Jällensyntyminen ei muuta eläintä ihmiseksi

Ihminen on Jumalan kuva ja kaltaisuus eikä maailmassa sen vuoksi pitäisi olla sortoa tai väkivaltaa tai sotia. Mutta eräs Krishna tietoisuuden kirja esittää, että vaikka eläin voi jälleensyntyä ihmiseksi niin sen eläimelliset piirteet osittain ainakin säilyvät. Jos koira syntyy ihmiseksi niin sille jää yhä koiran ominaisuuksia olemukseensa.

Ei maailmassa olisi lainkaan sotia, jos kaikki olisivat aitoja ihmisiä, mutta nykyisin saattaa olla niinkin, että aitoja ihmisiä on vain pieni kourallinen jäljellä.

Samoin Kristittyjen evankeliumi puhuu, että on olemassa sian ja koiran kaltaisia ihmisiä ja jopa käärmeen kaltaisia tai VT:n mukaan jopa härän kaltaisia ihmisiä.

Tätä asiaa ei oteta huomioon kun mietitään sitä minkä vuoksi maailmassa on sotia, jos ihminen on Jumalan kuva ja kaltaisuus. Mutta kyllä ihmisiä on sen verran vähän maailmassa, että VT sanoo: Minä teen ihmiset harvinaisemmiksi kuin Ofiirin kulta.

6

226

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskantava

      Istun juuri aamupaskalla. Paras paikka lukea uskontopalstojen hauskoja eläinpohdintoja.

    • voipieniä

      Minulta tuli heisimatoja, olenko niiden emo.

    • j.oo

      kun luen noita vastauksia, huomaan että ihminen onkin vaan apinarotu.

      • Apinat-fiksumpia

        Eipäs solvata apinoita.

        (Tämä viesti poistatettiin yläpuolella.)


    • Anonyymi

      Horoskoopit?
      Olen kuullut, että maailmassa on 9 tietoisuuden tasoa:
      Sijalla 1 on kivet ja kasvit, sijalla 2 eläimet, ja sijalla 3 ihminen.
      Nämä tasot eivät voi sekottua keskenään.

    • Anonyymi

      Al-Ghazali islamin varhainen Mujaddid kertoo että kukin eläinlaji sai Jumalan omaa henkeä pienen erityisen osan , joka kuvastaa jotakin Jumalan 99 kauniista nimestä.

      Eli ihminen tehtiin kuvaksi ja kaltaisuudeksi, ruumis ja sielu. Mutta eläin tehtiin hengelliseksi, Jumalan omaa henkeä annettiin.

      Jumalan henki on moninainen juttu eikä kuningas leijona tai Kotka kuvasta raamatun käsitystä lempeästä hengestä vaan uljaasta. Rohkeasta yms.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe