TLC kanavalla alkoi keskiviikkona uusi 4. kausi Minä olen Jazz sarjasta. Uusinta tulee tänään 18.55.
Uusi kausi Minä olen Jazz
myliee
5291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Harmillista että 16 vuotias nuori syö lohdutuksekseen kroppansa pilalle.
Tulevista jaksoista vinkattiin jo sen verran että voi tulla kiinnostavaa tietoa miten SRS toteutetaan kun varhainen blokkaushoito jättää vähän materiaalia leikkaukseen. Leikkausta suunnitellaan Marci Bowersin tekemäksi ja hänhän on itsekin transnainen (aiemmin esiintynyt omassa telkkarisarjassa).
Todella vastenmielisen ja teennäisen oloinen perhe, ja itse Jazz taitaa uskoa olevansa maailman napa. Teennäinen ja koppavan oloinen.
Perhe antaa huonon kuvan transleikkauksista, tosi amerikkalaisen.
Mistä muualta olisi saatu sen parempaa ohjelmamateriaalia. Englannista on tullut joitakin yksittäisiä ohjelmia jotka antavat vielä huonomman kuvan, kuten tuossa toisessa ketjussa on kerrottu. Tuottajan on tyydyttävä sellaisiin ihmisiin joita pystyy suostuttelemaan ohjelmaan. Tässä on vielä ongelmana että on haluttu tehdä televisiosarja kun Jazz kasvaa ja etenee prosessissaan.
Minkäs sille mahtaa että toteutuskuva on amerikkalainen kun kerran sarjaa kuvataan USA:ssa ja sikäläisessä sairaanhoitojärjestelmässä. Ohjelmassa on melko hyvin piilotettu suuret kustannukset jotka aiheutuu transprosessista siellä. Vaikka kyse onkin keskiluokan perheestä, uskoisin ettei heillä olisi ollut mahdollista kustantaa Jazzin prosessia tuossa määrin mitä ohjelmassa on esitetty. Todennäköisesti taustalla on myös sponsoreita, mutta heistä ei puhuta. Monissa muissa terveysalan amerikkalaisdokkareissa on tuotu julki myös nämä rahaongelmat. Bowersin ohjelmasarjassa näkyi hieman kuinka jotkut joutuivat rajoittamaan leikkauksia kun rahaa ei riittänyt. Vielä voimakkaammin asia on tullut esiin superylipainoisten dokkarisarjoissa, joissa hoitoja on keskeytetty rahan loppuessa.
Toivottavasti Jazzin sukuelinkirurgia onnistuu. Hieman mutkikasta leikkauksen mahdollisuus tuntuu olevan, mutta aika näyttää.
Yhtenä ongelmana on myös se että USA:ssa noudatetaan leikkauksissa WPATH:n suosituksia eikä alaikäisille yleensä tehdä SRS:ää (Jazz on vielä alle 18 vuotias).