Kylpyhuoneen salaisuus

äiskätti

Olen hyvin huolestunut, koska poikani on alkanut suhtautua koulun käyntiin välinpitämättömästi aloitettuaan lukion. Hän on ensimmäisen jakson aikana myöhästynyt usealta aamutunnilta ja ollut poissa monelta iltapäivätunnilta. Hänellä oli myös aika hammastarkastukseen koulupäivän aikana, mutta sieltä soitettiin, ettei hän tullut sinne. Selitykset ovat olleet melkein vakioita, bussi oli myöhässä tai kirjastossa piti jonottaa tai unohti että oli vielä tunti koulua. Olen ajatellut, ettei vain olisi joku pimun suttura, jonka perässä hän juoksee! Ihan kuin yhden pikkutakin kauluksessa olisi ollut puuteria, kun sitä harjalla puhdistin, ja takki tuoksuikin erikoiselta. Hän kävi kristillisessä peruskoulussa, eikä koskaan ollut mitään tällaisia ongelmia, vaikka sielläkin oli oppilaita, joiden käytös koulun ulkopuolella oli kaikkea muuta kuin kristillistä. Olisi sittenkin pitänyt laittaa hänet kristilliseen lukioon, vaikka sinne onkin pitkä matka. Nyt hänen luokallaan on niitä sellaisia misuja, joiden sisäpukeutuminen ei riittäisi uimarannallekaan! Pojat ja tytöt saisivat olla eri kouluissa kuten ennenvanhaan. En pidä myöskään hänen kiroilevista jätkämäisistä kavereistaan. Heistä kun ei ikinä tiedä, vaikka jo huumeita käyttäisivät! Kerran, kun tulin vähän aikaisemmin töistä kotiin ja avasin oven, eteisen lattialla oli jonkun pojan huppari, t-paita ja reppu, ja kylpyhuoneesta kuului kiroilua. Menin heti paukuttamaan ovea ja kiljuin: "Avatkaa ovi! Mitä siellä tapahtuu!?" Poikani huusi sieltä, että odota vähän, kuului kuiskauksia ja vessa vedettiin, ja kun hän avasi sitten oven, molemmat olivat ilman paitaa. Kysyin: "Mitä ihmettä te teette?" Poikani selitti, että heillä oli ollut liikuntatunnilla suunnistusta ja nyt he pesivät naamansa ja puhdistivat kenkänsä. Vaadin molempia näyttämään taskunsa, ettei siellä ollut mitään pillereitä, ja tarkistin käsivarret, etteivät olleet pistäneet itseensä mitään tai liimanneet jotakin laastareita. Sitten käskin poikani välittömästi valmistautumaan iltaa varten, jolloin hänen piti esittää ensimmäinen oma sävellyksensä pianolla seurakunnan lastentapahtumassa. Tiesin, että hän valehteli minulle, koska tarkistin, että heillä ei ollut lukujärjestykseen merkitty liikuntaa sinä päivänä. Muka lukujärjestystä oli muutettu kesken päivän! Tämän jälkeen hän on nyt useasti myöhästynyt päivällispöydästä, koska on muka ollut kaverinsa luona tekemässä koulutehtäviä. Minun olisi pitänyt vaatia sitä hupparipoikaa näyttämään myös reppunsa sisältö. He saattoivat ennen oven avaamista vetää vessasta alas jotakin, jota eivät ehtineet käyttää. Olemme erittäin huolissamme pojastamme, että hän on sortunut huumeisiin. Niin huonotapainen kaverikin oli, että kun menin suihkuun, huomasin, että kylpyhuoneen seinässä oli räkää! Onneksi kukaan ystävämme ei ehtinyt nähdä. Nyt kaverit eivät ole enää tulleet meille, koska olen kuulemma hirviömutsi, joka tekee ruumiintarkastuksia! Kuvittelimme, että kun poikamme on jo kuudentoista vanha, hän ymmärtäisi, mitä on elämänrikkaus ja mitä turhuus, mitä ovat hengen hedelmät ja mitä itsekkään luontomme himot. Toivomme, että hän ymmärtäisi, miten rikasta hänen elämänsä on, kun hän saa tuoda esiin omaa lahjakkuuttaan musiikissa ja kuvataiteessa, tuottaa siten iloa muille ja saa siitä tunnustusta. Se on paljon rikkaampaa kuin niiden kavereiden elämä, joilla on mielessä vain juomingit, remuaminen ja maineen tavoittelu irtosuhteilla. Aion selvittää tämän asian, missä poikani käy, kun lintsaa koulusta. Hän on myös alkanut syödä kananmunia jopa neljä kappaletta kerralla. Olen katsonut hänen pankkitilinsä, mutta hän ei ole käyttänyt normaalia enempää rahaa. Jotakin luvatonta kylpyhuoneessa tehtiin tai aiottiin tehdä. Kun puhuin tästä kaikesta mieheni kanssa, hän epäili nuuskan käyttämistä, koska poika välttelee hammaslääkäriin menoa. Meidän perheessämme ei ole koskaan ollut mitään salaisuuksia, enkä hyväksy sellaisia nytkään. Mieheni sai ennen poikamme pysymään kurissa, mutta nykyään hän on työnsä takia paljon poissa ja kaikki ajautuu sillä aikaa kaaokseen ja olen yksin sen kaaoksen keskellä.

1

259

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iskätti

      Hienosti keksitty stoori, suosittelen kirjailijan uraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe