Työlläkö ja velallako Pattayalle ?

Ok. Minä kerron. Pohjustan tämän asian korostamalla, että minä ajattelen,
vain ja ainoastaan omasta näkökulmasta.... Ok. jos joku sanoo... jotakin...valitusta,
niin silloin minun ja monen muunkin asia on muuttunut ja silloin minun olisi tehtävä
toisenlainen päätelmä esim. maksettava sairasvakuutusmaksu.

Minusta on väärin huijata tällä palstalla ihmisiä töihin ja sanomalla jotakin pummiksi
tai miksi heitä haukutaan... Ehkä hänen täytyisi katsoa myös itseään peiliin ja kuinka
tyhmä hän itse on ja millaiseen tilanteeseen on itsensä saattanut.

Työnteko tarkoittaisi työskentelyä Thaimaassa. Se ei tarkoita työskentelyä suomessa.
Jos työskentelet suomessa ja asut helsingissä vaikka vuokralla tai maksat lainaa...
Sinulla ei voi olla varaa lähteä Thaimaahan ja Pattayalle. Sinun pitää käytännössä
hakea sairaslomaa sille ajalle ja kyllä sekin onnistuu... Sitten, kun lopetat työn tekemisen
suomessa, niin sinulla pitää olla Helsingissä noin 4 - 5000 euroa varallisuutta. Se sinulta
tullaan vaatimaan eli 3:een kuukauteen et saa mitään tukea asumiseen ja elämiseen
Helsingissä. Eli käytännössä kaikille muodostuu velkaa työn lopettamisesta ja korot
ja perimiskulut ja ulosotot.

Käytännössä sinä et myöskään voi ottaa velkaa ja lähteä Thaimaahan, koska se velka
sitoo sinut työhön Thaimaassa tai suomessa. Sinun on siis ensin siivottava velat, jotta
saat jonkun tuen Thaimaassa elämiseen. Siihen on sitten vaihtoehtoja useita mm.
nettikauppa ja monet monet tuki liikejutut. Eli käytännössä hoida tilanteesi sellaiseen
tilaan suomessa, että olet vapaa lähtemään ja saat jonkun perustulon ja hoidat
jonkun pienimuotoisen tai isompimuotoisen osto ja myynti jutun.

Ulkolaiset pankkitilit on myös hyvä olla ja näin valtio ei voi vaarantaa sinun perustuloa.
Älä myöskään puhu paljon niistä asioista mitä teet, sillä se suomalainen on juuri
sinun pahin vihollinen. Monet on kateellisia jos pystyt saavuttamaan hyvän elämän
thaimaassa. Minä kirjoitan tämän sen vuoksi, kun tälle palstalle on tullut paljon sellaisia,
jotka haukkuvat Pattayalla kävijöitä ja niitä jotka tuovat sieltä naisia vielä elätettäviksi
ja kaikkea siihen liittyvää. Moni on haukkunut pakolaisia ym ym. mutta ei se ole
pakolaisen vika jos hänelle joku antaa rahaa.

Pattayan ja Thaimaan elämää kannattaa havitella ja kannattaa havitella myös hyvää
tulotasoa. Ei siinä ole mitään häpeämistä. Tyhmyyttä on heittää rahojaan ja tehdä työtä
jonkun aatten ja valtion vuoksi ilman korvausta. Muista se on vain sinun ainutkertainen
elämä ja se kannattaa antaa rakkuteen ja lämpöön ja luoda uutta positiivisuutta.

17

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitää muistaa että olemme MATKAILU palstalla (ja esim. wikipedia määrittelee matkailun seuraavsti: "Matkailu tarkoittaa sitä, että ihmiset matkustavat pois päivittäisestä asuin- ja työympäristöstään mieleisiinsä matkailukohteisiin. Matkailu liittyy useimmiten lomaan ja virkistäytymiseen, mutta voidaan puhua myös työmatkailusta. Matkailu käsittää työhön liittyvien ja lomamatkojen lisäksi muun muassa kilpailu-, opinto-, pyhiinvaellus- ja terveysmatkat.").

      Eli jos kärjistäen puhutaan, niin vakituinen Thaimaassa (on se sitten Pattaya tai muu Thaimaan kohde) asuminen ei enään kuuluisi matkailu palstan alaisuuteen, koska jossain pysyväisluonteisesti asuminen ei ole enään MATKAILUA kyseisen termin tarkoittamassa mielessä.

      Tuo onkin asia mikä pitää kirjoittaessa huomioida, matkailu ja vakituisempi maassa asuminen pitäisi erotella osittain omiksi asioiksensa. Tietysti rajanveto noiden asioiden välillä saattaa välillä olla hyvinkin hankalaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun/jos viettää vuodesta yli puolet ajastansa jossain muussa maassa yksittäisessä maassa kuin suomessa (ja tämä on "vakituinen olotila"), niin kyse ei ole enään matkailusta vaan pysyvämmästä asumisesta (joka silti voi olla väliaikainen tilanne).

      Thaimaassa käy noin vuodesta riippuen noin 100 000 matkailijaa (joista isoin osa on maassa alle 30päivää, jolloin viisumia ei tarvita), ja vain joitakin tuhansia Suomalaisia asuu enemmän taikka pähemmän "pysyväisluonteisesti" kyseisessä maassa (ja tästäkin joukosta osalla ei ole pysyvää oleskelulupaa Thaimaaseen).

      • Sensei--

        Moikka taas Santtu.

        Ensinnäkään en edes lue tuon aloittajan aloituksia, joten en ota kantaa, mutta sun juttus luin.

        Osoitat olevas huumorimiehiä ja kirjoituksesta tarttui:

        Matkailupalstan alaisuuteen ja vakituinen olotila.

        Hyvin letkautettu ja voisi kääntää että tällä matkailupalstan alaisella Pattayan osiolla on todellakin vakituinen olotila.

      • varoituksen-sanat

        Varo Santtu! Tuo sensei on tukeva nainen ja ihastunut sinuun. Siksi hän lirkuttelee sinulle ja muille kiukuttelee. Älä mene tuohon ansaan. Sensei-Amalia iski viimeksi miehen -94 lumilapiolla ja silmätipoilla. Pääsi istumasta 2014.

    • Rahasta ja Pattayasta hieman.

      Pattaya on paratiisi juhlaa rakastavalle miehelle niin kauan kuin on rahaa. Pidempään asuminen edellyttää että tykkää myös arjesta ja osaa mitoittaa varansa. Tai sitten sitä massia pitää olla reippaasti.

      Sikäli tämä on samankaltainen kuin Las Vegas, että jos mopo karkaa hanskasta niin mikään raha ei riitä. Siksi Pattayallakin on surullisia tarinoita ja henkilökohtaisia konkursseja ja sitäkautta myös tragedioita.

      Kolikolla on kääntöpuolensa. Siperia opettaa erittäin nopeasti täällä. On juotu lentolippurahat ja juotu valheilla vipatut rahat kun on ollut liian mukavaa eikä haluaisi sitä lopettaa. Seuraavalla kerralla pitäisi sitten olla viisaampi.

      Tragediat on volyymiin nähden todella vähäisiä, mutta jokainen tapaus on ikävä. Pummeja täällä ei katsella ollenkaan ja vain viikkoturisti saattaa sortua heitä vähän rahoittamaan. Suomibaarista kulkee sana hetkessä koko Pattayalle ja loputkin tarjoajat ja vippaajat loppuu.

      Tarinallani on parikin opetusta.

      -Älä tule persauki Pattayalle. Mene muualle. Hirveää katsoa kun kärsitte.
      -Älä kuvittele että viidellä tonnilla euroja olet täällä rahamies.
      -Älä esitä rahamiestä millään rahalla, koska silloin sen pitää näkyä avokätisyytenä tasaisesti.
      -Jos sinulla on marginaalinen budjetti niin pidä siitä kiinni äläkä ota enempää rahaa illanviettoon kuin mitä päiväbudjettisi tai suunnitelmasi sanoo.
      -Vaikka olisit rahamies, niin ole siitä hiljaa, pidä matalaa profiilia ja maksa kaikesta vain paikallinen markkinahinta. Et saa respectiä pullistelemalla, vaan oikeudenmukaisuudella ja vaatimattomuudella. Jengi näkee nopeasti kuka on höynä ja ketä ei höynäytetä.
      -Älä aliarvioi katukauppiaiden taitoja. Hallitsevat myynnin psykologian ja vievät heikkoja kuin kuoriämpäriä. Älä puhu mitään jos et osta. Selittely on heille ostoaie.
      -Älä usko tyttöjen tarinoita. Harva heistä valehtelee mutta jotkut todella hyvin. Yksi kysyi minulta 40 miljoonan bahtin sijoitusta bangkokilaiseen pornofilmiin ja lupaili samanmoista tuottoa.
      -Tytöt ei arvosta hienoja ravintoloita eikä kalliita aktiviteetteja. Ajattelevat että nekin on vaan pois heidän tienesteistään. Panosta heihin ennemmin, jos olet kiinnostunut hänestä ja pidempiaikaisesta seurasta.

      Tuossa kun olin vielä sinkkuna Pattayalla, niin en koskaan maksanut seurasta liikaa kuin satunnaisesti. Kun lähdin aamulla golfaamaan tai lenkille, niin jätin 1-2 tuhatta bahtia käsilaukkunsa alle ja jätin nukkumaan.

      Tyttö sai itse siinä herätessään päättää mitä tekee. Lähteekö vai jää. Ei siitä tarvinnut keskustella erikseen enkä muista heittäneeni kuin kerran baaritytön pihalle. Alkoi skitsoilemaan mustasukkaisuuksissaan kahden päivän jälkeen. Oli vaa aivan hemmetin hotti, suorastaan eläin sängyssä, niin harmitti jälkikäteen. Tosin mulkkuni voisi olla ollut tehosekoittimessa vielä samalla viikolla joten ehkä hyvä niin.

      Juu että järki käteen, nöyryyttä, kunnioitusta, järkeä, taloushallintaa ja rehellisyyttä. Sen kaiken voi tehdä ihan relasti ilman että pipo kiristää. Minä olen täällä nykyään ihan eläkeläis statuksella vaan, enkä tee itsestäni numeroa. Se on pelin henki.

      • VittuMikäIdioottiTaas

        Et saa respectiä pullistelemalla, vaan oikeudenmukaisuudella ja vaatimattomuudella.

      • JohanOotKahjo2010
        VittuMikäIdioottiTaas kirjoitti:

        Et saa respectiä pullistelemalla, vaan oikeudenmukaisuudella ja vaatimattomuudella.

        Tämäkin vielä:

        Minä olen täällä nykyään ihan eläkeläis statuksella vaan, enkä tee itsestäni numeroa. Se on pelin henki.

        DILLE TEKEE ITSESTÄÄN NUMEROA VAIN TÄÄLLÄ PALSTALLA PÄIVITTÄIN.

      • JohanOotKahjo2010 kirjoitti:

        Tämäkin vielä:

        Minä olen täällä nykyään ihan eläkeläis statuksella vaan, enkä tee itsestäni numeroa. Se on pelin henki.

        DILLE TEKEE ITSESTÄÄN NUMEROA VAIN TÄÄLLÄ PALSTALLA PÄIVITTÄIN.

        Palstalla kerron vain totuuksia. Pattayalla ei voi kaikkea kertoa tai tekee ihmisiä kateelliseksi.

        Tänään sain kirjanpitäjältä tilinpäätöksen. Olen tienannut vuodessa sellaisen summan käteen, jonka suomalainen keskituloinen tienaa 15 vuodessa. Repäiseppä siitä, Lerppa. Tänään pelkästään kolme tonttua sivubisneksinä.

      • Sensei--
        vuodesta20l0 kirjoitti:

        Et ole liikemies mutta sinulla on kirjanpitä ja tilinpäätös.

        Voi Dille hyvä, ainakaan mua ei kiinnosta lainkaan mitä sinä olet tienannut.

        Minä olen tienestini aikoinaan tienannut ja ne riittää ihan ok mulle.

        Kerrot vain totuuksia, hienoa kun on sinulla tällainen totuusfoorumi ja jopa kaksi tuttua kirjoittelemassa viisaita, jotka fanittavat sinua ja sinä heitä.

      • 63NumBall64
        vuodesta20l0 kirjoitti:

        Palstalla kerron vain totuuksia. Pattayalla ei voi kaikkea kertoa tai tekee ihmisiä kateelliseksi.

        Tänään sain kirjanpitäjältä tilinpäätöksen. Olen tienannut vuodessa sellaisen summan käteen, jonka suomalainen keskituloinen tienaa 15 vuodessa. Repäiseppä siitä, Lerppa. Tänään pelkästään kolme tonttua sivubisneksinä.

        Resupetteri, olen ollut väärällä alalla jos tienaat vuodessa sen minkä keskimääräisellä tulotasolla suomalainen viidessätoista, ja vielä niin että oleskelet pattayalla, olet siis keksinyt ykkösluokan busineksen, harmi vaan ettei meriittisi riitä moiseen, eikä tietotaitosi, aivan ensimmäiseksi sinun pitäisi tietää mikä on alv ja mihin käyttöön osakaslainaa käytetään...

        Olet yrittänyt antaa neuvoja pattayan kävijöille, minä annan vain yhden tai oikeastaan kaksi neuvoa, ensimmäinen ja tärkein on pysy helvetin kaukana kaltaisistasi, ja toinen on se että jos sinulla on jokin addektio erityisesti alkoholiin, pysy pois thaimaasta, jos tulet todennäkäisesti elämäsi lyhenee rajusti...

        En oikein ymmärrä mitä saavutat kertomalla miten hienosti sinun elämä on, kun kukaan ei tunne sinua täällä anonyyminä, vai onko sinulla niin huono itsetunto että tämäkin paskanpuhumisen tarkoitus on vain pönkittää sitä... ja koet olevasi tärkeä edes jossain... kerro nyt ainakin nimesi ja kotikaupunkisi jotta me köyhät voimme palvoa sinua. ha guru, meni ha oikein päin... resupeppu...

        Minä en nimittäin usko juttuihisi pätkääkään, reppana.

      • Sensei--
        63NumBall64 kirjoitti:

        Oon ny aikani pyöritelly tota Pojua ja todennut että kaveri on täys klooni-kopio liikemiesten asianhoitajista sarjassa Kanrakin ympärillä pyörineet "asianhoitajat", jotka ajeli kullan värisillä mersuilla kultakäädyt kaulassa ja rolexi ranteessa bulvaaneina ja sivubisneksenä "broukkereina" ulkomaalaisille pankeille tarjoten mitä ihmeellisimpiä valuuttaluottoja.
        Täys nolla itteensä täynnä ja tän palstan lerpatukset ja laulunluritukset kaikkine selityksineen on idioottimaisinta mitä koskaan oon lukenu.
        Kaikki liittyy Pattayaan joten onhan tämä / nämä kahjoo sakkii.

      • SivustaKommentti
        Sensei-- kirjoitti:

        Et sinä Sensei ole pyöritellyt kuin itseäsi.

      • 64NumBall63
        SivustaKommentti kirjoitti:

        Et sinä Sensei ole pyöritellyt kuin itseäsi.

        Jep täällä on useammallakin kuula totaali sekaisin, jo Merisalo on tuttu jo noista kanrak ajoista... taisi olla pitskussa.. Mielenkiintoista että tämä roskasakki on juuri ajautunut tänne pattayapalstalle, joten päästään sujuvasti aasinsillan kautta muna vai kana ongelmaan...

      • Lerpanongelma
        64NumBall63 kirjoitti:

        Jep täällä on useammallakin kuula totaali sekaisin, jo Merisalo on tuttu jo noista kanrak ajoista... taisi olla pitskussa.. Mielenkiintoista että tämä roskasakki on juuri ajautunut tänne pattayapalstalle, joten päästään sujuvasti aasinsillan kautta muna vai kana ongelmaan...

        Lerpalla on suuri ongelma, koska lerpalla muna ei toimi niin pitää olla kana.
        Ollako vai eikö olla sanoi lerppa, muistellen kansakoulun(ainoa koulu, jostalerppa sai todistuksen) opettajansa kertomaa asiaa, kun lerppa ei tiennyt oliko äitinsä ollut ladossa naapurin isännän kanssa vai mannen.

      • kozzokola

        Kymppi puhuu vain asiaa ja lerppa haukottelee ja ihmettelee.

    • Eipäässytlerppaei

      Lerppa ei ole oppinut töitä tekemään ja velkaa ei saa lisää, koska kaikki pikavipit, mitä aikoinaan sai ovat rästissä, ulosottomies ei enää viitsi edes käydä, muilla keinoin pitää saatavat voimassa.
      Joten mahdotonta Thaimaahan, saatika Pattayalle pääsynsä, mutta kuvitella lerppa osaa hyvin Thaimaan matkojaan ja kaikkea niihin liittyvää. Sossussakin meinasivat uskoa, kun lerppa kertoi avioituvansa hammaslääkärin kanssa ja olivat jo tarjoamassa huomattavaa summaa häävalmisteluihin, häihin ja tuleviin ristiäisiin.
      Onneksi tarkistivat ja huomasivat, että lerpan avioero suomalaisen ikivanhan uroon kera ei ollut toteutunut.

    • Minä olen aina mennyt omia teitäni ja olen siitä ylpeä ja taas tänään yksi
      tuttava sai nenilleen, kun ryhtyi epäilemään sitä mitä minä sanoin...

      Minä tykkään aina näistä suomalaisista, kun ne on niin tyhmiä.
      Minä sanon Teille ihmiset, että älkää ikinä antako periksi jos Teitä yritetään
      hakata alas... Te voitatte ne aika helposti jos Teillä on aivoja... mutta kavereita
      ne ei enään sinulle ole.

      Kannustan ehdottomasti yrittämään ja rakentamaan omaa elämää, niin kuin
      sinä haluat. Miksi sä häpeäisit Pattayaa ja Thaimaata ja Bangkokia, kun monella
      se tällä palstalla on vain haave... Ne on kuitenkin tällä palstalla räkättämässä eri
      asioita ja ne on juuri niitä tyhmiä suomalaisia. Kun olet itse käynyt ja rakentanut
      ja osaat ja tiedät olet aina vahvoilla.

      Minä kehoitan rohkeasti ajattelmaan elämää Thaimaassa ja Pattayalla ja miettimään
      mitä siihen oikeasti tarvitaan... Voin taata ja sanoa kokemuksella, että ei ne Pattayan
      ja Thaimaaan asukkaat ole mitään miljonäärejä tai rikkaita. Mutta niillä on elämä
      hallussa ja ne on oikeasti parempia, kuin se joka palelluttaa peppunsa talvella ja
      raapii jäätä maasta ja makaa paksun naisen kanssa.

      • pattayaneito

        Kiitos. Sinä olet kultaa ja ansaitset sitä myös itse. Positiivisuudellasi teet maailmasta paremman. Tarjoan oluen kun satutaan samaan aikaan alueelle. Kaikea hyvää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe