Proxyjen oudot sijainnit

Kokeilin huvikseni kahta eri proxyä, joista toisen piti olla Saksassa ja toisen Puolassa. No saksalainen proxy oli google mapsin mukaan Ukrainassa ja puolalainen Venäjällä. Minkä ihmeen vuoksi? Ilman proxyä mapsi näyttää Suomea kuten pitääkin.
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuleeko tästä samat:

https://www.ip-adress.com/

Ehkä vähiten luottaisin proxyn asettajan ilmoitukseen sijainnista, mutta IP -osoitteen tarkoituskaan ei ole ilmaista maantieteellistä sijaintia, vaan antaa yksilöllinen tunniste verkkoon, etteivät paketit katoa bittien taivaaseen. Maantieteellisesti saman verkkosegmentin koneet voisivat olla aivan missä tahansa Maapalloa, etenkin siinä tapauksessa, että ovat VPN:ssä.

Eri operaattoreille on annettu tietyt omat osoiteavaruudet, mistä jakaa asiakkailleen IP-osoitteita. Aidosti globaalia operaattoria ei tosin vielä taida olla; sellaisen asiakkaat voisivat olla aivan missä tahansa, vaikka olisivat samalla osoitealueella. ; )

Äänestä

erikoista. DNS toimii siten, että ensin kysellään juuripalvelimilta missäs osoitteessa tämä (esimerkiksi saksalainen eli .de) .de-nimipalvelin on. Seuraavaksi kysellään .de-nimipalvelimelta missäs osoitteessa tämä proxy.xxx.de on. Nimipalvelin antaa oikean osoitteen. Osoite taas voi sijaita missä tahansa maapallolla, esim ukrainassa. Maakohtaiset tunnukset eivät siis ole sidottu mitenkään geologiseen sijaintiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huijataankokäyttäjää kirjoitti:

Kokeilin huvikseni kahta eri proxyä, joista toisen piti olla Saksassa ja toisen Puolassa. No saksalainen proxy oli google mapsin mukaan Ukrainassa ja puolalainen Venäjällä. Minkä ihmeen vuoksi? Ilman proxyä mapsi näyttää Suomea kuten pitääkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu