aaapuvaa

Miten voi olla mahdollista. 5 kuukauden ikäinen pentu pissaa kuppinsa eteen välittömästi syötyään, vaikka olisin käyttänyt ulkona pissillä ennen ruokailua. Näin on tapahtunut monta kertaa. Muutenkin on alkanut pissailla sisälle. Epäilen virtsistä. Onko kokemuksia?

Ja onko kellään apuja pennun tuhoamisvimmaan? On kokeiltu pippurit,etikat yms. Ja piilottelen nameja leluihin ja pahvilaatikoihin yms.
8508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..mulla oli sellanen käsitys, et pentu ei enää 8 viikon jälkeen likaa ruoka- ja makuupaikkaansa.

Äänestä

Meidän pentu on nyt 7kk, eikä ole tehnyt enää pahjojaan, kun otettiin selvät systeemit käyttöön:
Aamulla heti vähän toimintaa, eli piilotetaan sille aarteita etsittäväksi eri paikkoihin.Siinä menee tovi. Sitten koira ulos ja lenkille. Ehdottomasti vapaana metsään juoksemaan vähintään puoli tuntia, usein enemmänkin.
Sitten kotiin, ruokaa ja nukkumaan.
Iltapäivällä lapset pissiittää sen ulos,kun tulevat koulusta ja leikkivät sen kanssa.
Noin kuuden aikaan illalla vähintään tunnin lenkki taas vapaana leikkien jonkun toisen koiran kanssa tai sitten juostaan metsässä.
Illalla viimeiseksi vielä pitkä kävelylenkki hihnassa. Sitten lämmintä ruokaa iso kupillinen ja nukkumaan.
Jossain välissä päivän mittaan otetaan vielä vähän koulutusta,eli opetetaan tekemään jotain uutta juttua.
Lisäksi annetaan paljon luita, putkiluita ja nahasta tehtyjä järsittäväksi, sekä maitotölkkejä revittäväksi, joihin on piilotettu vähän herkkua.
Kutakuinkin samat systeemit toistuu päivästä toiseen,kotona meillä ei riehuta ja pentu nukkuu aina yksin ollessaan.
Uloslähdöstä se on aina innoissaan ja sisällä ollaan rauhassa ja levätään, näin saamme itse kivasti liikuntaa ja raitista ilmaa, mitä varten koira hankittiinkin ja kotona saadaan olla rauhassa.

Äänestä

muutenkin juo todella paljon,mutta vastaavasti riekkuukin mahdottoman paljon.
Pentu ei vaikuta ollenkaan sairaalta!

Olen eristänyt pennulle oman tilan, voiko tuohaminen johtua siitä että vanhempi koiramme ei ole samassa tilassa? Ajattelin että vanhempi koira tarvitsee kuitenkin lepoa.

Leikitän koiraa ennenkuin jätän sen yksin kotiin. Ja todellakin olen järkännyt sille paljon purtavaa ja leluja yms.

Äänestä
  • Voitko vaihtaa pariksi päiväksi ruokailupäikkaa sille että saisit vaikkapa Kloriten avulla pestyä pissanhajut pois vanhasta paikasta?
    Se haju kun jää siihen, niin koira sen aina haistaa ja tekee automaattisesti siihen samaan paikkaan.
    Klorite on sen verran vahvaa, että parin päivän kuluttua koiras ei enää haista sitä ja tää saattais todella auttaa.
    Meillä teki TV:n eteen heti kun ruokakupilta pois juoksi, joten Kloritella pesin sen kohdan ja johan alkoi sitä väistämään.

    Äänestä

  • saattais auttaa? kirjoitti:

    Voitko vaihtaa pariksi päiväksi ruokailupäikkaa sille että saisit vaikkapa Kloriten avulla pestyä pissanhajut pois vanhasta paikasta?
    Se haju kun jää siihen, niin koira sen aina haistaa ja tekee automaattisesti siihen samaan paikkaan.
    Klorite on sen verran vahvaa, että parin päivän kuluttua koiras ei enää haista sitä ja tää saattais todella auttaa.
    Meillä teki TV:n eteen heti kun ruokakupilta pois juoksi, joten Kloritella pesin sen kohdan ja johan alkoi sitä väistämään.

    taidan joutua pesemään sillä koko lattian..se todellakin pissii ihan minne sattuu. Ensin se syö ja sitten lähtee haistelemaan asuntoa ja pisauttaa jonnekin vain.. pesen aina pissatun kohdan sitruunan hajuisella pesuaineella.
    Sillä ei siis ole mitään varsinaista paikkaa mihin aina pissii.

    Äänestä

tykkääkö koira tuhota pahvia ja paperia? Me kerättiin ennen pennun tuloa hirveesti vessapaperirullia ja munakennoja ja maitotölkkejä yms ja annetaan niit pennulle. Se rakastaa repiä ja tuhota niitä. Jätä vaikka koko pahvilaatikollinen niitä pennulle kun jätät sen yksin, siinä sille tuhottavaa...

Äänestä

siihen toiseen asiaan. Jos epäilet virtsakiviä tms niin soita eläinlääkärille ja keskustele asiasta, miten oireet ilmenee yms. Jos koira ei ole painava, nappaa se HETI syliin kun on syönyt ja vie ulos. Älä päästä haistelemaan asuntoa vaan suoraan ovelle ja ulos.

Äänestä

Sillä on virtsatie tulehdus, vie se lääkäriin ellet ole jo sitä tehnyt....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moonchild kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista. 5 kuukauden ikäinen pentu pissaa kuppinsa eteen välittömästi syötyään, vaikka olisin käyttänyt ulkona pissillä ennen ruokailua. Näin on tapahtunut monta kertaa. Muutenkin on alkanut pissailla sisälle. Epäilen virtsistä. Onko kokemuksia?

Ja onko kellään apuja pennun tuhoamisvimmaan? On kokeiltu pippurit,etikat yms. Ja piilottelen nameja leluihin ja pahvilaatikoihin yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu