Mun isä suhtautuu lesboihin raivostuttavan äijämäisesti. "no jos ei kerran oo _kivaa_ olla miehen kanssa" tms. tajuttoman typeriä kommentteja lausuttuna sarkastisella äänellä tai jotain yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja tai yleensäkin lesboutta koskevia kommentteja. Välillä tekee mieli lyödä ja välillä tekee mieli itkeä. Tekee mieli tirvasta siltä hampaat kurkkuun ja käskeä olemaan hiljaa kun ei mistään mitään tiedä. Mä seurustelin yläaste-lukioikäisenä kolme vuotta yhden tytön kanssa. Se oli jatkuvasti meillä yötä ja kaiken aikaa mun perhe luuli sitä vaan mun parhaaks ystäväks. Kerran meinasin kertoa isälleni meistä, mutta en sitten tehnytkään sitä. Puolisen vuotta myöhemmin erottiin, ihan muista syistä kylläkin. Olen sen jälkeen seurustellut parin miehen kanssa, mutta en ole läheskään yhtä pitkää aikaa ikinä viihtynyt niissä suhteissa. Tämä nainen/tyttö on ollut ainut henkilö, jota olen koskaan syvästi rakastanut.
Sen ja mun tiet on eronneet, mutta mua sattuu ja suututtaa silti ja edelleen sanoinkuvaamattoman paljon isäni asenne. En silti viitsi sanoa sille mitään, koska ei se tajuais mua, varsinkin kun mulla on ollut miehiäkin. Mitä mun pitäis tehdä? Purra hammasta vai karjua kitarisat pihalle?
Sen ja mun tiet on eronneet, mutta mua sattuu ja suututtaa silti ja edelleen sanoinkuvaamattoman paljon isäni asenne. En silti viitsi sanoa sille mitään, koska ei se tajuais mua, varsinkin kun mulla on ollut miehiäkin. Mitä mun pitäis tehdä? Purra hammasta vai karjua kitarisat pihalle?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet samanlainen kuin minäkin, jos ajattelet sanovasi suoraan isällesi. Minunkin isäni oli samanlainen, mutta nykyään hän ei enää jauha asiasta mitään. Luultavasti sen takia en enää asiasta kuule, että olen jo jonkin aikaa asunut pois porukoiden luota ja seurustellut saman naisen kanssa pian 4 kuukautta :) Ehkä isänikin pitää naisestani :)
Sinuna voisin sanoa suoraan isälle, että miltä sinusta tuntuu ja kertoa, että olet kiinnostunut myös naisista. Olen todennut hyväksi sen, että sanoo, mitä mieltä asioista on :)
Tsemppiä sulle!!! :)
kertoa itsestäsi niin voithan vain sanoa isällesi että sen äijämäiset mielipiteet ottaa sua hermoon.
Toivottele hänetkin tervetulleeksi 2005- luvulle.
Aluksi:
olen ex-punkkari ja nykyinen antifalainen. Siksi suvaitsevana ihmisenä minua ottaa ns. pattiin tämä lesbokulttuurin yleinen suvaitsemattomuus, mikä heijastuu varsinkin miehiä kohtaan "äijättelynä."
Katsokaa peiliin.
että sua ottaa miehenä niin pahasti päähän sana äijä. Miehet luulee että lesbot vihaa niitä, ehkä pitäisi olla ensin jotain että voisi vihata edes.
Mutta totuus on että ei sillai vain kiinnosta.
Ja musta tuon isällä on äijämäiset mielipiteet lesboista niin minkäs teet?
Pyydät ettei kaikkia miehiä yleistetä äijiksi?
JA lesbokulttuuri ei ole mikään maanpäällinen taivas eli ei mekään täydellisiä olla. Ihmettelen että on jollain aina pokkaa itkeä siitä suvaitsemattomuudesta mitä meiltä saa.
Me ollaan joukko ihmisiä, me ollaan jokainen yksilö, me ei sovita mitään yhteistä käyttäytymissääntöä, me suhtaudutaan jokainen niinkuin oma halu on asiaan kuin asiaan.
Joten kun puhut yleisestä suvaitsemattomuudesta se johtunee siitä että monilla on ollut ihan tarpeeksi tiettyjä kokemuksia ja siksi monet mielipiteet on samantapaisia. Se tuskin on ihan järkyttävä uutinen.
Sä sanot että olet suvaitsevainen, mä sanon että sä olet tyypillinen mies joka tulee tänne kertomaan kuinka suvaitsevainen hän on mutta lesbot ottaa päähän.
Mikähän siinä on oikein?
Lesboissa vika vai siinä että miestä vain ottaa jokin asia päähän, kaikessa suvaitsevaisuudesaankin.
Onpa tuota yritetty, mutta siitä on vanhemmiten tullut kamala kiukkuinen äijänkäppänä. Nuorempana sekin on ollut tosi avoin ja solidaarinen ja kaikkea mitä lie. Meidät kaikki lapset on opetettu arvostamaan kaikkia ihmisiä ihmisinä periaatteella kaikkien kukkien kukkia vaan. Ihmettelen mikä siihen on nyt vanhempana tullut. Ollaan ihmetelty äitipuolen kanssa sitä, että tuleeko ukoista vanhetessaan aina tommosia kiukkusia katkeria ja itsepäisiä möllyköitä. Se on nykyään ihan toinen ihminen, ku millasena mä sen aikasemmilta ajoilta muistan. Miten ihminen voi muuttua noin? Eikä tää kohdistu vaan naisten välisiin suhteisiin vaan laajemminkin arvoihin. Siitä on vanhemmiten tullut kamalan konservatiivinen, just sellanen mitä se nuorempana inhos. Se karsastaa nykyään maahanmuuttajiakin ja suurta skaalaa ihmisiä joilla on jonkin sortin vakaumus, perheenäitejä ja niiden yhteiskunnalle esittämiä vaateita, uskovaisia ja luoja ties ketä.
Pitäisköhän kolkata se ja lähettää pikapostina intiaan etsimään itseään :)
"Mitä mun pitäis tehdä? Purra hammasta vai karjua kitarisat pihalle?"
Ehkä sinun pitäisi elää omaa elämääsi. Elä sellaisena kuin olet ja tee elämästäsi sellainen kuin haluat. Isäsi ei ole varmastikaan ainoa vastus onnesi tiellä, niitä riittää. Elämä voi olla taistelua. Kovaksi ei kannata muuttua, mutta itseäänkin pitää ja saa ajatella. Et elä pelkästään isääsi tai toisia ihmisiä varten, heillä on oma elämänsä elettävänään, sinulla on omasi.
Minun isä karjui monta päivää putkeen ja välillä tuijotti pelkkää seinää, kun sai tietää suuntautumisestani. Nykyään hän puhuu pitkäaikaisesta tyttöystävästäni KAVERINA, mikä raivostuttaa suunnattomasti. Joka kerta täräytän sille faktat päin naamaa, kyllä sille tämä kaikki valkenee vielä jonakin päivänä... =)