Poikuus meni ja täti tuli (Koko novelli)

novelpro

Murrosikäni ensimmäinen seksiobjektini oli runsaspovinen tätini Aira. Hän oli äitini sisko, lähes aina runkatessani ajattelin häntä. Airalla ja hänen miehellään Olaville ei ollut lapsia. Tämän tarinan tapahtuessa he olivat noin 55-vuotiaita ja minä 14. He asuivat vain parin kilometrin päässä kotoani, joten vietin paljon aikaa heidän kanssaan. He veivät minua usein lomalle pitkin Suomea. Ollessani kahdeksannella luokalla koulussa, he lupasivat ottaaa minut keväällä mukaansa Turkkiin.

Marmariksessa hotellihuoneemme oli pieni yksiö. Kaikki kolme sänkyä olivat samassa huoneessa, joten en voinut välttyä näkemästä tätiäni rintsikoissa tai välillä pikkuhousuissaan. Minusta alkoi tuntua, että hän tarkoituksella liikkui vähissä pukeissa. Toisena lomapäivänä Aira oli kylpyhuoneessa vaihtamassa vaatteitaan, ehkä sattumalta, ehkä tahallisesti kylpyhuoneen ovi oli auki, jolloin peilin kautta näin tätini aivan alasti. Hän oli hieman pyöreä, mutta ei kuitenkaan mitenkään lihava. Katselin hänen tummaa karvakolmiotaan ja yllättävän kiinteitä rintojaan. Kuinka ihanilta nuo isot rinnat näyttivätkään paljaina nuoren pojan silmin. En ollut nähnyt naista alasti sen jälkeen, kun häpykarvoitukseni oli alkanut kasvaa. Täti vilkaisi kylpyhuoneen ovelle ja peilin kautta katseemme kohtasivat, pieni hymy häivähti Airan kasvoilla. Minulla alkoi oitis kalu kovettua. Olavi oli parvekkeella olut seuranaan eikä tiennyt mitä sisällä tapahtui. Aira tuli kuitenkin pois kylpyhuoneesta kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Harmittelin, että en saanut olla rauhassa ollenkaan. Kotona olin tottunut runkkaamaan vähintään kerran päivässä. Nyt oli jo menossa kolmas päivä peräkkäin ilman kättä. Tiesin kyllä kuka olisi seksifantasiani pääsosassa, siitä ei ollut epäilystäkään. Muutoin loma oli sujunut hyvin, olin tutustunut erääseen ikätoveriini, jonka kanssa kävimme uimassa ja kiertelemässä basaareita. Lomaviikon puolivälissä lueskelin sängylläni sarjakuvia, ylläni oli boxerit ja t-paita. Kello oli jo yli yhdeksän illalla. Olavi sanoi lähtevänsä vielä aulabaarin muutamalle oluelle. Tätini oli juonut myös muutaman oluen ja oli hieman hiprakassa. Hän makoili omassa sängyssään yllään hame ja valkoiset rintaliivit. Olavin lähdettyä Aira nousi ylös ja käveli sänkyni päätyyn. Hän nojasi sängyn päätylautaan niin että isot rinnat riippuivat kiihottavasti rintaliivien varassa.
-Onko sulla ollut hyvä loma?
-On, tosi mukavaa on ollut.
Nousin istumaan sängyn laidalle, Aira istui viereeni.
-Minä huomasin kuinka vakoilit minua peilin kautta toissa päivänä.
-Anteeksi, se oli vahinko.
-Höpsis…on imartelevaa, että tällainen vanhus kiinnostaa vielä noin nuorta miestä.
-Et sä vielä mikään vanhus oo.
-Olenhan minä sinua melkein 40 vuotta vanhempi. Noin komealle pojalle on varmasti jo löytynyt nuorempiakin ottajia.
-Ei niitä nyt niin kauheesti oo ollut.
-Kai sinä olet jo tyttöjen kanssa ollut sängyssä?
-Joo…onhan sitä kaikenlaista tullut tehtyä, selitin punastellen ja tätinikin tiesi varmasti minun valehtelevan.

En voinut siirtää katsettani pois tätini rinnoista ja rintaliivien läpi paistavista nänneistä. En edes tajunnut, että kaluni oli täydessä valmiudessa, ennen kuin Aira kosketti sitä.
-Mikäs täällä pullottelee?

Hän veti hitaasti boxerini polviin ja alkoi hivellä kaluani. Tarrasin kiinni hänen rintoihin, toinen rinta pulpahti ulos liiveistä. Kumarruin imemään hänen hehkuvanpunaista nänniä. Imin, nuolin ja näykin tuota punaista nipukkaa ja tunsin sen kovettuvan suussani. Aira jatkoi runkkaamistani, minä ujutin kättäni hameen alle. Aira levitti reisiään niin, että onnistuin saaman käteni hänen pikkuhousujensa päälle. Hieroin Airan pillua ensin housujen läpi, sitten työnsin käteni housujen sisäpuolelle. Tunsin tuuhean karvoituksen, siirsin kättäni alemmaksi ja löysin jotain kosteaa – siellä se oli, niin usein fantasioimani tädin pillu. Keskisormeni löysi tien häpyhuulten väliin, liikuttelin sormea kosteassa vaossa, tätini voihki ja piti kulliani edelleen kädessään. Sanoin laukeavani aivan pian. Aira lopetti runkkaamiseni ja siirsi käteni pois jalkovälistään. Hän riisui itsensä alasti ja asettui selälleen sängylleni. Näin nyt kunnolla hänen vittunsa; turpeat häpyhuulet olivat raollaan ja pillunreikä katsoi minua kosteana ja kiiltävänä. Olin 15-vuotias ja muutaman vuoden jo unelmoinut tästä, mutta en kuitenkaan olisi ikinä uskonut seksifantasiani toteutumiseen. En edes ajatellut että kyseessä oli insesti, minulle Aira oli vain seksiobjekti.

8

14823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Aira pyysi minua suutelemaan pilluaan. Meni polvilleni hänen reisiensä väliin ja tärisevin käsin levitin häpyhuulia leveämmälle. Nuolaisin varovasti tädin pillua, maistoin suolaisen maun, josta en osannut sanoa oliko se hyvä vai paha, kiihottava maku se ainakin oli. Aira pyysi painamaan kieltäni kovempaa pilluaan vasten ja hieromaan toisella kädellä klitoristaan. Tein työtä käskettyä ja työnsin kieltä myös Airan reikään.
      -Juha…aah…sä oot nopea oppimaan…Pistä vielä pari sormea sisään…ihanaa…aaaaaahhh.
      Kullini seisoi kivikovana ja tiesin, että laukeaisin ennen kuin ehtisin työntää sen tätiini. Aira taisi lukea ajatukseni, kun hän pyysi minua lopettamaan nuolemisen ja antamaan hänelle jotain suuhun pantavaa.

      Nousin siesomaan sängyn reunalle ja tarjosin tädilleni patukkaa. Hän otti sen suuhunsa ja tunsin sellaista nautintoa, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Suuseksin ihanuudesta olin kyllä lukenut, mutta kirjoittajat eivät olleet osanneet sittenkään kertoa koko totuutta. Tätini imi minua hetken aikaa ja sanoi sitten, että saan laueta kyllä hänen suuhunsa. Tunsin kielen pyörivän terskani ympärillä ja käden liikuttavan esinahkaani. Sitten silmissäni musteni, polveni tuntuivat olevan hyytelöä, koko kehoni tuntui laukeavan. Näin kuinka spermani valui Airan suupielistä, hän hymyili.
      -Odotetaan hetki niin jaksat tyydyttää myös minut, tätini sanoi ja pyyhki suupieliään sängynpeittoon.

      Halusin heti jatkaa tätini pimpin tutkimista. Hän kertoi nauttivansa siitä, että hänen klitoristaan hyväillään samalla, kun hänen nännejä imetään. Siirryin nyt makaamaan tätini viereen kapealle sängylle, hieroin toisella kädellä hänen litisevää vittuaan ja toisella kädellä puristelin rintoja nuollen samalla nännejä. Kullini oli hetkessä jälleen käyttövalmiina. Aira huomasi sen ja käski minut päälleen. Aira ohjasi kaluni kädellään sisäänsä, se upposi kiimasta kosteaan pilluun helposti. Insestiä tai ei, en välittänyt, tuntui niin ihanalta kun tädin märkä ja kuuma pillu puristti nuoren pojan kulliani. Aloin liikuttaa lantiotani ja tätini teki samoin. Kiihdytin tahtia ja Aira alkoi taas voihkia.
      -Oooh…kyllä luonto tikanpojan näköjään puuhun ajaa. Sinähän panet kuin vanha tekijä…
      -Tää on mahtavaa…teenkö mä niin kuin pitääkin?
      -Älä puhu…oohh….työnnä niin syvään kuin pystyt…Sulla on paljon isompi kuin Olavilla…oih…ja paksumpi…Anna mä tuun päälle.

      Käännyimme ja Aira istui sojottavan elimeni päälle. Hän tuntui nauttivan enemmän saadessaan itse määrätä tahdin. Hänen vittunsa puristui ihanasti kullini ympärille, hölskyvät rinnat heiluivat silmieni edessä. Aira nojasi eteenpäin niin, että sain nännin suuhuni. Puristelin hänen muhkeita pakaroitaan ja nautin. Tätini huokaukset ja voihkinta täyttivät huoneen, hän oli saamassa orgasmin. Hänen takapuolensa liikkui ylös alas yhä kovempaa, sitten hänen pillunsa tuntui saaneen kouristuskohtauksen. Minäkään en pystynyt enää pidätellä vaan laukesin saman tien.

      Peseydyimme ja menimme sitten molemmat takaisin omille sängyillemme makaamaan. Seuraavana päivänä Olavi kysyi minulta, että oliko ollut ikimuistettava ilta. Olavi kertoi olleensa impotentti jo pari vuotta, muttei halunnut vaimonsa menevän vieraisiin. He olivat tulleet siihen tulokseen, että minä olin sopivan luotettava ja viriili seksikumppani Airalle.

      -LOPPU-

    • Alastihiprakassa

      Olavi pullottelee parvekkeella. Kotona olin hiprakassa vähintään kerran päivässä. Nyt oli jo menossa kolmas päivä peräkkäin ilman ja saan kouristuskohtauksen. Muutoin loma oli sujunut hyvin. Aira pyysi minua oluelle ja tärisevin käsin maistoin muutaman oluen…ihanaa…aaaaaahhh. Aira käveli hiprakassa sänkyni päätylautaan.

    • rehma

      Kiitti kun lisäsit :)

    • neropas

      kiva novelli :)

    • tehmoska

      mukavaa luettavaa

    • nesmoss

      Hyvää luettavaa :)

    • tehmaskas

      Ihan jees :)

    • Anonyymi

      Ihanan kiihottavaa ajatella 14 v pojua ja 55 v tätiä. Oikein sopiva pari seksin kannalta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3558
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      982
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe