Pahoja univaikeuksia, voisiko joku neuvoa?

Epätoivoinen

Hei, olen 22 vuotias mies ja useamman vuoden ajan minua on riivannut todella hermoja raastavat uniongelmat.

Minä en pysty nukkumaan koko yötä. Tulin töistä rättiväsyneenä yhdeksän jälkeen illalla. Olin valvonut neljätoista tuntia. Kävin nukkumaan melkein heti kotiin päästyäni ja taas heräsin ennen kahtatoista pirteänä, enkä saa enää unta. Nyt minä valvon varmaankin jonnekkin neljään asti ennen kuin minua alkaa uudelleen väsytämään.

Ja mikä tässä on raastavinta on että jos käyn nukkumaan ennen kahtatoista, nukun todennäköisimmin max neljä tuntia, mutta jos käyn nukkumaan joskus kahden jälkeen, minä saatan nukkua jopa yli 12 tuntia.

Minusta tuntuu kuin minun käpyrauhanen toimii juuri siten miten sen ei tulis toimia. On tyypillistä, että minua alkaa järkyttävästi ramasemaan kuuden aikaan aamulla ja kolmen aikaan iltapäivällä. Unen määrästä rippumatta. Illalla olen olen hyvin hyperaktiivinen ja pirteä. Jos päivä on ollut rankka, saan nukuttua vain muutaman tunnin illasta kunnes olen taas pirteä. Iltapäivätorkut tappavat mahdollisuuden yöuniin.

Tämä ei aiemmin haitannut koska olin aiemmin yötyöläinen, mutta kysymys ei voi olla siitä että minun yötyörytmi on jäänyt päälle, koska kesäkuussa kotiuduin vuoden asepalveluksestani ja sielä nukuin normaalisti ilman yöheräämisä.

Tämä haittaa työelämääni, yliopiston pääsykokeisiin lukemistani ja ylipäätänsä koko elämääni. Minä haluan vain nukkua kunnolla kun minua illasta väsyttää. En halua tällaisia sairaita tehotorkkuja, vaan oikeat yöunet!

13

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unet_kateissa

      "Minä en pysty nukkumaan koko yötä. Tulin töistä rättiväsyneenä yhdeksän jälkeen illalla. Olin valvonut neljätoista tuntia. Kävin nukkumaan melkein heti kotiin päästyäni ja taas heräsin ennen kahtatoista pirteänä, enkä saa enää unta. Nyt minä valvon varmaankin jonnekkin neljään asti ennen kuin minua alkaa uudelleen väsytämään."

      Tunnetko olosi kuitenkin levänneeksi niillä määrillä unia mitä saat? Jos tunnet, se on hyvä merkki, vaikket nukkuisikaan uniasi yhdessä osassa.

      Minulla jäi jotenkin kierrokset päälle vuorotöitä ja iltatöitä kun tein ja stressi oli korkealla ilta-aikaan. Huomasin että päivätyöt ja toisenlainen vuorokausirytmi sopi unettomuudelleni ja sisäiselle kellolleni paremmin. Oli pakko terveyden takia tehdä työn vaihto, että pääkoppa kesti paremmin. Tein vuorotyötä ja meinasin täysin hajota sen takia. Unet muuttui katkonaiseksi ja väsyneenäkin aloin heräillä ylivireään tilaan. Sitten kun on liian rättiväsynyt, niin rupeaa käymään ylikierroksilla ja uni menee huonommaksi. Varsinkin jos yritti heti töiden jälkeen mennä nukkumaan. Itsellä saattoi joskus olla iltoja ja siihen päälle aamu, ja voin sanoa että tuo oli aivan kamalaa. Aloin pelätä nukahtamista pahimmassa jamassa kun yöunet meni pyörimiseksi.

      Minkälaisia stressinhallintakeinoja yleensä käytät elämässä ? Sinulla vaikuttaa monta rautaa olevan tulessa. Joskus se missä se liika stressi alkaa näkyä, on uni. Silloin kannattaisi miettiä että miten laskea vähän kierroksia ja miten voisi huolehtia omasta hyvinvoinnista vähän paremmin. http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/112/stressi Toki "univaivoilla" voi olla myös muita syitä.

      Oletko perehtynyt unettomuuden lääkkeettömiin hoitokeinoihin ja ns. unihygieniaan? http://www.yths.fi/filebank/1946-Uniopas_2013.pdf Suosittelen lukemaan tuon oppaan.

      Vaikka ne voi kuulostaa tehottomilta, niin itsellä on ollut paljon apua monesta asiasta kuten säännöllisestä päivärytmistä, iltarutiineista missä nollaan pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja rentoutan kehon. Lisäksi apua on ollut kofeiinin välttämisestä, riittävän pimennetystä huoneesta, sinisen valon välttämisestä paria tuntia ennen nukkumaanmenoa (mitä on puhelimessa ja tietokoneessa), koska se vaikuttaa melatoniinintuotantoon negatiivisella tavalla ja virkistää. Ruokavaliolla on ollut myös merkittävä vaikutus unen laatuun, sillä mitä syö varsinkin ilta-aikaan. Varmaan tärkein asia on ollut stressin selättäminen eri keinoin, yksi on minulla armollisempi suhtautuminen itseeni ja toinen ihan vaan kävelylenkit joita teen säännöllisesti stressinhallintamielessä jotta saan ylikierroksia pois. Vaikka rentoutus- ja hengitysharjoitukset voi tuntua hölmöiltä, niillä olen oppinut saamaan itseni uneen vaikka öisin heräilisinkin enkä ala stressaamaan liikaa yöheräilyistä. Laitan kalenteriin myös aikaa levolle riittävästi jolloin on sallittua vain olla. Nuo asiat jos opettelee nuorena, ne kantaa elämässä hyvin. Varsinkin nykyajan hektisessä elämänrytmissä nuo voi helposti unohtua ja alkaa elää illuusiossa, että on kone. Ei, ihmisiä tässä ollaan, joilla on tietynverran jaksamista.

      Oletko kokeillut semmoisia lyhyitä torkkuja päivällä, onko niistä ollut haittaa unillesi?

      Tuossa on vinkkejä vuorotyöläisille uneen. Niistä voi jotain poimia vaikkei olisikaan vuorotyöläinen. https://yle.fi/uutiset/3-7147791 Itse en kyllä todellakaan suosittele nukahtamislääkkeitä mistä tuossa mainitaan ohimennen että niitäkin voi satunnaisesti käyttää, vaan mielummin lääkkeettömiä hoitokeinoja. Nukahtamislääkkeet ei ratkaise ongelmia taustalla jotka aiheuttaa sen unettomuuden.

    • Juoksejojärveen

      Hyvä tulee.
      Kun itse kysyy ja vastaa.
      Heh!

      • ota-ne

        Lääkkeet!


    • jos-paha-unettomuus

      ota yhteyttä hkin uniklinikkaan ja pyydä saada keskustella markku partisen kanssa.. hän lienee tätä nykyä suomen pätevin uniasiantuntija...

      yksi untä sälyttävä aine on pitkävaikutteinen tulehduskipulääke esim. pronaxen... kallis ilman reseptiä, mutta halpa reseptillä...

    • ettäsilleen22

      ei ole keksitty lääkettä jolla nukkuis normiyönet...sun pitää selvittää
      mikä aiheuttaa nuo ongelmat...

    • Uninennux

      Nukuit armeijassa OK. Jos nukkumaan meno ei ole säännöllistä tai on liikaa stressiä niin se vaikuttaa. Pelko ettei pysty nukkumaan vie tehokkaasti yöunet, joten miten pääsisit siitä pelosta eroon? Mites olisi jos teeskentelisit nukkuvasi? Homeopatiakin voisi auttaa, ehkäpä nux vomica, se auttaa sellaisissa tapaukissa, joissa ihminen herää ja ei pysty nukkumaan, mutta aamun tullen sitten pystyy taas nukkumaan. 200 potenssilla voi päästä pysyvämmin eroon, 30 auttaa enemmänkin tilapäisesti. Paras käydä homeopaatilla.

      • Hyvä.lääke

        N*ssi.
        Ja laske lampaita.


      • otakoppii

        Koska armeijassa nukuit hyvin, on kyse hapesta tai muusta liikunnasta.
        Sinun täytyy ottaa armeijamainen elämäntapa jotta et kärsi.
        Meitä on erilaisia, mutta itsellä jonkin verran samaa, jos teen paljon päätetyötä. Siinä ihminen ei elä vaan on kone. Paikallaan vain sormia liikuttaen. Sairasta elämää sellanen ja ei ihme jos ei nukuta.
        Sulla varmaan omat syyt.
        Silti : happea-liikuntaa - nesteytys ja ruoka. Se on siinä.


    • ex-expat

      Minä luulen, että unirytmiä pystyy jonkin verran muuttamaan melatoniinilla, sekä lyhyt- että pitkävaikutteisella.

      Armeijassa varmaan liikuntaa tuli niin paljon, että olit riittävän uupunut ja nukuit sikeästi. Opiskelu ja työnteko sisätiloissa eivät väsytä samalla tavalla fyysisesti, vaan ylikierroksilla olevat aivot jäävät pyörimään, eikä uni tule.

      Lisäksi Suomessa luonnonvaloa tuntuu aina olevan joko liikaa tai liian vähän, elimistön normaali vuorokausirytmitys häiriintyy.

      Kun itse nuorena asuin eteläisemmillä leveysasteilla, heräsin aina auringonnousun aikaan. Aloin kärsiä unettomuudesta vasta, kun muutin takaisin Suomeen.

    • se.siitä

      Mene lääkäriin ja pyydä nukahtamislääkkeitä.

      • l2gh3l2g32g3

        Mutta jos eivät auta ja pitää olla fenyylibarbitaalia jotta pystyy säilyttämään työkyvyn?

        Ei nukahduslääkkeet auta mitenkään, pitäisi vaikuttaa useampia tunteja kerralla.

        Tietystikään tyypilliset ALKOHOLISTIT eli lääkärit jotka luokitellaan alkoholisteiksi, näin yleiseurooppalainen tutkimus on tutkinut lääkäreistä: 1 viinilasi viikossa ON ALKOHOLISTIN MERKKI LÄÄKÄRILLÄ...


    • Jos.mahdollista

      ota yhteys Hkin uniklinikkaan, siellä lienee maan parhaat uniasiantuntijat.

    • metsämari98

      Tutkitusti metsurit nukkuu parhaiten.Risusavottaa,sauna ,kunnon ateria, 4 bissee ja ok ki a olo viel.

      15-20 km hidas sauvakävelylenkki, ja samat kuin metsuri niin kyllä nukuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4224
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      32
      3488
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3364
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3318
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      27
      2657
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      29
      1757
    Aihe