Monikin pieni liittymän näkyvys on puskittunut autoilijan näkökannalta. Jospa voitaisiin välttää vaaratilanteita ja olisihan se siistiminen muutenkin tarpeen.
Voisi olla taas raivaussahalle ja työmiehelle hommia.
Piennaralueet puhtaiksi ja risteysalueet.
Tienhaaratpuhtaiksi
11
337
Vastaukset
- Merkitojennukseen
Olisi myös ihan mukava jos liikenne merkit olisivat suorassa ja laitetun näköisesti paikallaan.Ei ole maakunnan merkeistä huoledittu nykyisin, osa on tuhruisijakin ja kuluneita.
- KolmiomerkitTaiStopit
Ja olisi myös järkevää, että tasa-arvoisissa risteyksissä esim. Ketvelniemessä jotkut autoilijat hidastaisi vauhtia tullessaan risteykseen oikealta, vaikka onkin etuajo -oikeus vasemmalta tulevaa autoilijaa ajatellen. Vasemmalta tuleva ei ehdi jarruttaa, kun on jo risteyksen kohdalla ja nämä oikealta tulevat kaaharit eivät yhtään katso, onko jalankulkija, pyöräilijä, rullahiihtäjä tai autoilija kohdalla. Vituttaa tällaiset risteykset.
- näkymäalueetkuntoon
Kiertoliittymät ovat toimivat.hyvä keksintö ja Vt23 sillan korjaus.pojot niille.
- raitisilmatuulahdus
keuruulle on jumittunu sellasia kurahaaroja ettei niitä puhdista enään millään!
- kiitostekijöille
Mukava ku keskustan pääkatu saa uuven asfaltin pintaan.yes.yes.ilvestien paikkaukset.haapamäen tie VT23 loisto kunnossa.
- tarkkuuttatarkkuutta
missäs tämä pääkatu sijaitsee?ilmeisesti jossain uudella asuinalueella kun ei keuruulla ennen ole ollut yhtään katua?
- bobottirobs
Kylläpähän se ilvestienkin liikenne on sen verran pientä,että siinä menisi ihan hyvin hiekkatie tai öljysora niin kuin vielä 80-luvun alussa oli tilanne.VT 23 taas on täysin eri juttu ja vaatisi piksista kunnostusta,joka vuosi,kun korjaamista siirretään se tulee aina vaan kalliimmaksikin.
- Anonyymi
tarkkuuttatarkkuutta kirjoitti:
missäs tämä pääkatu sijaitsee?ilmeisesti jossain uudella asuinalueella kun ei keuruulla ennen ole ollut yhtään katua?
Kyllä Keuruulla katu on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Keuruulla katu on.
Jep, Haapamäellä
- Hohoi
Onhan. Ja on vieläkin. Ota selvää.
- Anonyymi
Tuleekohan kiertoliittymä mäntätien ja VT 23 risteykseen.?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899