Omat jo moittii Touko Aaltoa

Läps..läps.saisi.lähteä

Heidän mukaansa puoluejohtajan tulee johtaa edestä, ei takapuolelta.

Aalto jatkoi kompurointiaan antamalla varauksettoman tukensa vihreiden lainsäädäntösihteerin yksilöprotestille hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneen palautusta vastaan. Näitä julkisuustemppuja yhdistää kaksi asiaa.

”Ne kohdistuvat marginaaliryhmiin ja ne ovat yksilöprotesteja. Arvaan, että osa vihreiden ydinkannattajia ihailee niitä, mutta ehkä vielä useammat vieroksuvat ja jättävät vihreät. Emme tarvitse vihreää ajattelua jakavia, vaan yhdistäviä symbolisia tekoja.”

Suomen vihreät ovat pyrkineet yleispuolueeksi. Se on välttämätöntä, jos puolue haluaa vaikutusvaltaa.

”Se näytti jo onnistuvan Ville Niinistön kaudella, mutta Touko Aalto on puolessatoista vuodessa onnistunut palauttamaan vihreät kamppailemaan siitä, kuka on apupuolueista suurin.”


”Olin kuvitellut, että vihreiden moderni puoluejohto ei moiseen koskaan sorru. Vanhana poliitikkona on nyt pakko kysyä, onko Touko Aalto tehtäviensä tasalla.”

Välimäen mukaan lopputulema on selvä: Touko Aalto on mokannut pahasti. Välimäki uskoo silti edelleen, että Aalto voi nousta hyväksi johtajaksi, jos haluaa ja päättää niin tehdä.

”Isompi ongelma on hänen kookkaan selkänsä takana oleva kuiskaajien joukko.”

Kuiskaajiksi Välimäki kutsuu vihreiden puoluekoneiston haltuunsa ottanutta "nappulaliigaa", joille vihreys on erilaisten marginaaliryhmien yksisilmäistä puolustamista.

Samaan aikaan tavallisten ihmisten tavallinen elämä jää vaille huomiota, vaikka juuri sen tulisi olla yleispuolueeksi pyrkivän poliittisen liikkeen huomion keskiössä.

Välimäen mukaan vihreät ovat jäämässä itse luomansa rautahäkin vangiksi. Rotaatiosäännön vuoksi puolue joutui vaihtamaan puheenjohtajaansa suurimman gallupsuosion hetkellä.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/258430-vihreiden-riveista-rankka-palaute-touko-aallolle-lapsyttely-homoklubilla-ylitti

14

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1111122222

      Touko hoitaa kaiken, ilmasto muutoksen, homo klubit ym. kyllä touko osaa. Toukollahan on ne ilmastovaalit ensi keväänä ja sitten palautuu tämä nyky ilmasto normaaliin toimintaan.

      • KoskaAllahillaOnSuuri

        Ainoa huono puoli on että Touko Aalto on huolissaan ilmastonmuutosesta, mutta ei ollenkaan sen suurimmasta aiheuttajasta kehitysmaalaisten holtittomasta lisääntymisestä ( 80 miljoonaa vuodessa) kuten ei suomessakaan kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajien holtittomasta lisääntymisestä. Melkoisen kakasinaamaista touhua tämä viherkommareiden ilmastopolitiikka, pyritään kurjistamaan vastuullisesti lisääntyvien Suomalaisten elämää että kehitysmaamuslimit Suomessa voivat lisääntyä holtittomasti muiden kehitysmaalaisten kanssa ympäri maailmaa.......


    • myyntivaltti

      Touko tekee sitä tärkeää per(u)styötä, tulos näkyy kyllä vaaleissa. Homoilussa on Suomen kansan tulevaisuus.

    • Pulteri-Lähteeseen

      Siis johtaa edestä ?

      Sehän oli aikoinaan jopa puolustussotien srategiaa. Oppi on kuitenkin jo aikaa sitten hylätty. Nyt johtajat istuvat bunkkereissaan ja robotit hoitavat taistelun komentolinjoilla lähetettyjen viestien mukaan. Ne jotka kaipaavat etulinjaan ovat syystä tai toisesta jo takarivissä.

      Perheautoa on helpointa ajaa komentaen takapenkiltä kuten havaittu on !
      Kuitenkin voi puoluejohtajaa verrata pappiin. Ja pappia taas tienviittaan.
      "Hyvä pappi on kuin tienviitta , seisoo tässä näin ja näyttää ,tuonne teidän on mentävä jos perille aiotte", sanoo vanha sanalasku.
      Näkyvyys on se mihin puoluejohtajaa tarvitaan sen tiesi jo Lauri Viita kirjoittaessaan runon "Johtaja".

      Johtaja.

      Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
      ken pitkäkaulaisin on ja pienipäisin.
      Kas painopiste jää se silloin matalalle,
      Ja kukonnuppi kauas loistaa maailmalle.

    • rangaistava

      Isä toukoista ei saa arvostella

    • VeiVei

      Tässä lisää kyseenalaista mainetta Touko-of-Finlandille. Hänen naisensa ajaa mielisairaiden asioita.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005825553.html?ref=rss

      Touko Aallon naisystävänä tunnettu Iris Flinkkilä ohjasi alastonvideon
      Videossa kaksi alastonta henkilöä kaataa maalia päälleen. Teos ottaa kantaa nykylainsäädäntöön ja transihmisten mielenterveysongelmiin.
      Kaksi helsinkiläistä alastonta transaktivistia kaataa toistensa päälle maalia videossa, joka ottaa kantaa transihmisten mielenterveysongelmiin.

      http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/meilahden-psykiatriset-poliklinikat/Sivut/Sukupuoli-identiteetin-tutkimuspoliklinikka.aspx,

      • PetteriPunaPerse

        Touko-of-Finland...

        Buuahahahahahahhahahahahaahahahahehegegegehrhegegegegehhehehehhaaaaaa !!!!!!!


    • Stuppi

      Onko tämäkin Toukon tyttöjä

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Hottis-tahti-Sofia-Immonen-leikataan-Thaimaassa-operaatio-kestaa-kuukauden-Saan-vihdoin

      HOTTIS-TÄHTI SOFIA IMMONEN LEIKATAAN THAIMAASSA – OPERAATIO KESTÄÄ KUUKAUDEN! ”SAAN VIHDOIN VAGINAN!”
      Helsinkiläinen parturi-kampaaja Sofia Immonen, 31, tunnettiin vielä kaksi vuotta sitten Hottikset-tosi-tv-sarjan Juhana. Julkisuus saattoi antaa potkua siihen, että hän rohkaistui ja päätti aloittaa henkisestikin rankan urakan ja muuntaa vartalonsa sellaiseksi kuin on persoonaltaan syntynyt.

    • Top-of-gun

      Tämäkin kelpaisi varmaan T:lle

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201809122201195585_vd.shtml

      Tätä eivät kirurgit tee Suomessa: Henry Harjusolan takamukseen laitettiin 2 litraa rasvaa - ”Oli kuin kidutusta”
      Tänään klo 7:00
      IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa vieraillut Henry Harjusola kertoo, miten hän joutui matkustamaan ulkomaille saadakseen takamustana ja lantiotaan leveämmiksi.

    • aiiih

      Läp läp perseelle. siitä se se luottamus lisii.

    • vihreys.on.sairaus

      Touko Aalto jäi nk. latvalomalle, kirjoittaa Verkkouutiset. Vihreiden edustajat ovat taajaan latviksella.

    • VastaPariKkPj

      Toivottavasti palaa jonkun vuoden päästä. Uupumus, heh, heh. Kerholle läpsimään, hermo lepää.

    • Vihreät teki hätäratkaisun. Touko ei osallistu vaalikampanjaan. Samalla päättyy Toukon ura politiikkona. Häntä ei päästetä tekemään vaalikampanjaa, eikä tule valituksi enää toiselle kaudelle.
      Vihreät joutuvat valitsemaan uuden puheenjohtajan. Hallituskuviot myös uusiksi.
      Vihreät eivät saa kannatustaan nousemaan ja jää Persujen kannatuksen alle.
      Toinen känni politiikko Li Andersson ei myöskään johda joukkoja voittoon.
      SDP:n toiveet pääministerin paikasta koki kovan kolauksen.

    • perseenvihreä

      Taukki oli liian peräänantamaton ja takatuupparivihreät rankaisivat häntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1561
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      971
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      740
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      691
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      676
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    Aihe