Jokunen vuosi sitten kävin pienehkössä päiväkirurgisessa toimenpiteessä. Ennen saliin menoa sain yhden pillerin pienen vesimäärän kanssa. Hoitaja saattoi saliin ja oli huolissaan tasapainostani ja että pyörryttikö tjs. Salissa ennen anestesiaa syke oli pilvissä samoin verenpaine. Monta kertaa mitattiin ennenkuin uskallettiin nukuttaa. Jälkeenpäin selvisi että saamani esilääkitys oli vain normaalia tulehduskipulääkettä. Tarkoitus oli varmaan antaa sen lisäksi jotain "vahvempaa" jotta olisin ollut rento mutta nyt ensikertalaisella jännitys oli aikamoinen ja samoin sykkeet. Pieni virhe mutta jäi mieleen. Ps hoitaja ei ollut mikään ensikertalainen ainakaan iästä päätellen joten olisi luullut tietävän mitä pilleriä tarjoili?
"esilääkitys"
Hengissä_seuraavaankert
0158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.