Mitä ovat tyyppiviat?

ominaisuudet.vw

Lainattua tekstiä, laitoin kun oli niin osuvasti juuri Volkswagenin ominaisuudet kuvattu, paras kuvaus mitä tähän asti nähnyt, olkaa hyvä ja lukekaa:

"Tyyppiviat ovat yleisiä automallin toistuvia vikoja jotka johtuvat usein jostain heikkolaatuisesta rakenteesta, komponentista tai pahimmassa tapauksessa suoranaisesta valmistusvirheestä. Näitä yleisimpiä usein toistuvia vikoja nimitetään tyyppivioiksi. Suurinta huomiota listoissa ja keskustelussa kannattaa kiinnittää toistuviin vikoihin jotka liittyvät esim. vaihteistoon, moottorinohjaukseen tai jakopäähän. Nämä viat ovat hyvä esimerkki kalliitakin ongelmia aiheuttavista tyyppivioista jotka eivät yleensä johdu normaalista kulumisesta. On tosiasia että esimerkiksi jonkun automallin jossain tuotantoerässä on käytetty vaihteistoa joka lähes 100% varmasti vikaantuu vaikkapa 150 000 km ajon jälkeen. Osa näistä valmistusvirheistä on korjattu takuuna mutta ei aina. Tarkkana siis!

Yhdenlaiseksi tyyppiviaksi voi halutessaan nimittää myös nopeasti kuluvia jarruosia ja niveliä, mutta usein nämä viat ovat painavan ja tehokkaan auton ostettuja ominaisuuksia. Toki kyseessä voi olla epänormaalin nopea kuluminen ja seikka joka voi vaikuttaa jonkun auton ostopäätökseen.
"

Lähde: https://www.tyyppiviat.com/volkswagen-tyyppiviat/

12

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ykkönen.edestä.pois

      Olihan tossa aika tarkkaan kuvattu VW DSG vaihteisto nimeltä mainitsematta, tosin hieman liioiteltu kilometrien suhteen, ykkönen edestä pois niin ollaan totuudessa :)

    • jatkakaalistaa

      Olisko volsun tapauksessa helpompi luetella ne osat, jotka vikaantuvat normaaliin kulumisen tahtiin? Omassani voisin mainita moottorivikavalon, joka ei ollut koskaan rikki. Samoin kojelauta ja kumimatot kestivät yli sadantuhannen.

    • aasialainenKusetus
      • takuulla.olisi

        K-Auto puolustautuu haukkumalla kilpailijat, kun pitäisi parantaa omien tuotteiden valikoimaa, onko pakko myydä paskaa, eikö olisi kovempi myydä hyviä autoja pitkällä takuulla...


      • romut.meiltä
        takuulla.olisi kirjoitti:

        K-Auto puolustautuu haukkumalla kilpailijat, kun pitäisi parantaa omien tuotteiden valikoimaa, onko pakko myydä paskaa, eikö olisi kovempi myydä hyviä autoja pitkällä takuulla...

        K-Auto, suomen suurin romuautojen valikoima


      • KeksiUuttaVälillä
        takuulla.olisi kirjoitti:

        K-Auto puolustautuu haukkumalla kilpailijat, kun pitäisi parantaa omien tuotteiden valikoimaa, onko pakko myydä paskaa, eikö olisi kovempi myydä hyviä autoja pitkällä takuulla...

        Onhan se reilua laittaa joku muu merkki vertailun pohjaksi, vai mitä?? Vai oliko väärin ottaa paljon myyty merkki malliksi?


    • tosityhmää

      Jos nyt reiluja ollaan , niin joka autosta löytyy tyo tyyppiviat osio.
      Ei mitään mairittelevaa millään merkillä.
      Tosi tyhmää ottaa tyyppivikaluettelo minkään merkin trollaukseen, kun se kaatuu aina omaankin merkkiin.

      • enmaksakusetuksesta

        No toki maine eri merkeillä on merkittävä. Toyota on suomessakin rankattu luotettavimmaksi ja maineeltaakin kärkipäähän mitalisijoille. VW on yltänyt sijalle vain ynnä muut. Oiskos syynä vikaisuus ja huijaus?


      • huonoaYleensäSelitellään
        enmaksakusetuksesta kirjoitti:

        No toki maine eri merkeillä on merkittävä. Toyota on suomessakin rankattu luotettavimmaksi ja maineeltaakin kärkipäähän mitalisijoille. VW on yltänyt sijalle vain ynnä muut. Oiskos syynä vikaisuus ja huijaus?

        Niin Suomessa jossa tuo perustuu ainoastaan katsastustilastoon joka kertoo vain sen kuinka huolellinen omistaja korjauttaa autonsa aina ennen katsastusta ja toinen ei koska auto on liisari jne.... Eiköhän VW ole jo vuosia sitten ottanut opikseen noista "käryistä" ja kuten monet muutkin "kärähtäneet"? VW:llä on hyvä maine tietyissä piireissä ja Toyotalla toisissa, mutta miksi vain Toyotaporukalla on kauhea tarve puolustella omia hankintojaan?


    • klonkswagen

      Puhutaan että uskovat ihmiset eivät muuta mielipiteitään minkään tosiasian edessä. Se on pientä siihen nähden että VIELÄKIN joku ostaa Volkswagen auton.

      • pieniihminen

        Uskovia sanotaan uskoviksi sen takia, että kyseessä on uskonto. Siis ei fakta, vaan uskonto. Saahan sitä läntisessä markkinatalousmaassa uskoa mitä haluaa.
        Joku vieläkin uskoo, että volsu täyttää juuri hänen tarpeensa. Usko on luottamusta siihen, mitä toivotaan.


      • aasialainenKusetus

        Eipä Toyota jossa ei ole nykyään ensimmäistäkään hyvää asiaa? Kaikki on pilattu ja menetetty kun suuret säästöt alkoivat ja lisää säästöjä luvassa, entä niiden jälkeen? Ei kannattaisi soutaa noin kovaan vastavirtaan, se on tyhmää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      69
      1071
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe