotessaan ovat sanoisin vähän "ulapapalla" ajatukset pyörivät aivan muualla ja näitä lapsia yritetään sulloa nyt siihen omaan muottiin, unohtuu se että lapsi on elävä ja tunteva ihminen.
Tiedän että siellä myllertää kaikenlaista mielessä eronneella, siinä on kylläkin hurjan usein se raha, sillä nythän pitää pärjäillä niillä omilla tienesteillä ei enää yhteisillä, joiden avulla olisi ollut väljempää, sillä eiväthän elämisen kulut pienene erotessa, asuntokin tarvotaan saman suuruisena.
Siellä myllertää myös paljon parisuhteen asioita ja itsetunto on missä kenelläkin. Sitten on vielä sekin, onko uusi kumppani siinä vaatimassa jo kaikenlaista, nämähän usein eivät lapsia entisestä liitosta oikein hyväksy, alkuun voivat näytellä ja maanitella, mutta pian totuus selkenee. Tulee aina valituksia näistä lapsista, sillä he todiste entistä toisen suhteesta ja intiimi asioista, joka voi ärsyttää, kun muistuttaa tästä joka päivä lapsien muodossa.
Tunteet näyttelevät hyvin suurta osaa ihmismielessä.
Sitten voi olla, että lapsista on vaikea erota, joten ajatellaan että jaetaan lapset tätä ikävää poistamaan, mutta ei todellakaan lapsen kannalta hyvä.
Pienten lasten pitää pysyä ehdottomasti yhdessä, jotta sisaruus olisi elämässä turva.
Isompien eli murkkujen kohdalla alkaa jo olla eri asia, joskin tuossa vaiheessa olisi lapsia asiassa kuultava ja mietittävä. Parempi vaihtoehto olisi viikko/viikko yhteishuoltajuus, jossa asutaan varsin lähellä ja näin kaveripiiri pysyisi myös mukana.- 1säpappa
Aloittajan tapauksessa lapset olisivat nimenomaan yhdessä vaikka virallinen osoite olisikin eri. Sikäli tuohtumuksellesi ei ole mitään perustetta.
Tuolla järjestelyllä ehkäistäisiin vanhempien raha-asioista nahistelua ja epätasa-arvoisuutta (kaikkihan tietävät, että viranomaisten ja sosiaalitoimen mielestä etävanhempi on sontaa, mutta kun molemmat ovat myös lähivanhempia, tällaista ongelmaa ei ole). - 3fa3fa33rtag54g5sarafea
Kuten 1säpappa sanoi, tarkoitus on pitää lapset yhdessä ja lähivanhemmuuden jakamisella haluaisin turvata oman selustan X:n juonitteluita vastaan. Mutta totuus on, että kun tämän asian esitän KAIKKI ymmärtävät sen kuten kluio ja minut manataan alimpaan helvettiin, koska "haluan erottaa lapset toisistaan oman edun takia". Se kyllä käy kaikille, että X saa lähivanhemmuuden, minä maksan kaiken ja pidän lapsia 3/4 osaa ajasta vaikka hän ja erityisesti miesystävänsä on rutkasti varakkaampi kuin minä.
En enää tiedä miten tässä pitäisi edetä, kun en saa tätä ehdottamaani mallia läpi missään. - 1säpappa
3fa3fa33rtag54g5sarafea kirjoitti:
Kuten 1säpappa sanoi, tarkoitus on pitää lapset yhdessä ja lähivanhemmuuden jakamisella haluaisin turvata oman selustan X:n juonitteluita vastaan. Mutta totuus on, että kun tämän asian esitän KAIKKI ymmärtävät sen kuten kluio ja minut manataan alimpaan helvettiin, koska "haluan erottaa lapset toisistaan oman edun takia". Se kyllä käy kaikille, että X saa lähivanhemmuuden, minä maksan kaiken ja pidän lapsia 3/4 osaa ajasta vaikka hän ja erityisesti miesystävänsä on rutkasti varakkaampi kuin minä.
En enää tiedä miten tässä pitäisi edetä, kun en saa tätä ehdottamaani mallia läpi missään.Itse sain kuulla vuoroviikkohuoltajuudestamme muutamilta naisilta syytöksiä, että "olen riistänyt lapsen äidiltään".
- klöpo
Ja taasen olikin rahasta kyse ap:llä. Niin ero on asia, jossa aikuiset riitelevät, eivät osaa sopia. Luuletteko, että lapsenne eivät koe tuotakin aika paljon turvattomuudeksi, kun äkäisiä ja toisillsen keljuilevien vanhempien mukana täytyy elää.
Rahako on se kaiken riidan ydin ollut elämänne rikkoontumisen syykin.
Annan yhden neuvon, eli on syytä nämä rahasiat käsitellä ennen kuin yhteen muutetaan , sen jälkeen on vaikea enää niistä keskustella, mukaan on tullut liian paljon muita asioita.
Raha on pahin riidan kylväjä, sillä ihmiset ovat erilaisia rahan kanssa eläjiä, yhteisessä taloudessa pitää olla selvät säännöt, muuten ei tule mitään.
Mielestäni kaikki rahaan liittyvät erot ovat turhia, sillä niistä voidaan tehdä kyllä selvitys miten eletään, mutta vaatii, että ei sotketa niitä seksuaalisia tarpeita mukaan.
Se hoitaa joka osaa pitää pennin nurkasta paremmin kiinni, sitä tarvitaan elämässä enemmän kuin kulutusjuhlan tai näyttämisen tarvetta.- 1säpappa
Paitsi ettei aloittaja maininnut sanallakaan rahaa.
- oikaisu
Ja taasen olikin rahasta kyse.. niin ero on asia, jossa lapsen tarkoitushakuiset "lastensuojelun-" vieraannuttaja
viranomaiset- ja lapsen vieraannuttaja äiti haluavat haastaa tarkoitushakuista riitaa lapsen huollon varjolla lapsen isän
kanssa lapsen edun nimissä hankaloittamalla
tarkoitushakuisesti molempien vanhempien huoltajuutta- ja
lapsen tapaamisoikeutta, lapsen asumista osittain myös omalla isällään; perättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa
lapsen olosuhteista luonnehäiriöisessä "viranomais-"
menettelyssä. Luuletteko vieraannuttaja "äidit- ja viranomaiset", että lapsenne eivät koe tuotakin aika paljon turvattomuudeksi,
kun äkäisiä ja lapsen isälle keljuilevien vieraannuttaja "äidin- ja viranomaisten mukana täytyy elää. Rahako on se kaiken riidan
ydin ollut elämänne rikkoontumisen syykin.
Lastensuojelun "viranomainen" on pahin riidan kylväjä, sillä
ihmiset ovat erilaisia lapsen kanssa eläjiä, yhteisessä taloudessa pitää olla selvät säännöt, muuten ei tule mitään. Mielestäni kaikki viranomaisiin liittyvät erot ovat turhia, sillä niistä voidaan tehdä kyllä selvitys miten eletään, mutta vaatii, että ei sotketa niitä vieraannuttaja "äidin- ja viranomaisten" omia perusteettomia tarpeita mukaan.- Anonyymi
Ei lastensuojelun porukkkaa tarvitse edes kuunnella, sillä eivät he ole mitään asianosaisia vanhempien jutuissa. Oletko jotenkin pöljä, kun et tajua asiaa??
- ojsjksjsjsjsjsj
On se mahdollista, jos se on lasten etu. Joskus on, joskus ei. Onko molemmat vanhemmat tähän saakka huolehtineet lapsista yhtä paljon? Onko lapset minkä ikäisiä? Jos lapsilla on jo vähän ikää, heiltäkin voi kysyä, missä haluavat asua. (Hox, puolueettomasti. Mielummin joku muu käy sen keskustelun, kun äiti tai isä. Vaikkapa kummivanhemmat?)
Mutta sille ei siis ole estettä, etteikä lapsilla voisi olla eri virallinen osoite. Jos vuoroviikot on juuri teidän lapsille paras ratkaisu, niin vanhempien välisiä riitoja voisi vähentää se, että toinen lapsista on toisella kirjoitta. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin huomioida seikast joihin se vaikuttaa!!!! Esimerkiksi lapsen koulu määräytyy osoitteen mukaan. Asuuko vanhemmat niin lähekkäin, että lapset pääsisivät samaan kouluun? Jos ei, niin tämä on suuri ongelma. Voisiko kauempana koulusta asuva vanhempi muuttaa koulun lähelle?
Jos lapset ovat vielä tarhassa, niin tuleva koulu kannattaa ennakoida jo hyvissä ajoin. Se tulee eteen nopeammin kuin hoksaakaan... Jos lapset ovat molemmat saman vanhemman luona kirjoilla, niin joku 10km matka ei ole mikään ongelma.- Anonyymi
Toimii ainakin meillä, toinen äidillä kirjoilla ja toinen isällä, lapset vuoroviikoin vanhemmilla, koulut erit, koska toinen alakoulussa ja toinen yläkoulussa , ja lapset eri sukupuolta.
Elatusmaksuja ei ole , lapsille hommataan kaikki mitä he tarvitsevat.
- Anonyymi
Minä taas olen sitä mieltä, ettei sisaruksia pidä erottaa vanhempien tyhmyyksien takia.
Lasten ei pidä joutua mkasamaan siitä että vanhemmat eroaa.
Ei puolittamisia eikä vuoroviikkoja, lasen ei tarvi matkustaa ja vaihtaa kotia joka toinen viikko, SITÄ EI AIKUINEN ITSEKKÄÄNT EKISI, siksi laittaa lapset maksamaan ja matkustamaan.
Hävyttömät aikuiset, jotka velvottaa lapset kärsimään.
'
Lasten on hyvä asua jommankumman aikuisen luona ja aikuiset vaihtakoot kotia ja lapset ovat yhdessä kodissa. SE ON VÄHINTÄ MITÄ AIKUISET VOI TEHDÄ , VAIHTAA ITSE KOTIA VUOROTELLEN.
Sekaisesta elämästä tulee niitä lasten mielenterveysongelmia, kunl apsi ei kuulu mihinkään pysyvään paikkaan, vaan aina joutuu olla reppu pakattuna. HÄVETKÄÄ.- Anonyymi
Idiootti kommentti, tuo ei käytännössä toimi mitenkään , että minä ja puolisoni ja hänen lapsensa muutettais exäni luukkuun pariksi viikoksi , mihin se exä sitten menis sillon , kun hän on sinkku , vanhemmilleen vai, meidän 14 vuotias poikani tulee ihan mielellään meille vuorollaan , hän tulee hyvin toimeen vaimoni pojan kanssa joka on 15 v , meillä exän kanssa välimatkaa vain kilometri, ja poika saa tietty mennä äidilleen jakson aikana , jos haluaa.
Elareita ei ole , lapsilisä menee exälle , tai oikeesti pojan tilille , poika saa käyttää sen itselleen ja viisaasti poika on rahaa käyttänyt, säästössä suurin osa.
Puolisoni lapsi taas on isällään joka toinen viikonloppu, koska puolisoni exä paljon pois kotoansa, matkatyö , on myös ajoittain ulkomailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti kommentti, tuo ei käytännössä toimi mitenkään , että minä ja puolisoni ja hänen lapsensa muutettais exäni luukkuun pariksi viikoksi , mihin se exä sitten menis sillon , kun hän on sinkku , vanhemmilleen vai, meidän 14 vuotias poikani tulee ihan mielellään meille vuorollaan , hän tulee hyvin toimeen vaimoni pojan kanssa joka on 15 v , meillä exän kanssa välimatkaa vain kilometri, ja poika saa tietty mennä äidilleen jakson aikana , jos haluaa.
Elareita ei ole , lapsilisä menee exälle , tai oikeesti pojan tilille , poika saa käyttää sen itselleen ja viisaasti poika on rahaa käyttänyt, säästössä suurin osa.
Puolisoni lapsi taas on isällään joka toinen viikonloppu, koska puolisoni exä paljon pois kotoansa, matkatyö , on myös ajoittain ulkomailla.Teidän kämppään tietty - oletko tyhmä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915