En tiedä onko oikea palsta,mutta kaupan kassalla näkyy käyttäytymistapojen koko kirjo. Lauantaina erään K - Citymarketin kassalla edellä ollut asiakas raivosi. Meinasi lentää minun ja taka olleen tavarat hihnalta lattialle. Oli pitkä pitkäjono ,mutta tuskin kenelläkään on niin kiire Lauantaina että pitää riehua. Tänään Sunnuntaina erään K -Marketin kassamyyjä käyttäytyi asiakkaita kohtaan törkeästi. Suuttuiko kun joutui Sunnutaina töihin sillä en ole nähnyt aiemmin häntä Sunnuntaina töissä. Kiukutella kuuluu pomolle (kauppiaalle) eikä asiakkaille jos ei halua Sunnuntaina töihin. Itse teen myös Sunnuntai töitä monena Sunnuntaina vuodessa enkä kiukuttele.
Kaupan kassa
3
346
Vastaukset
- Cardius
Joo,tota näkee,ja mua nyppii kassat jotka ei tervehdi,tosin ei Suomessa yleensäkään tervehditä kohteliaasti,lopetin s-lähikaupassa käynnin tylsien kassojen ja hintojen takia,käyn Lidlissä.
- Anonyymi
Itse muistan lämmöllä nuoren kassaneidin, joka oli perin liikuttavalla tavalla asiakkaan puolella. Laitoin hihnalle sahramipussin ja kun sen vuoro tuli, kassaneiti oli ihmeissään että "eihän täällä ole mitään" ehdottaen, melkeinpä vaatien, että kävisin vaihtamassa pussin. Kesti vähän aikaa vakuutella että kyseessä on maailman kallein mauste ja että on siellä puolisen grammaa ;)
- Anonyymi
Kannattaa aina pitää mielessä että olemme ihmisiä.
Meillä on huonoja päiviä kaikilla. Emme siis voi yhden huonon tapaamisen jälkeen todeta että olipa ilkeä ihminen.
Hän voi olla oikeasti myötätuntoinen ja lämmin mutta nyt sattui ikävä päivä.
Onko hänelle tapahtunut jotakin ikävää, sitä emme tiedä. Ehkä hänen piti olla jossakin muualla mutta pitikin tulla töihin. Ehkä hänen tuntemalleen ihmiselle on sattunut jotakin.
Varmasti sinullakin on ollut sellaisia päiviä että et ole käyttäytynyt ihmisiä kohtaan lämpimästi.
Myötätunto on tärkeintä mitä meillä on. Myötätuntoa kannattaa kokea sellaista ihmistä kohtaan jolla on huono päivä.
Minä harjoittelen myötätuntoa joka päivä mutta silti minulla on huonoja päiviä jolloin toivoisin että kaikki ihmiset menisivät pois tieltäni.
Me olemme vain ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581