Dokumentti

Dokumentti ideoita etelä-pohjanmaan alueelta. Etsinässä olisi kiinnostavia henkilöitä tai paikkoja dokumenttia varten
(kyseessä on visuaalisentuotannon opiskelijoita eli budjetti on pieni.)

Kiitos jo etukäteen ideoista😉
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tehkää dokumentti huonosta suomen kielen opetuksesta paikallisissa peruskouluissa.

Äänestä

Näitä aktiivisia kylätoimijoita ei haastatella liikaa eikä ohjelmia tehdä
Esim. Jurvan Niemenkylässä oma uima-allas alue tehty kylän voimin
Tai sitten näitä jotka tekee siirrettävän asunnon jonka voi siirtää toiselle paikkakunnalle Kurikassa ainakin oli joku sellainen

Äänestä
  • Tuossa pointtia. Katsojia ei välttämättä ole paljoa juuri nyt, mutta 50 vuoden päästä dokkari voi olla tärkeä.

    Toinen vastaava aihepiiri on etelä-pohjalainen yrittäjyys. Maakunnassa on paljon PKT-yrityksiä. Maakunnassa tehdään niin perävaunuja, pihavajoja kuin huonekalujakin. (Kolme viimeksi katsomaani tuotetta, joiden olen huomannut olevan etelä-pohjalaisia.) Joku noista yrityksistä tai aloista voisi olla kiinnostava.

    Yrittäjyys ja yritykset ovat siinä mielessä hyvä kohde, että tuolta saattaisi löytyä työn ohella kontakteja niin mainos- kuin käyttöohjevideoiden tarvitsijoihin. Helpottaisi työllistymistä valmistumisen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Justasking kirjoitti:

Dokumentti ideoita etelä-pohjanmaan alueelta. Etsinässä olisi kiinnostavia henkilöitä tai paikkoja dokumenttia varten
(kyseessä on visuaalisentuotannon opiskelijoita eli budjetti on pieni.)

Kiitos jo etukäteen ideoista😉

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu